Identiteettikriisi

Onko työni tärkein ominaisuus sen halpuus? Millään muulla ei oikeastaan ole väliä?

Jouduin jokin aika sitten hieman tavallista tiukempaan verbaaliseen kädenvääntöön asiakkaani kanssa. Asiakas yritti viime metreillä tinkiä aiemmin sovitun suuren työrupeaman hintaa roimasti alaspäin.

 

Se ei ole ilmeisesti epätavallista nykyään.

 

Asia jäi minua kuitenkin vaivaamaan pahasti. Huomasin olevani asiakkaalle jotakin täysin muuta kuin luulin olleeni. Iski identiteettikriisi.

Tiivistän sen yhteen sanaan: Kustannus.

 

 Ymmärsin olevani vain kustannus.

 

Ja kustannuksen tärkein ominaisuus on tietysti sen pienuus.

 

Työni oli kilo- ja kappaletavaraa, jota arvotettiin kellokortilla. Mahdollisimman paljon, mahdollisimman laajoin oikeuksin, mahdollisimman nopeasti – mutta ennen kaikkea: mahdollisimman halvalla. Muulla ei oikeastaan ollut väliä.

 

Eniten minua ehkä kuitenkin häiritsi uudessa roolissani siitä automaattisesti ja loogisesti seuraava täydellinen kunnioituksen puute. Tunne siitä, että on ulkopuolinen. Tunne siitä, ettei ole edes ihminen – koska on kustannus.

 

 

Minä puolestani – naiivisti ehkä – olin mieltänyt itseni asiakkaalle jonkinlaisena sijoituksena. Olin ajatellut, että työni tuo lisäarvoa ja asiakas hyötyy siitä: heidän tuotteensa olisi haluttavampi, monipuolisempi ja mielenkiintoisempi.

 

Että sillä olisi oikeasti enemmän arvoa. Ja kaikki voittaisivat.

 

Pyrin työn erinomaisuuteen, en halpuuteen. Pienuuden sijasta pyrkimys on kohti jotakin suurempaa.

 

 

 

Olin jopa ajatellut itseäni voimavarana: Osaamistani ja tekemistäni kunnioitetaan, sillä se tuo jotakin lisää yhteiseen kokonaisuuteen.Bonuksena kaikille tulee vielä hyvä tunne, että yhdessä tehdään hienoa jälkeä.

 

Ajatteluni on varmasti naiivia.

 

Mutta minulla on edelleenkin vaikeuksia ymmärtää sitä, miten halvaksi arvioitu työ muuttuu taianomaisesti arvokkaaksi, kun se painetaan paperille?

 

Niin arvokkaaksi, että lukijat maksavat siitä?

 

Ja kuvitellaan, ettei kukaan huomaa?

 

Levikkejä katsellessa ei kuitenkaan ole epäselvää, miten lukijat ovat tähän vedätykseen suhtautuneet.

 

Journalisti 9/2013