Visuaalinen valehtelu

National Geographicin kansi vuodelta 1985 ja suoraan kohti katsova afgaanityttö. Yksi aikamme suurista ikonisista kuvista.

 

Valokuvaajana legendaarinen Steve McCurry.

Valokuvamaailmaa kohautti loppukeväästä tieto, että eräs toinen valokuvaaja oli huomannut McCurryn näyttelyssä tökerön Photoshop-kloonauksen: elementti oli siirretty kuvassa paikasta toiseen sommittelun parantamiseksi.

 

 

Hyvin nopeasti kävi ilmi, että useissa muissakin McCurryn kuvissa vuosien varrelta oli jotain outoa. Kokonaisia ihmisiä tai muita häiritseviä elementtejä on poistettu kuvan parantamiseksi. Ilmeisesti osa hänen kuvistaan on lavastettuja.

 

McCurry itse puolustautui lopulta kahdella argumentilla: a) virheiden takana oli hänen avustajansa ja b) hän näkee itsensä visuaalisena tarinankertojana, ei kuvajournalistina.

 

Kävi ilmi, että hän käyttää palkattomia harjoittelijoita, tyypillisesti kolmen kuukauden sopimuksella, Photoshop-taidot hakukriteereissä mainittuna.

 

Sitä saa, mitä tilaa.

 

 

Mitä sitten tarkoittaa se, että hän on nykyään ”visuaalinen tarinankertoja”? Kuvajournalismin maailmassa on vakiintuneita sääntöjä siitä, mitä kuvalle saa tehdä.

 

Rajaus, värikorjailut, roskien poisto kennolta on sallittu, mutta ei juuri mikään muu. Ehdottomasti kiellettyä on elementtien poistaminen, siirtäminen tai lisääminen.

 

 

McCurryn mielestä nämä säännöt joustavat, koska ”hän ei koe enää itseään kuvajournalistiksi”.

 

Kuitenkin, hän loi maineensa kuvajournalistina, hänet tunnetaan kuvajournalistina.

 

Katsojat mieltävät hänen kuvansa erään aikakauden historiaksi ja kuvat ovat osa koko kuvajournalismin historiaa.

 

Joka nyt osoittautuu fiktioksi.

 

 

Mielestäni olennaista kuvan etiikasta puhuttaessa eivät ole dogmaattiset säännöt siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, tai muuttuuko kuvan merkitys ”ratkaisevasti” vai ei.

 

Kyse on yksinkertaisesti siitä, valehdellaanko katsojalle. Vaikka vain pyrkien antamaan kuva itsestä todellisuutta suurempana kuvaajana.

 

Kuvan koskemattomuus on meidän kaikkien uskottavuuden kannalta tärkeämpi kun kuvaajan – McCurryn tai kenenkään muunkaan – oman kunnianhimon, ahneuden tai turhamaisuuden ego-trippi.

 

Kuvasta ei poisteta mitään, kuvaan ei lisätä mitään.

Journalisti, Syyskuu 2016