Kolme strategiaa medialle

Screen Shot 2014-11-27 at 14.05.07Janne Zareff kirjoittaa viimeisessä Journalistin kolumnissaan, että verotuspäätökset eivät ratkaise ammattijournalismin ongelmia. Ongelmat  ratkaistaan sillä, että tarjotaan jotain sellaista, mistä jatkossakin yleisö on valmis maksamaan.

Hän toteaa kylmän viileästi ja täysin oikein, että ammatijournalismin olemassaolo ei ole itsestäänselvyys, vaan että se on yksinkertaisesti ilmiö, joka on syntynyt tietynlaisessa historiallisessa tilanteessa.

Toisenlaisessa historiallisessa tilanteessa sen olemassaolo voi loppua.

Hän kysyy: mikä on niin hyvää journalismia, että yleisön kannattaa kustantaa sen tekemistä?

Pari päivää sitten, ennen kuin luin tuon Jannen kolumnin, juttelin sattumalta aiheesta erään start up -maailmassa vahvasti vaikuttavan tuttuni kanssa. Hän esitti mielenkiintoisen näkökannan aiheeseen.

Hänen mukaansa medialla on samat mahdollisuudet ja vaihtoehdot menestykseen, kun millä tahansa muullakin yrityksellä. Niitä on yksittäiselle toimijalle tarjolla kolme.

Tässä yksinkertaistettu kuvaus:

Ensimmäinen strategia: PARAS

Olla yksinkertaisesti ja globaalisti maailman paras. Esimerkki: National Geographic.  Pähkinänkuoressa: 60 miljoonaa lukijaa, voimakas panostus tällä hetkelä  multimediaaliseen kerrontaan ja kosketusalustoille –  vanhoja kanavia (legacy) kunnioittaen. Niin kauan kuin he pystyvät pitämään tasonsa, lukijamäärät katsojamäärät tuskin laskevat.

Toinen strategia:  NICHE

Löytää oma niche ja mennä siihen kunnolla syvälle. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa Wired. Vaikea nähdä miten heillä voisi mennä huonosti, niin vahvaa on heidän osaamisensa ja asiantuntemuksensa – ja niin vannoutunut ja sitoutunut lukijakunta.

Kotimaasta tähän kategoriaan voisi nostaa esimerkin vuoksi vaikkapa Suomen Kuvalehden: vakavat, ajattelevia ihmisiä koskettavat aihepiirit, hyvät tekijät, aikaa ja syventymistä riittävästi käsiteltäviin aiheisiin.

Yksinkertaisesti ilmaistuna: ei höttöä.

En tiedä tarkemmin kuinka SK:lla  juuri nyt menee, mutta en heti näe heidän kadottavan vakiintunutta lukijakuntaansa, mikäli pystyvät – ja miksi eivät pystyisi – pitämään linjansa ja tasonsa.

Kolmas strategia: HYPERLOKAALISUUS

Maailmalta ehkä hienoin tuntemani esimerkki on Jasper Herald: sanomalehti joka perustettiin 1895. Kotipaikka Dubois, Indiana. Levikki 11 300 ja tavoittaa 92% alueen väestöstä. Aivan, luit oikein: 92%. Mikä muu  julkaisu, millään alustalla, pystyy samaan?

Painopisteet: laatu, voimakkasti kuviin panostavat syväluotaavat jutut – ennen kaikkea heidän lauantaieditiossaan – ja hyperlokaali lähestymistapa eli erittäin paikallinen julkaisu.  Heidät palkitaan vuosi vuoden jälkeen amerikkalaisissa lehdistön kilpailuissa maan parhaana(Loistava haastattelu heidän kuvatoimittajastaan Dave Weatherwaxista löytyy NPPA:n sivuilla).

Suomesta nostaisin hyperlokaalisuuden esimerkiksi mielenkiintoisen tulevaisuuden projektin: Uusi Inari. Kahdeksan toimittajaksi ja kuvaajaksi  Tampereen yliopistosta valmistuvaa ovat päätäneet perustaa Suomen ensimmäisen Pop-Up sanomalehden Inariin.

Olen kirjoittanut heistä aiemmin mm. Journalistin kolumnissani. Ja he eivät ole yksin: Jyväskylässä ilmestyvä Torikokous on toinen hyvä esimerkki hyperlokaalisuudesta.

Näitä tekijöitä ei motivoi raha, vaan pyrkimys vaikuttaa, tehdä jotain tärkeää, luoda jotain uutta… yksinkertaisesti tehdä sitä mitä he ovat opiskelleet yliopistossa vuosikausia.

Ei lähteä editoimaan “Wow, katso kuvat…” -juttuja,  ei lähteä tuohon “Näin karistat joulukilot…” tai “Oho, mikä…” -putkeen, mikä tuntuu olevan se johtava linja, mitä perinnemedialla tällä hetkellä on tarjota.

inariKumpaakaan esimerkeistäni ei voi vielä mainita menestyjänä. Torikokous saavuttaa tällä hetkellä  noin 7000 viikottaista eri lukijaa ja Uusi Inari on vasta syntymässä, he kuumeisesti yrittävät saada kasaan tarvittavaa rahoitusta.  (Klikkaa tästä nähdäksesi, mikä on tilanne tänään).

He osaltaan ovat juuri luomassa sitä suuntaa, tekemässä sitä pioneerityötä, jonka lopputulemana voisi olla  (yksi) vastaus tuohon Jannen esittämään kysymykseen:

Mikä on niin hyvää journalismia, että yleisön kannattaa kustantaa sen tekemistä?

Olen omalla osaamisellani yrittänyt auttaa Uusi Inarilaisia, sillä työ jota he tekevät on minun mielestäni tärkeää. Tykkää-napin lisäksi tukenut muutamalla eurollakin heidän unelmaansa.

Haastan lukijan tekemään samoin, mikäli se vain on mahdollista. Sillä niin paljon kun soisinkin tämän pioneerityön toteutuvan, ei ole mitään takeita, että näin käy.

Voisin yrittää väittää, että on meidän kaikkien velvollisuus tukea tällaista, mutta se olisi vähän kornia.  Eikä se ole kenenkään velvollisuus, vaikka minä ehkä henkilökohtaisesti niin ajattelenkin.

Mutta samalla pohdin:  olen vähän sitä mieltä, että demokratiassa vain ne ihmiset jotka äänestävät saavat kritisoida valtaapitäviä.

Tilanne on tässä mielestäni hyvin samanlainen: jos nyt valitsemme olla tukematta tätä nuorta sukupolvea joka oikeasti yrittää – sukupolvea, joka ei tavoittele mitään pikavoittoja vaan oikeasti teoillaan ja toimillaan luotaa ja etsii sitä mihin olemme menossa – niin sitten häntä kiltisti koipien väliin ja suu kiinni. On turha ruikuttaa siitä miten alallamme menee,  jos itse päättää olla tekemättä mitään.

Pieni satsaus alamme tulevaisuuteen voisi olla nyt hyvä ja arvostettu teko.

1 Comment

  1. Hopper Stone
    April 17, 2016

    Epäilen ettei Nationsl Geographic kohta ole enää maailman parasta, kun se on joutunut Rupert Murdochin omistukseen. Pian varmaan tulee, “Global Warming: Fact or Fiction?” Juttu.

    Reply

Leave a Reply