Kolme strategiaa medialle

Kolme strategiaa medialle

Screen Shot 2014-11-27 at 14.05.07Janne Zareff kirjoittaa viimei­sessä Journa­listin kolum­nissaan, että verotus­pää­tökset eivät ratkaise ammat­ti­jour­na­lismin ongelmia. Ongelmat ratkaistaan sillä, että tarjotaan jotain sellaista, mistä jatkos­sakin yleisö on valmis maksamaan.

Hän toteaa kylmän viileästi ja täysin oikein, että ammati­jour­na­lismin olemas­saolo ei ole itses­tään­selvyys, vaan että se on yksin­ker­tai­sesti ilmiö, joka on syntynyt tietyn­lai­sessa histo­rial­li­sessa tilan­teessa.

Toisen­lai­sessa histo­rial­li­sessa tilan­teessa sen olemas­saolo voi loppua.

Hän kysyy: mikä on niin hyvää journa­lismia, että yleisön kannattaa kustantaa sen tekemistä?

Pari päivää sitten, ennen kuin luin tuon Jannen kolumnin, juttelin sattu­malta aiheesta erään start up -maail­massa vahvasti vaikut­tavan tuttuni kanssa. Hän esitti mielen­kiin­toisen näkökannan aiheeseen.

Hänen mukaansa medialla on samat mahdol­li­suudet ja vaihtoehdot menes­tykseen, kun millä tahansa muullakin yrityk­sellä. Niitä on yksit­täi­selle toimi­jalle tarjolla kolme.

Tässä yksin­ker­tais­tettu kuvaus:

Ensimmäinen strategia: PARAS

Olla yksin­ker­tai­sesti ja globaa­listi maailman paras. Esimerkki: National Geographic. Pähki­nän­kuo­ressa: 60 miljoonaa lukijaa, voimakas panostus tällä hetkelä multi­me­di­aa­liseen kerrontaan ja koske­tusa­lus­toille — vanhoja kanavia (legacy) kunnioittaen. Niin kauan kuin he pystyvät pitämään tasonsa, lukija­määrät katso­ja­määrät tuskin laskevat.

Toinen strategia: NICHE

Löytää oma niche ja mennä siihen kunnolla syvälle. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa Wired. Vaikea nähdä miten heillä voisi mennä huonosti, niin vahvaa on heidän osaami­sensa ja asian­tun­te­muk­sensa — ja niin vannou­tunut ja sitou­tunut lukija­kunta.

Kotimaasta tähän katego­riaan voisi nostaa esimerkin vuoksi vaikkapa Suomen Kuvalehden: vakavat, ajatte­levia ihmisiä kosket­tavat aihepiirit, hyvät tekijät, aikaa ja syven­ty­mistä riittä­västi käsitel­täviin aiheisiin.

Yksin­ker­tai­sesti ilmaistuna: ei höttöä.

En tiedä tarkemmin kuinka SK:lla juuri nyt menee, mutta en heti näe heidän kadot­tavan vakiin­tu­nutta lukija­kun­taansa, mikäli pystyvät — ja miksi eivät pystyisi — pitämään linjansa ja tasonsa.

Kolmas strategia: HYPERLOKAALISUUS

Maail­malta ehkä hienoin tuntemani esimerkki on Jasper Herald: sanoma­lehti joka perus­tettiin 1895. Kotipaikka Dubois, Indiana. Levikki 11 300 ja tavoittaa 92% alueen väestöstä. Aivan, luit oikein: 92%. Mikä muu julkaisu, millään alustalla, pystyy samaan?

Painopisteet: laatu, voimak­kasti kuviin panos­tavat syväluo­taavat jutut — ennen kaikkea heidän lauan­tai­e­di­tiossaan — ja hyper­lo­kaali lähes­ty­mistapa eli erittäin paikal­linen julkaisu. Heidät palkitaan vuosi vuoden jälkeen amerik­ka­lai­sissa lehdistön kilpai­luissa maan parhaana(Loistava haastattelu heidän kuvatoi­mit­ta­jastaan Dave Weatherwaxista löytyy NPPA:n sivuilla).

Suomesta nostaisin hyper­lo­kaa­li­suuden esimer­kiksi mielen­kiin­toisen tulevai­suuden projektin: Uusi Inari. Kahdeksan toimit­ta­jaksi ja kuvaa­jaksi Tampereen yliopis­tosta valmis­tuvaa ovat päätäneet perustaa Suomen ensim­mäisen Pop-Up sanoma­lehden Inariin.

Olen kirjoit­tanut heistä aiemmin mm. Journa­listin kolum­nissani. Ja he eivät ole yksin: Jyväs­ky­lässä ilmestyvä Torikokous on toinen hyvä esimerkki hyper­lo­kaa­li­suu­desta.

Näitä tekijöitä ei motivoi raha, vaan pyrkimys vaikuttaa, tehdä jotain tärkeää, luoda jotain uutta… yksin­ker­tai­sesti tehdä sitä mitä he ovat opiskelleet yliopis­tossa vuosi­kausia.

Ei lähteä editoimaan “Wow, katso kuvat…” -juttuja, ei lähteä tuohon “Näin karistat joulu­kilot…” tai “Oho, mikä…” -putkeen, mikä tuntuu olevan se johtava linja, mitä perin­ne­me­dialla tällä hetkellä on tarjota.

inariKumpaakaan esimer­keistäni ei voi vielä mainita menes­tyjänä. Torikokous saavuttaa tällä hetkellä noin 7000 viikot­taista eri lukijaa ja Uusi Inari on vasta synty­mässä, he kuumei­sesti yrittävät saada kasaan tarvit­tavaa rahoi­tusta.  (Klikkaa tästä nähdäksesi, mikä on tilanne tänään).

He osaltaan ovat juuri luomassa sitä suuntaa, tekemässä sitä pionee­ri­työtä, jonka loppu­tu­lemana voisi olla (yksi) vastaus tuohon Jannen esittämään kysymykseen:

Mikä on niin hyvää journa­lismia, että yleisön kannattaa kustantaa sen tekemistä?

Olen omalla osaami­sellani yrittänyt auttaa Uusi Inari­laisia, sillä työ jota he tekevät on minun mielestäni tärkeää. Tykkää-napin lisäksi tukenut muuta­malla eurol­lakin heidän unelmaansa.

Haastan lukijan tekemään samoin, mikäli se vain on mahdol­lista. Sillä niin paljon kun soisinkin tämän pionee­rityön toteu­tuvan, ei ole mitään takeita, että näin käy.

Voisin yrittää väittää, että on meidän kaikkien velvol­lisuus tukea tällaista, mutta se olisi vähän kornia. Eikä se ole kenenkään velvol­lisuus, vaikka minä ehkä henki­lö­koh­tai­sesti niin ajatte­lenkin.

Mutta samalla pohdin: olen vähän sitä mieltä, että demokra­tiassa vain ne ihmiset jotka äänes­tävät saavat kriti­soida valtaa­pi­täviä.

Tilanne on tässä mielestäni hyvin saman­lainen: jos nyt valit­semme olla tukematta tätä nuorta sukupolvea joka oikeasti yrittää — sukupolvea, joka ei tavoittele mitään pikavoittoja vaan oikeasti teoillaan ja toimillaan luotaa ja etsii sitä mihin olemme menossa — niin sitten häntä kiltisti koipien väliin ja suu kiinni. On turha ruikuttaa siitä miten alallamme menee, jos itse päättää olla tekemättä mitään.

Pieni satsaus alamme tulevai­suuteen voisi olla nyt hyvä ja arvos­tettu teko.

One Reply to “Kolme strategiaa medialle”

  1. Epäilen ettei Nationsl Geographic kohta ole enää maailman parasta, kun se on joutunut Rupert Murdochin omistukseen. Pian varmaan tulee, “Global Warming: Fact or Fiction?” Juttu.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *