Koulukiusaamista vai kolonialismia?

Koulukiusaamista vai kolonialismia?

(My second exception in the history of this blog: this is in Finnish — as I try to make my point very clear — and I’ve realized that there is a bit of a threshold with English).

Koulu­kiusaa­mista vai kolonia­lismia? Ei kumpaakaan, mutta parempaa vertausta en keksi Sanoma Magazines Finlandin tavalle toimia. Isomman oikeu­della otetaan kaikki — vain siksi, että voimaa löytyy.

SMF lähestyi joulun­pyhinä avusta­jiaan yksipuo­li­sesti laadi­tulla sopimuk­sella, jossa se sanelee suurimman oikeu­della ne säännöt, millä työtä jatkossa tehdään. “Allekir­joita tai työt loppuvat — me emme neuvottele” oli kustan­tajan tyly viesti. Sopimus­ni­vaska takaa SMF:lle täysin vapaat kädet tehdä mitä haluaa käsiinsä saamalla materi­aa­lilla — tai olla tekemättä, jos niin tuntuu. Haudata se arkis­toihin maailman tappiin saakka.

300 SMF:lle työskentelevää/työskennellyttä ammat­ti­free­lanceria ilmoitti eilen omalla nimellään, ettei tule tällaista hyväk­symään. Lista on kattava — tunnistan sieltä valoku­vaa­jista maamme parhaat tekijät. Lisät­täköön: jos joku ihmet­telee miksi nimeni ei ole mukana: olisin ylpeä, jos voisin pistää nimeni tuohon listaan, mutta en itse työskentele SMF:lle.

Kyseinen “sopimus” on aika raskasta luettavaa — ja vaikka olenkin ehkä käynyt keski­vertoa enemmän kouluja, en minäkään jaksa sitä ajatuk­sella loppuun kahlata (tässä linkki, sitä on 8 sivua) Onneksi SMF tietää tämän ja heidän johtava lakimie­hensä Antti Ikonen hieman alentuvaan sävyyn valit­te­likin, että “ymmär­rämme, että tämä on vaikeaa luettavaa teille avusta­jille, kun ette ole tällaiseen tottuneet…”

Käytännön esimerkki

Hypotee­tinen tilanne: JOS minulle olisi tällaista tarjottu, JOS olisin sen allekir­joit­tanut ja työni olisi tuon sopimuksen tekstin alaista.

Kuvitellaan hieman…

1) Haluan tehdä retros­pek­tii­visen kirjan — vaikkapa oppikirjan omista kuvistani, oppaan urhei­lu­va­lo­ku­vaukseen. Ei onnistu. En saa käyttää omia kuviani mihinkään kaupal­liseen tarkoi­tukseen.

2) Jostain syystä haluaisin, että minun kuviani EI KÄYTETÄ jossain yhtey­dessä — sanotaan kirjassa/multimediaprojektissa — vaikkapa yhtey­dessä, jonka aihepiiri sotii minun maaiman­ku­vaani vastaan. En pysty sitä estämään ja SMF voi tehdä mitä haluaa — globaa­listi. SMF pitää itsellään 100% mahdol­li­sista tuloista.

3) Jos kohdassa kaksi mainittu kirja (jota en siis halua julkais­tavan) aiheuttaa kiistaa tai oikeus­toimia — esim. joku kuvissani esiintyvä henkilö nostaa siitä kanteen — minä vastaan, sillä sopimus säilyttää kaikki vastuut minulle. Niin… ja edelleen SMF pitää 100% tuloista.

4) Jos SMF mainostaa tätä kirjaa — kutsutaan sitä nyt vaikka “Urhei­lu­ku­vauksen ABC” -nimellä -esimer­kiksi Palan­derin nassulla: Kalle soittaa minulle, kysyy tuttuun tyyliinsä “Mitä V..tua?” ja lähettää laskun. Minä maksan. SMF pitää 100% tuloista.

5) Jos SMF vaikka käyttää tämän blogi­jutun alussa olevaa kuvaa kirjassaan — minä vastaan ja maksan vahin­gon­kor­vaukset (sillä olympia­lai­sissa kuvaa­minen ja olympia­ren­kaiden käyttö on tarkoin rajattu). Ja tietysti: SMF pitää 100% tuloista.

6) Olen myös multi­me­dia­tuottaja. Haluaisin tehdä multi­me­dia­pro­jektin jonkun legen­daa­risen valoku­vaajan työhön pohjaten. Puhtaasti esimerkin vuoksi otetaan vaikka Hannes H, jonka työtä kunnioitan todella paljon. Jos hän olisi tuollaisen sopimuksen alla… Ei onnistu. Kustantaja tosin voisi saada asiasta kuultuaan hyvän idean tehdä tämä ehdot­tamani itse — ilman mitään velvol­li­suutta kysyä tekijältä — ja arvaatte varmaan: pitää 100% tuotoista. Hannes ei saisi senttiäkään.

Kysymys: jos sinä olisit visuaa­linen ammat­ti­lainen ja saisit leipäsi siitä, että kuvasi näkyvät -allekir­joit­tai­sitko?

Miksi olen huolestunut?

Kuten mainitsin, minulle tätä ei ole tarjottu, koska en SMF:lle tällä hetkellä työskentele. Mutta kun yksi maailman mitta­kaa­vas­sakin notee­rat­ta­vista kustan­ta­jista saa isomman oikeu­della jotain näin absurdia lävitse, siirtyy käytäntö nopeasti muille pienem­mille tekijöille — jopa lainsää­döntöön. Rahalla on helppo lobata… Kuten engla­niksi sanotaan: “Money talks and bullshit walks…”

Unohtuu se asia, että käsite copyright on syntynyt siksi, että se palvelee kaikkien etua — niin tekijöiden kuten myös yhteis­kunnan. Nyt SMF:n ajama sopimus (ja muut vastaavat) ovat puhtaasti isojen korpo­raa­tioden talou­del­lista etua tavoit­te­levia kyykytyskäskyjä.Niitä ei parhaalla tahdol­lakaan voi kutsua sopimuk­siksi. Siinä kärsii ensim­mäi­sessä aallossa taval­liset ihmiset (tekijät ja lukijat), toisessa vaiheessa hyvin nopeasti koko yhteis­kun­ta­ra­kenne.

Journalismia — ja kuka sitä tekee

Ymmär­ret­tä­västi: operoiva voima ei ole journa­lismi — vielä vähemmän laatu­jour­na­lismi. Business määrää — “paperin­vär­jäys­teol­lisuus” kuten eräs ystäväni risti käsitteen “journa­lismi” — tulee vikisten perässä.

Kysyn yhden kysymyksen johon jokainen voi itse mielessään miettiä vastausta: 300 maan parasta visua­listia kokee tilanteen niin epätoi­voi­seksi, että tekevät omalla nimellään julkisen listan, jossa he yksise­lit­tei­sesti tyrmäävät tällaisen toiminnan. Omalla nimellään — riskee­raten itsensä ja perheensä toimeen­tulon jatkossa (josta en voi muuta sanoa kuin RESPECT ja kumartaa todella syvään). Mukana mm. tämän vuoden valokuva Finlandian voittaja. Sellaisia nimiä, joiden rinnalla oma osaaminen täysin kalpenee. Maan parhaat tekijät yksin­ker­tai­sesti.

Ja nyt se kysymys: miksi tästä uutisoi valta­me­diasta tänään Turun Sanomat ja eilen Markkinointi&Mainonta ja… ja siinähän ne olivatkin. Yritin selata Helsingin Sanomia lävitse… mutta asia ei ilmei­sesti ole riittävän tärkeä ylittämään uutis­kyn­nystä. Ilta-Sanomat kyllä lupaa­vasti otsikoi “300 Sikaa” — mutta se olikin todel­linen uutinen.

Ja sanomat­takin siis selvää: SMF/HS/IS ovat saamaa yhtiötä — kaikki ajavat saman­laisia sopimuksia maan vakiin­tu­vaksi tavaksi.

Onko päätös­valta siitä kuka tekee ja mitä tehdään siirtynyt toimi­tuksen yläpuo­lelle lakimie­hille? Sinänsä: juris­tihan tekee vain työtään kun yrittää maksi­moida yhtiönsä saaman edun — oli se sitten rahaa tai immate­ri­aa­lioi­keuksia — jotka loppu­pe­leissä ovat siis täysin sama asia. Kiristää peuka­lo­ruuvia niin tiukkaan kun sen lain puitteissa on mahdol­lista. Ylitsekin, jos uskoo, että toisella puolella ei ole mahdol­li­suutta palkata saman­laista lakimiesten armeijaa.

Journa­lis­tista toimintaa pitäisi ohjata päätoi­mit­tajien… tekevätkö he niin? Kirjoi­te­taanko siitä, mikä oikeasti on tärkeää tai kiinnos­tavaa — vai vaan siitä, mikä voidaan levittää mahdol­li­simman laajasti ja hyvällä katteella?

Jos haluaa nähdä mihin johtaa se, että mediaa ohjataan vain talou­del­lisin periaattein, kannattaa ehkä tutkailla Berlusconin Italiaa, jossa yksi talou­del­li­sesti vahva mediatalo on dominoinut. Yleinen sivis­tystaso, talous, korruptio… mutta kuten joku nuorempi sanoisi: “mitä välii, hei… meil on viihdettä”.

Heijastukset yhteiskuntaan

Niitä on kaksi mielestäni. Ensim­mäinen on helppo: Lehdistö, joka toimii journa­lis­tisin periaattein eikä maksi­maa­lisen hyödyn tavoit­telun ehdoin on yhteis­kunnan kannalta ensiar­voisen tärkeää. Tämän pitäisi olla niin selvää, ettei sitä tarvitse edes mainita. Pitäisi käydä selväksi jo perus­koulun alaluo­killa.

Toinen on mielestäni erittäin mielen­kiin­toinen: hyväk­symmekö me yhteis­kuntana, että suuret korpo­raatiot voivat alihan­kittaa suurimman osan työstään alihank­ki­joille ja sanella sitten yksipuo­li­sesti ne ehdot — määräävää markkina-asemaa ja puhtaasti isomman voimaa käyttäen — joilla työtä tehdään. Mitä tapahtui sille, että ihmisiä oikeasti palkataan töihin?

Olemmeko ajautu­massa kohti yhteis­kuntaa, joissa meillä on leegio suury­ri­tyksiä, joiden tehtävä on vain tuottaa maksi­maa­linen voitto… ja pohjaton kaivo “yrittäjiä” joita voidaan kohdella miten halutaan. Todel­lisia yksiny­rit­täjiä, sillä laki kieltää heidän järjes­täy­ty­mi­sensä. Puruku­mi­malli: pures­kellaan, pures­kellaan… ja syljetään pois. Kuten Mikael Penti­käinen, Helsingin Sanomien päätoi­mittaja radio­haas­tat­te­lussa totesi: “Nehän ovat yrittäjiä… ei journa­lis­ti­liitto voi niitä edustaa”.

Tai lakaistaan kaikki osaaminen pois Eila Kaisla — tyyppi­siksi vuokra­ta­loiksi (ja huom. en kritisoi EK:ta tässä millään tavalla), josta tarvit­taessa saa halpaa massaa muuta­maksi tunniksi töihin. Näinhän Orava­media (ent. Yhtyneet Kuvalehdet, ent. Otava­media) toimi tuossa vuoden vaihteessa. (Kehoitan ennen­kaikkea kiinnit­tämään huomiota viimeiseen riviin).

En kirjoita yhteis­kun­nasta sen enempää — en katso olevani oikea henkilö siihen. Mutta jään pohtimaan: jos todel­liset media-ammat­ti­laiset eivät nyt saa ääntään kuulu­ville — ihmiset jotka työkseen sitä tekevät — niin mikä syrjitty ammat­ti­ryhmä siihen jatkossa pystyy?

Mieleen tulee myös kenraali Adold Ehnroothin legen­daa­riset sanat: “Yhteis­kunta joka ei pysty pitämään huolta heikoim­mistaan on heikko yhteis­kunta”

Yhteis­kunta joka ei pysty pitämään huolta heikoim­mistaan on heikko yhteis­kunta”

Kahden pienen lapsen isänä pohdin sitä jatku­vasti. Onko tämä todella se suunta johon haluamme maatamme kehittää ja se perintö jonka haluamme jättää?

Median murros

Media on muuttu­massa seuraavan kymmen vuoden aikana rajummin kuin koskaan meidän elinai­ka­namme. En vedä keskus­teluun Gutenberg-korttia, mutta väitän, että edes television tuleminen ei ollut niin suuri muutos, kun mitä nyt todis­tamme.

Kaikki ammat­ti­laiset tietävät tämän, uskoisin. Kaikki ovat peloissaan ja epävarmoja siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kirjoitiin lyhyen kolumnin Journa­listi-lehteen aiheesta, jossa loppusa­noissa kysee­na­laistin kustan­tajan roolia tulevai­suu­dessa. Meiltä on hyvinkin nopeaan tahtiin tuotannon kustan­nuk­sista poistu­massa (sanomalehti)paperi, paino­koneet ja logis­tiikka — eli käytän­nössä n. 70% kustan­nuk­sista lakkaa olemasta.

Tähän mennessä kustantaja on tehnyt juuri sitä: “kustan­tanut” eli luonut median/alustan, jossa tekijät — korvausta vastaan — ovat saaneet äänensä kuulu­ville. Painanut tuotteen ja jaellut sen. Mikä on kustan­tajan rooli tämän murroksen jälkeen? Yleensä: onko sitä?

Puhun tyypil­li­sesti sanoma­leh­distä, mutta aikakaus­lehdet seuraavat perässä. Näin ollen ymmärrän täysin “kustan­tajien” paniikin.

Mutta kuitenkin: jotenkin ihan sillä kuului­salla maalais­jär­jellä ajateltuna kannat­taisiko ehkä sittenkin pitää kiinni niistä huippu­te­ki­jöistä, jotka tuottavat sellaista jälkeä josta joku haluaa tulevai­suu­des­sakin jotain maksaa? Kyllähän tekstiä ja kuvaa on maailma täynnä, ei se ole ongelma. Sisällön suhteen meillä on enemmänkin filte­röinti-ongelma: miten löytää se huippu­jälki ja saada se näkyville tuosta massasta, jota tulvii joka tuutista?

Ja vihjeenä SMF:n suuntaan: sen huippu­jäljen tekijät ovat tuolla listalla. Tämä on pieni maa ja ne ovat tuossa. Kyllä: siitä puuttuu iso liuta ammat­ti­laisia, mutta he eivät tällä hetkellä työskentele SMF:lle. Jos haluatte hyviä kuvia keski­sor­mesta, niin tuota “sopimusta” kannattaa tyrkyttää heillekin.

Loppusanat

Joskus kuusi­kym­men­luvun alussa HKL:n busseissa oli vielä rahas­tajia, näin muistan. Mutta: ajat muuttuivat ja ammatti katosi. Onko samalla tavalla käymässä vähän pidem­mässä juoksussa perin­tei­selle kustan­ta­jalle? Ja ovatko ne ylimmän kerroksen lakikoulun käyneet pukumiehet omineet itselleen uuden ammat­ti­ni­mikkeen — kun se HKL:n busseista vapautui markki­noille — nimeltä “rahas­tajat”?

Heille journa­lis­tinen sisältö vain kauppa­tavara. Kuta halvem­malla ja laajemmin oikeuksin sen voi itselleen kiristää, sitä paremman katteen sille saa. Mitäs se “journa­lis­tinen sisältö” on… ei sillä niin väliä, pääasia on, että se on halpaa ja vapaasti myytä­vissä eteenpäin. Kuvat: ei niin huonoa, ettei kelpaisi meille, jos se on halpa. Eikä niistä tekijöistä ole väliä… nehän ovat freelance­reita.

Surul­li­sinta kaikessa: tässä pelon ja ahdis­tuksen ilmapii­rissä meidän lehdis­tömme käpertyy kokoon, eikä edes kirjoita tästä.

86 Replies to “Koulukiusaamista vai kolonialismia?”

  1. Well said Kari. I could read the Finnish and everything you say is very pertinent. It seems to be part of a depressing global trend whereby journa­listic skills are increa­singly under­valued and journa­lists’ rights under­mined.

  2. Thanks Tim -

    it’s just so totally absurd what is going on. Journalism is about content, not about who has the printing press… And it’s about the visual… no, take that again: it’s about VISUAL content in the future. When we go over the tipping point with tablets, the need for high quality visual content will multiply exponen­tially.

    How do they think they can diffe­ren­tiate from the gray mass?

    K

  3. Hienosti kitey­tetty. Kiitos!

    Se miten valtava vaikutus tällä asialla tuleekaan olemaan yhteis­kun­nal­li­sesti on mielestäni erittäin huoles­tut­tavaa.
    Järjel­listä sopimusta ja työsken­te­lyil­ma­piiriä ei voi syntyä tavalla jota Sanoma Magazi­nes Fin­lan­d nyt toimii . Ne ostosuhteet, jotka tälläi­sessa ilmapii­rissä ja tilan­teessa syntyvät eivät perustu normaaliin käytäntöön yritysten välillä tehtä­vistä sopimuk­sista, vaan painos­tukseen.
    Sopimus syntyy neuvot­te­le­malla, ei sanele­malla. Mää­rää­vän markkina-aseman käyttö tällä tavoin on todella huonosti pelattua peliä.

    Mutta ei huolta! Me kyllä keksimme keinot.
    Selväs­tikkin on aika miettiä asiat uusiksi ja tehdä selväksi millai­silla säännöillä suostumme olemaan mukana sisäl­lön­tuot­tajina. Ei ole toista ovea jonka takaa löytyisi korvaavia tekijöitä. Uskokaan huvik­senne, kyse on vaan pelistä, jonka tasan varmasti häviää jos rupeaa pelkäämään. Mutta voittaa kun uskoo itseensä, luottaa muihin ja pitää päämäärän kirkkaana!

  4. Sopimus vaikuttaa aikalailla Työso­pi­muk­selta. Yksin­ker­tai­sesti kait haluavat sanoa että Työso­pi­muksen alaisen työn tulokset ovat SMF omaisuutta.

    Eivät suinkaan kaikki kuvat, vaan tilatussa/ostetussa kuvaus­ti­lan­teessa tehdyt Aineistot — on tietysti tärkeää on jotenkin rajata se mikä kuvasarja kuuluu tuon sopimuksen piiriin ja mikä on vapaa-ajan kuvaa­mista.

    En näe tuossa varsi­nai­sessa sopimus­teks­tissä mitään machia­vel­li­mäistä kyyky­ty­sas­pektia.

    1. Mites ajattelit sen rajata? Ja varoi­tuksen sana: olen tätä useam­mal­takin juris­tilta kysynyt… päättyy aina “niin, mut toi on eri/spesiaali tilanne…” Ongelma: mun elämäni on näitä spesi­aa­li­ti­lan­teita, päivittäin…

      Koska käytät sanaa työso­pimus, oletan että tiedät mistä puhut. Paitsi että tämä ei ole työso­pimus. Asiakas ostaa kuvat­ta­valta julkai­suoi­keuksia — siinä kaikki. Nyt asiakas haluaa hallin­noida kaikkea — just in case ja kun tuota lihas­takin lakio­sas­tolta löytyy ja maassa aikamoinen valta-asema — tekisi mieli sanoa lähes monopoli. Jopa maail­man­laa­jui­sesti huomattava valta.

      On täysin absurdi tilanne, että Ilta-Sanomiin tänään kuvannut menisi huomenna kauppaamaan niitä Iltaleh­delle. Tai Avulle kuvaava Seuraan. Tyypil­li­sesti (sanoisin aina) eri ihmiset avustavat eri taloja juuri hygiee­ni­syys­syistä. Joita ei ole koskaan tarvinnut selitellä, ne on itsestään selvät.

      Avustaja voi erehtyä: ne klassiset ensim­mäinen ja viimeinen kerta. Riittää, että joku edes luulee sinun myyneen kilpai­li­jalle… koska avusta­jalle ei ole irtisa­no­mi­saikaa. Delete-nappi puhelin­nu­me­rolle riittää. Joten ymmär­ret­tä­västi olemme kovin, kovin varovaisia.

      Laajat (laajemmat kuin nyt vakiona olevat) julkai­suoi­keudet ovat itsestään selvä: ne tarvitaan, jotta kukaan talo voisi pysyä hengissä, edes vähän aikaa. Ne kuitenkin neuvo­tellaan ja niille laitetaan hinta. Sopimiseen mielestäni kuuluu aina (ainakin) kaksi puolta.

      Mutta mitä minä tiedän…kuten Ikonen totesi: kun on vain valoku­vaaja, niin on vähän vaikeata ymmärtää pitkiä lauseita.

    2. Työso­pi­muk­seltapa hyvinkin, tosin he eivät maksa minulle kamera­ka­lustoa, eläke­va­kuu­tusta, sairas­päi­vä­rahaa, lomarahaa jne.. mitä työntekijä saa automaat­ti­sesti. Ja kyykytys on siinä että vaaditaan neuvot­te­le­matta nimeä paperiin tai työt loppuu… Vai eikö mielestäsi…?

  5. Hyvin kirjoi­tettu! Tarjosin syksyllä erääseen Sanoman lehdistä kuvitettua juttua, ja aihe olisi päätoi­mit­ta­jalle sopinut. Tietoisena kysei­sestä sopimuk­sesta ja yhtiön aikomuk­sesta ottaa sen käyttöön, halusin sopia toimit­tamani materi­aalin tekijä­noi­keuk­sista etukäteen päätoi­mit­tajan kanssa. Siihen viesti oli yksioi­koinen: “Et ole toimit­tanut vielä mitään. Laita valmis materiaali tulemaan, katsotaan asiaa sitten.”.

    Sanomat­takin selvää, että en tarjonnut heille mitään.

  6. Mitäs tämä tarkoittaa:

    – Lukijat vaativat ja odottavat niin lehtien kuin digitaa­listen kanavienkin ulkoa­sulta yhä enemmän. Menes­ty­neim­missä aikakaus­leh­dissä kokonais­val­tainen visuaa­lisuus on jo pitkään ollut osa brändin ydintä muun sisällön rinnalla. Persoo­nal­linen ja erottuva ulkoasu on erotta­maton osa lukuko­ke­musta. Se palvelee, tarjoaa elämyksiä ja houkut­telee yhä uusia lukijoita brändin pariin kaikissa kanavissa. Alamme markkin­ajoh­tajana haluamme panostaa visuaa­liseen osaamiseen sen kaikilla osa-alueilla, Sanoma Magazi­nesin aikakaus­lehtien kustantaja Riitta Pollari toteaa.

    Alamme markkin­ajoh­tajana haluamme panostaa visuaa­liseen osaamiseen sen kaikilla osa-alueilla, Sanoma Magazi­nesin aikakaus­lehtien kustantaja Riitta Pollari toteaa.

    http://www.sanomamagazines.fi/yritysinfo/mediamateriaali/tiedotteet/art1758-Sanoma-Magazines-panostaa-lehtiensa-visuaalisuuteen-.html

    Okei, palkka­sivat muutaman ad:n ja visua­listin, nappa­sivat meiltäkin hyvän tekijän. Mutta loistava ulkoa­su­päällikö ei ihan riitä, mikäli valokuvat ovat huonoja.

    Nostan hattua noille 300:lle ammat­ti­lai­selle, jotka kieltäy­tyvät työsken­te­le­mästä huonoin ehdoin. Hesarin kuval­linen taso laski huomat­ta­vasti kun he lakka­sivat käyttä­mästä freeku­vaajia, jotka eivät allekir­joit­taneet riisto­so­pi­musta. Toivot­ta­vasti SMF huomaa saman. Mielestäni heillä ei ole varaa päästää heille työsken­nel­leitä loistavia freekkuja käsistään!

    1. Moi Tiina -

      hienoa löytää sinut kommen­teista. Minun oli pakko nostaa näkyville toi Pollarin lausahdus, johon linkki­sikin viittaa.

      Siis Paavo Väyry­nenkin on huono selit­telijä hänen rinnallaan (tämä on minun korrekti tapa ilmaista, että käsit­tä­mä­töntä p.…aa).

      Intouduin lukemaan heidän sivujaan hetken: oli siis loistavaa, että “Sara” ja “Sport” lopetettiin ja tekijät siirtyivät “vahvis­tamaan” heidän ah, niin puhtoista brandia. Katselin ko. lehtien (entisten) tekijöitä: varmasti kaikki todella tyyty­väisiä tapah­tu­neeseen. Useam­pikin tuttu siellä.
      Ja nyt huomaan, että tämä tiedote on annettu tänään… olisi kiva tietää, kumpi voitti klikkausten määrässä — heidän tiedoit­teensa vai tämä blogi­postaus. Katselin, että äsken jutun oli lukenut tänään noin 3000 ihmistä.

      Ei, että se olisi arvo sinällään. Mutta toivot­ta­vasti lukijoiden joukossa on mainos­tajia ja älykkäitä ihmisiä, jotka ajatte­levat omilla aivoillaan.

  7. Kiitos hyvästä kirjoi­tuk­sesta! Kunnioitus rohkealle joukolle, jotka laittavat itsensä peliin meidän kaikkien friik­kujen puolesta.

  8. Arvioisin melko vahvasti, että tekstissa vahvasti riistä­mi­sestä syyttämäsi lakimiehet eivät ole se riiston lähde, vaan käsky on tullut ylempää. Luulta­vasti se on mennyt niin, että päätoi­mittaja tai joku muu henkilö kuka nyt vastaakin talon talous­asioista on antanut lakimie­hille toimek­siannon, että tehkää meille maksi­maa­lisen hyödyl­linen avusta­ja­so­pimus.

    1. (Vastaan nopeasti, olen hieman vaikeassa paikassa…) Onko kysymys lakimie­hestä, vuori­neu­vok­sesta, toimi­tus­joh­ta­jasta… on oikeastaan yhden­te­kevää. Olennaista on: käyttääkö journa­lis­tista harkintaa päätoi­mittaja vai talous­asioista vastaava (oli hän sitten lakimies, putkimies tai oloneuvos).
      Niinä kuuluisina vanhoina hyvinä aikoina lehtiä johtivat päätoi­mit­tajat. Kysyn: johtaako edelleen? Ja mitä tämä tarkoitaa yhteis­kun­nalle suuressa kuvassa ja pitkässä juoksussa? Kuinka monen titteli on kustantaja tai toimi­tus­johtaja — päätoi­mit­ta­juuden lisäksi?
      Mikäli oikein muistan — ja tämä vain esimerkin vuoksi — HS:n johto­ryh­mässä ei ole yhtään journa­lis­ti­selta taustalta tulevaa. Jos katsot Kim Ignatiuksen määrit­te­lemiä Sanomien arvoja, niin siellä ensim­mäisenä “Sanomat on hyvä ja vahva osingon maksaja”.Sen ymmmär­ränkin olevan media­ta­lolle tärkeää…

  9. Minusta huoles­tut­tavaa tässä on se että tälläinen arvomaailma, asenne ja toimin­ta­ta­pa­kult­tuuri on kysei­sessä firmassa, siis se että halutaan sanella, ei kunnioiteta, ja suorastaan pyydetään kuvaa­jalta mahdol­li­suutta rikkoa tekijä­noi­keus­lakia, ja tämä on siis hyväk­sytty paitsi lakimiesten taholta niin pakkohan tämän on olla myös toimivan johdon taholta. Mihin katosi journa­lis­tiset periaatteet; puolu­eeton, lakeja ja moraalia kunnioittava asenne, jne… Se että tälläinen arvomaailma ja näkemys leviää muuaal­lekin lienee ajan kysymys, ja alan johtavana tahona odottaisin paljon parempaa kuin mitä ns. “sopimus” pitää sisällään. Suomesta taitaa puuttua kulut­ta­jan­suoja virastoa vastaava taho joka puuttuisi näihin sopimuksiin, joissa suorastaan pyydetään lupaa rikkoa tekijä­noi­keus­lakia eli toisin sanoen tämä on läpinä­kyvän surkea yritys toimia lain yläpuo­lella.

    Vuosia sitten MTV3 ja muistaakseni myös Nelonen (SMF yllättäen) pyrki tekemään näytte­li­jöiden kanssa saman­tyyp­pisen sopimuksen jossa kaikki levity­soi­keudet olisi hoidettu kerta­mak­sulla eikä niin että esim. jos jostain sarjasta julkais­taankin myöhemmin DVD niin mitään lisäkor­vauksia ei olisi tarvinnut maksaa… hyvin saman­hen­kinen yritys. Asia muistaakseni raukesi kun näyttelijä liitto oli lakossa yli vuoden, tosin aika heikko lakko koska monikaan ei sitä noudat­tanut, ymmärrän hyvin ettei salkkari näytte­li­jöillä ollut moiseen lakkoon varaa ja taisi­vatpa erotakkin liitosta.

    Huoles­tut­tavaa on myös se että tämä on hyvä esimerkki siitä miten alaa joka on yksiny­rit­tä­jä­val­tainen yritetään lakaista maan rakoon polke­malla työnte­kijän oikeuksia sillä varjolla että he ovat “yksityis­yrit­täjiä”. Häpeä Hesari.

  10. Sama linja joka saralla. E.Aarnio sanoi dokka­rissaan muotoilusta,“joka jannulla varaa hankkia laitteet jolla tehdä tuote”-muotoilun merkitys korostuu..tässä sama,sisältö..joka jannulla varaa ostaa digipokkari, mutta se sisältö… Päätoi­mit­tajako se napsii kuvat työhuoneen ikkunasta mitä ei kansain­vä­li­sistä kuvapan­keista osteta? Ollaan kulttuu­ri­pää­kau­punkia niin että,-samalla hakataan asfaltin rakoon kaikkia kulttuuri ja taidea­lojen osaajia!

    1. Se todella voi olla hyvä tapa vaikuttaa. Peruuttaa tilaukset nyt — ja kertoa syy miksi niin tekee. Ja vaikka luvata harkita asiaa uudelleen mikäli SMF päättää ottaa pään… sieltä jostakin… pois ja ruveta vähän ajatte­lemaan.

      Tiedän ainakin 300 ammati­laista jotka arvos­tai­sivat sitä tekoa suuresti.

  11. Melkein tekisi mieleni tästäkin syyttää kamera- ja puhelin­val­mis­tajia markki­noiden ylitar­jon­nasta. Tavallaan surul­linen tosiseik­kahan on, että nykyaikana kuka tahansa voi ottaa valokuvia mistä tahansa halvalla (pikku­pok­karit ja kameralla varus­tetut puhelimet), ja ihmisiä kannus­tetaan ottamaan kuvia, dokumen­toimaan ympäröivää maail­maansa — ja lähet­tämään kuvansa lehti­fir­moille jotka maksavat kuvista leffa­lippuja tai jonkin pienen nimel­lisen rahasumman.

    Väittäisin että SMF on muiden tapaan herännyt siihen todel­li­suuteen, että nykyaikana kuvien ei tarvitse enää olla hifiä, vaan pieni pikkel­si­mös­söinen täräh­tänyt kännyk­kä­ku­vakin riittää kertomaan tilan­teesta, ja mikä parasta, korvauk­setkin ovat mität­tömiä. Tätä hyväk­si­käy­tetään surutta, koska valtaosa ihmisistä on tyyty­väisiä jo pelkästään siitä että näkevät oman kuvansa jossain paine­tussa mediassa, tekijä­noi­keus­di­lem­mathan eivät liiem­mälti paina — eiväthän he ole taitei­li­joita.

    SMF:llekin riittää varmasti se joukko joka tuon 300 henkilön ulkopuo­lelle jäi. Taso ei välttä­mättä ole yhtä kovaa, mutta vaaka­ku­pissa painaa selkeästi se että saavat kuvansa Sanoman lehtiin ja portfo­lioonsa hienon merkinnän.

    Toisaalta tässä on vahvasti kyse myös erottu­mi­sesta. Selkeästi SMF ei halua tätä tehdä, toisin kuin esim. National Geographic tai Time, jotka edelleen vannovat hyvän valokuvan nimeen.

    1. Huonojen kameroiden valmis­tajia tästä ei voi syyttää. Eihän kenes­täkään tule valoku­vaajaa sillä, että ostaa hyvän tai huonon kameran. Siihen vaaditaan koulutus tai pitkä työko­kemus lahjak­kuuden lisäksi.

      Ongelmana on, että me kulut­tajat hyväk­symme ammat­ti­tai­dot­tomien kuvaajien käyttä­misen ostamalla lehtiä. Vastuu kuvajour­na­lis­mista on oikeastaan sysätty meille, jotka olemme huonoimpia mahdol­lisia arvioimaan sitä.

      Joissakin maissa valoku­vaajan ammat­ti­nimike on suojattu, ja lehdet eivät saa käyttää muiden kuin heidän ottamiaan kuvia. Meidän olisi syytä mennä perässä. Ja sama pätee moneen muuhunkin ammattiin.

    2. Leevi — puhut monesta asiasta, jotka kaikki vaati­sivat vähän pidempää pohdintaa. Nostan vain viimeisen: erottu­minen. Kuvan tai tekstin saaminen ei enää ole ongelma. Sitä tulee joka tuutista. Voidaan jopa puhua infor­maatio- tai media­äh­kystä.

      Olennainen kysymys: miten siitä massasta erotutaan?

      Ja ainoa vastaus: laadulla ja sillä, että sisältö on mielen­kiin­toista. Ja tulevai­suu­dessa visuaa­lisuus tässä vielä korostuu. Kuva/kuvat eivät ole jutun kuvitusta vaan usein se itse sisältö. Onko se sen arvoista että haluat siitä jotain maksaa — olet sitten mainostaja tai lukija?

  12. Ihmet­telen, olisiko aika kaikkien valoku­vaajien ja freek­kujen perustaa oma kuvatoi­misto? Siinähän saattaisi olla sopiva vasta­paino kysei­sellä tavalla toimi­ville yrityk­sille. Luulisi, että kyse ei olisi niinkään paljon perus­ta­mis­kus­tan­nuk­sista.

  13. Hei

    En ole itse sisäl­lön­tuottaja, mutta tällainen asia kismittää suunnat­to­masti. Kysymys kuuluukin: mitä tälle voi tehdä? Hyvin kuuma aihe muual­lakin maail­massa — mitä tehdä kun media ei raportoi? Eikö Suomesta muka löydy yhtään julkaisua blogosfäärin lisäksi, missä tällainen asia saisi julki­suutta?

  14. Sopimuksen jyrää­mis­ta­vasta, kuvat­sur­na­lismin laadusta ennen ja jälkeen sopimuksen tai sisäl­töjen oikeuk­sista ja työnte­kijän tai yrittäjän asemasta voi mielestäni kukin olla ideolo­giansa mukai­sesti mitä mieltä vain. Ollako moukka, sisäl­löl­li­sesti kehno tai egois­tinen riistäjä? Valin­ta­ky­sy­myksiä.

    Haluai­sinkin nostaa enemmän esille vastuu­ky­sy­mystä, joka tuntuu jäävän sinänsä tärkeän arvokes­kus­telun jalkoihin. En näet ymmärrä, miten kukaan voi olla sitä mieltä, että tilanne, missä Sanomilla on valokuviin kaikki oikeudet ja kuvaa­jalla kaikki vastuut, olisi millään tasolla järjellä selitet­tä­vissä. Tähän voisi kirjoi­tella vertaus­kuvia ja analo­gioita, jossa vertaisi Sanomien oikeus/vastuu -jakoa yhteis­kunnan tai yleensä ihmisyh­tei­söjen tai lapsen­kas­va­tuksen periaat­teisiin, mutta se tuntuu turhalta, koska en ymmärrä, miten tämä voi olla jolle­kulle epäselvää.

  15. Jutusta ja keskus­te­lusta puuttuu eräs tärkeä aspekti, nimittäin kuvat­tavan. En ole julkkis, mutta asustan paikka­kun­nalla, josta tehdään tämän tästä lehti­juttuja. Jokainen täällä asuva joutuu ennemmin tai myöhemmin lehti­juttuun haasta­tel­ta­vaksi — useim­miten kuvan kanssa. Jatkossa en tule antamaan haastat­teluja Sanomalle, ja kehotan muita saare­laisia tekemään samoin. Enhän voi enää tietää minne ja millaiseen käyttöön kuvani päätyy.

    1. Kiitos kommen­tista (ja kiitos kaikille muille yllä; luen kaikki, mutten yksin­ker­tai­sesti ehdi vastata jokai­selle — ei se liene tarpeenkaan). Juuri näin. Kuvasi voi päätyä säily­ke­purkin kanteen jossa mainos­tetaan ulkosaa­riston hapan­si­lakkaa, ihan mitä tahansa… koska SMF on myynyt kuvan eteenpäin täysin irrallaan konteks­tista.
      Ja luonnol­li­sesti sinä suutut… lähettät laskun… ja sen maksaa joku onneton freelancer joka teki omasta mielestään asial­lista repparia ulkosaa­riston elämästä.

      Jotenkin tässä skena­riossa jotain on pielessä…

  16. Aivan nauret­tavaa touhua (vaikka en sisäl­lön­tuottaja olekaan). Eikös tuo sopimus ole risti­rii­dassa Suomen lainkin kanssa? Toivot­tasti protesti tuottaa tulosta, mutta sillä välin yritän edes vähän auttaa ja jaan tämän tekstin Faceboo­kissa.

    1. Useampi juristi on sanonut, että SMF:llä voisi olla petraa­misen varaa juridi­sessa osaami­sessaan JA että moni asia luulta­vasti ei kestäisi oikeu­dessa riita­ta­pauk­sessa.

      Mutta: vertasin kerran — taisi olla jotain esitelmää varten — oman yritykseni (1 täyspäi­väinen työntekijä…) ja Sanomien liike­vaihtoa. Oliko siinä 8 vai 10 nollan ero.… eli enemmän kuin promillen tuhan­nesosa. Uskal­tai­sitko sinä siinä tilan­teessa riitauttaa mitään — vaikka kuinka uskoisit olevasi oikeassa?

      Se niistä tasapuo­li­sista neuvot­te­lu­kump­pa­neista… ja mikä ei ehkä kirjoi­tuk­sessani käynyt selväksi (vaikka sen lyhyesti mainitsin): nämä yksityis­yrit­täjät eivät voi järjestyä. Sanomilta räpsähtää kartel­li­syyte päälle välit­tö­mästi. Sanoma News (siis sama putiikki, käytän­nössä, vaan pehmeämpi paperi.…) kieltäytyi puhumasta liiton lakimiesten kanssa, koska “nämä eivät voi yrityksiä edustaa…”

  17. Faktana pöytään nyt ensim­mäisenä se, että en ole juristi, vaan 22-vuotias opiskelija ja artisti. Yksi asia, mikä pisti kuitenkin heti silmään on se, että Suomi ja suurin osa maailmaa, USA:ta lukuu­not­ta­matta ottaa huomioon tekijän moraa­liset oikeudet, joita mielestäni tuossa mainit­se­massasi kohdassa 2) jyrätään aika rankasti. ( http://en.wikipedia.org/wiki/Moral_rights_(copyright_law) ) Mainitsit, että olet ollut yhteyk­sissä juris­teihin ja mielestäni ainakin tämä kohta kannat­taisi käydä vielä uudestaan läpi.

    1. Osku -

      tekijä­noi­keudet ovat tarkoin määri­tellyt ja perus­tuvat ns. Bernen konven­tioon. Niitä voidaan myydä erilai­silla laajuuk­silla: yksin, ensi, vapaa, kaikki, etc. (siitähän tässä on kysymys: SMF ilmoitaa että “OTAMME kaikki ja turpa kiinni.”
      En rupea eritte­lemään niitä sen enempää…totean vain: MORAALISET oikeudet tarkoit­tavat käytän­nössä tekijän nimen mainit­se­mista hyvän tavan mukai­sesti ja sitä, että teosta ei voi muunnella niin, että se loukkaa tekijää.

      Olen ihan varma, että SMF ottaisi moraa­li­setkin oikeudet, mutta siinä on laki täysin yksise­lit­teinen: niitä ei voi myydä tai ostaa — ei vaikka haluai­sikin.

      Pitäi­si­köhän vähän ironi­sesti todeta, että en olisi hämmäs­tynyt, jos SMF tähänkin pystyisi…

  18. Olen suurim­malta osalta samaa mieltä, mutta olisin suosinut englannin kieleisen tekstin. ;)

    Lehti-konsernit taisivat unohtaa darwinin evoluu­tio­teorian, kun luulivat,
    että heidän systeemi toimii ikuisesti, eikä tarvitse kehittyä.
    Toi “sopimus” on nyt sammakon viimeinen yritys hypätä kiehu­vasta vedestä.
    Ei voi muuta kun toivoa, ettei kukaan suostu tohon hommaan.
    Kuten itse mainit­sitkin, jos yksi onnistuu, seuraava ei ole kaukana.
    (Ja olen itse asiassa jo törmänyt tapauksiin, joissa juuri tuollaista vaadittiin. — En suostunut.)

    Vaikka multi­media-tuotteiden ja netti levityksen osuus tulee varmasti kasvamaan entisestään, uskon silti ettei ne ihan lähitu­le­vai­suu­dessa pysty täysin korvaamaan painoa.
    (Sanoma­lehdet menet­tivät mielestäni jo kauan sitten syynsä olemiseen.)

    Asiasta kolmanteen:
    Veikkaan että Guttenberg-kortilla tarkoitat kirja­painon keksijää Guten­bergia, mutta saksa­laisena minun täytyy huomauttaa, että yhden t:n erolla on tässä tapauk­sessa suuri merkitys. Guttenberg vs Gutenberg:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Karl-Theodor_zu_Guttenberg#Resignation_from_all_political_offices
    http://en.wikipedia.org/wiki/Johannes_Gutenberg
    Toinen on suuri huijari, kun taas toinen on suuri keksijä. ;)

    T, Jan

    1. Jan -

      kiitos kommen­tista, en tiennyt että puhut suomea (olen muista­vinani jonkun aiemman kommentin jossain toisessa yhtey­dessä).
      Hienoa ajatuksen juoksua tuo Darwin johdatelu — not the fittest but the most adaptive — ja tuo vertaus sammakon viimeiseen hyppyyn kertoo juuri mistä on kysymys.

      Sanoma­lehtien olemas­sao­losta: kuten sanot, ne menet­tivät oikeu­tuk­sensa jo aikoja sitten. Lopul­li­sesta lopusta ja sen aikatau­lusta voimme väitellä ja esittää arvioita — mutta olemme varmasti samaa mieltä, että se tulee.

      Samoin: se loppu tulee asteittain. Ensi ehkä ip-lehdet.… viimeisenä paikal­liset. Mutta: tässä tilan­teessa en jauha aiheesta enempää. Palaan takaisin tuohon Darwiniin ja että evoluu­tiossa säilyy se, joka osaa sopeutua parhaiten: meillä on maassa n 200 000 iPadia (veikkaukseni, pari kuukautta sitten luku oli 170 000) ja meillä on YKSI toimiva iPad päivit­täis­media. Siis yksi. Joka sekin jättää paljon toivo­misen varaa — mutta kun on yksin, ei tarvitse kilpailla. Ja ei, en laske iPad Appiksi lehden sivusta otettua PDF-kuvaa joka pistetään AppStoreen myyntiin. Niillä ei ole mitään tekemistä oikeasti pädille tehdyn (laatu)journalismin kanssa.

      As to mr Gut(t)enberg… :-) Mea culpa, mea culpa… Mukaillen SMF:n juristin Ikosen sanoja — sovittaen ne A.A.Milnen Nalle Puhiin:

      Kun kyseessä on yksin­ker­tainen freelance valoku­vaaja, pitää muistaa, että hänen verbaalit kykynsä ovat rajatut”

      (orig. “When talking to a bear with a very little brain you have to remember that long words might confuse him”.)

      1. Moi!
        Kyllä, muistat oikein, löysin tänne “linnan­juhla-skandaalin” yhtey­dessä, ja laitoin sen “lehti-mainos-videon” kommenttina jonkun aikaa sitten.
        Olisin tyhmä jos pelaisin kaikki kortit heti ensi kerralla (ja sanoisin, että osaan myös suomea — jonkun verran ainakin)!
        Millä voisin silloin enää yllättää? ;)
        Toi Darwin on lähellä sydäntä, kun itse muutin 2005 saksasta suomeen, oli pakko sopeutua tai mennä lehti­talon reittiä. ;)

        Olen täysin samaa mieltä, vaikka olenkin jo vähän old-fashioned enkä omista (vielä) iPadia.

        Joo monopoli-asemoista voit sit kirjoittaa uuden blogin.
        Niistä on iloa vaan ylläpi­tä­jille, oli se nyt iPad sovellus, SMF tai mikä tahansa.
        Mutta tästä sitten joskus enemmän. Mun pitää nyt penkoa blogi-arkis­toasi ja kommen­toida yhteen juttuun, johon törmäsin aiemmin sattu­malla.. ;)

        T: Jan

        1. Aivan, niinhän se oli. Olin vain liian väsynyt (ja fluns­sainen tarkis­taakseni). Kiitos siitä — ja kiitos tästä. Hienoa nähdä sinut täällä.

          K

  19. En itsea­siassa ole kovinkaan yllät­tynyt. Muilla luovilla aloil­lahan tämä on aivan normaalia, joten miksi ei valoku­vauk­senkin maail­massa.

    Koodarit, muusikot, käsikir­joit­tajat, toimit­tajat ja monet muut luovien alojen sisäl­lön­tuot­tajat ovat jo pitkään olleet tässä koukussa. Ikävää kuulla että myös valoku­vaajat on laitettu saman­laisen kiris­tyksen alle suurilta tilaajilta/mediataloilta.

    Tämähän olisi yksin­ker­tai­sim­millaan korjat­ta­vissa tekijä­noi­keus­lailla. Sellai­sella versiolla jossa lähdet­täisiin liikkeelle siitä miten sisältöä ja kulttuuria voitaisiin fiksuimmin levittää, ja siitä pointista että tekijä saa palkkansa. Etenevä trendihän on ollut että palkka kuuluu automaat­ti­sesti vain ja ainoastaan tekijä­noi­keuksien halti­joille. Nämä taasen ei välttä­mättä ole sisältöä tuottavia tahoja, tai edes sitä rahoit­tavia tahoja.

    Onnea kamppai­lul­lenne SMF vastaan. Valitet­ta­vasti taitaa olla taisto tuuli­myllyjä vastaan. Joku harjoit­telija kuitenkin tekee työn niinkuin tilaaja haluaa, ja vaikka ilmai­seksi. Laadul­lahan ei ole väliä jos saa halvalla tai peräti ilmai­seksi.

    1. Saku -

      väännän vähän sanojasi (ja tiedän, että liioit­telen näin tehdessäni):

      Eli siis: Muilla menee päin helvettiä, joten miksei teilläkin?

      Sori, en niele tuota ihan pures­ke­le­matta. Oletko koskaan kuullut kyyni­sestä asenteesta, jolla olisi luotu mitään uutta?

  20. Huhhu! Aika hurjaa… Toivot­ta­vasti jengi pystyy pysymään lujana eikä hypi tuohon mukaan. Ei tällä istumalta näytä kovin reilun hengen idealta.

  21. Hieno kirjoitus, juuri näin se tuntuu menevän.

    Itseä tuossa sopimuk­sessa kummas­tuttaa tuo pykälien päällek­käisyys. Mikäli nyt ollaan tuossa tekstin scenaa­riossa 3 ja raastu­vassa tavataan, siellä kuvassa esiintyvä vaatii kuvaa­jalta hänestä julkais­tujen kuvien poista­mista, mihin hänellä ymmär­tääkseni on oikeus. Miten kuvaaja voi silloin poistaa kuvat SMF:n julkai­susta, johon hänellä ei ole mitään määrää­mis­valtaa, mutta vastuu kuvasta hänellä kuitenkin on.

    Itse olen sikäli kovin luotta­vainen siihen, että mikäli ne ketkä tuon sopimuksen ovat allekir­joit­taneet joskus joutuvat käräjille vastuu­ky­sy­myk­sestä, vapau­tuvat vastuusta, koska sopimus edellyttää asioita joita ei vaan yksin­ker­tai­sesti kenel­läkään ole mahdol­li­suutta toteuttaa ja jos nyt järjellä ajatellaan, on heidät lähinnä pakotettu hyväk­symään heille mahdoton sopimus.

    1. Harri -

      kiitos kommen­tista. Eikö tässä kuitenkin ole outoa, että puhutaan luovan työn tekijöistä — ja ensim­mäisenä he joutuvat miettimään vastuu­ky­sy­myksiä ja kuka maksaa riita­ti­lan­teessa, kuka maksaa oikeu­den­käynnin.…

      Kun pitäisi keskus­tella visuaa­li­suuden tulevai­suu­desta, median muutok­sesta, näkemyksen kehit­tä­mi­sestä… Yrittää rakentaa sitä tulevai­suutta — AUTTAA näitä nyt peuka­lo­ruuvin vääntä­jiksi ryhty­neitä media­taloja — KEHITTÄÄ alaa eteenpäin…

      1. No joo… Näinhän se on. Itse kun toimii hieman mainosa­lalla ja loppu työ onkin lähinnä yksityisten ihmisten kuvaa­mista, niin sitä on jo jotenkin aivopesty siihen, että valoku­vaajan pitää turvata selus­tansa ja tehdä sopimuksia puolin toisin. Huomannut kyllä on itsekin, että luovuushan tuollai­sesta kärsii, kun oikaisee ideassa, ettei tarvisi tehdä taas yhtä vastuu­va­paus­so­pi­musta.

        Tilanne vaan on sikäli ongel­mal­linen, että taval­linen freekku on taiste­lussa aika heikoilla. Koulut lykkäävät joka vuosi ulos valtavia määriä uusia valoku­vaajia, toimit­tajia ja graafi­koita. Kaikkien näiden unelmana on päästä töihin jollekin suurelle tekijälle, kenel­läkään näistä ei ole portfo­liossa kovinkaan kummal­lisia oikeita duuneja tehtynä. Niinpä he mieluusti allekir­joit­tavat tuon sopimuksen ja kelpuut­tavat vieläpä pienemmän palkkionkin, kun heille luvataan, että meiltä pääset valokeilaan. Isojen talojen on helppo valita tuolta joukosta lahjak­kaimmat ja käyttää heitä, kunnes seuraava vuosi­kurssi valmistuu.

        Lehdet tuottavat noilla “harjoit­te­li­joilla” vähene­ville tilaa­jille kutakuinkin kelpaavaa materi­aalia. Tämän seurauksena media jatkaa näivet­ty­mistään ja me sivus­ta­seu­raavat jänni­tyk­sellä katsomme, että syntyykö noista savua­vista raunioista joku uusi fenix-lintu. Tähän en usko, niin kauan kun kouluissa ei kaikkia opeteta ymmär­tämään mediaa ja siten arvos­tamaan hyvää journa­lismia tai hyviä kuvia ja niin kauan kun media­ta­loilla suunnan sanelee osakkee­no­mis­tajat enemmistö päätöksin, ei varmasti ole odotet­ta­vissa mitään hyvää. Luonteeltani olen vähän pessi­misti, mutta toivotaan, että olen väärässä.

  22. Flickrin kuvagal­le­rioita selatessa on helppo yhtyä Leevin kommenttiin siitä, miten tekni­sesti korkea­laa­tuista kuvaa ei-ammat­ti­lai­setkin voivat nykyään tuottaa. Törmään päivittäin moneen harras­te­lijan kuvaan tai videoon, jotka on pakko tallentaa kirjan­mer­keiksi kansioon “Opettele nämä”. Luovalla alalla kukaan ei ole valmis.

    Tässä ei kuitenkaan ole kysymys vain siitä, voivatko suuret kustan­tajat saada lehtien sivuille kaunista, terävää ja riittä­vällä resoluu­tiolla varus­tettua täytettä. Kuvajour­na­lismi on paljon muutakin, ja siksi monille tunte­milleni freelance­reille otsikoissa olevien sopimusten suurim­maksi ongel­maksi muodos­tuukin journa­lis­tie­tiikka.

    Kari on erikos­tunut urhei­lu­ku­vaukseen ja se, mitä hän tuossa tekstissään kirjoittaa olympia­ren­kaista, on lehti­ku­vaajan (tai dokument­tie­lo­kuvan tekijän) arkea myös silloin, kun kohteena ei ole tuote­merkki tai painetuin säännöin varjeltu kuvaus­kohde. Aikakaus­leh­dille ja koko journa­lis­mille on tyypil­listä käsitellä suuria aiheita ja ilmiöitä yksilön kautta, elävän esimerkin näkökul­masta. Tällä viikolla aihe voi olla aids-lääki­tyksen kehit­ty­minen, ensi viikolla avioeron jälkeiset talous­vai­keudet, vakava ylipaino tai lapsen itsemurha.

    Koko tuo ihmis­läh­töisen journa­lismin pohjana ovat ihmiset, jotka päästävät kuvaajan ja toimit­tajan kotiinsa ja elämäänsä ilman rahal­lista korvausta, antavat kuvata lapsiaan, kertovat sairauk­sistaan ja itkevät valoku­vaajan läsnä­ol­lessa. Oma kokemukseni on, että yleisin syy esimer­kiksi tarjou­tu­mi­selle ja elämänsä avaami­selle on mahdol­lisuus auttaa muita samassa tilan­teessa olevia ja tarjota erään­laista julkista vertais­tukea. Virke –“tällaisen jutun olisin itse halunnut lukea, kun jouduin tähän tilan­teeseen” on varmasti monelle aikakaus­leh­ti­ku­vaa­jalle todella tuttu.

    Kaikki kehitys kohti oletusta, että jutut ja kuvat ovat vapaasti käytet­tä­vissä kaikissa yhteyk­sissä (myös ilman alkupe­räistä asiayh­teyttä) ilman kuvat­tavan ja kuvaajan suostu­musta, on eetti­sesti todella arvelut­tavaa. Kyse ei siis ole pelkistä tekijä­noi­keuk­sista, vaan myös siitä, että uskon lukijoiden jäävän ilman monia hyviä ja tärkeitä tarinoita, jos ihmiset eivät uskalla päästää toimit­tajia kotiinsa.

    1. Voin vain todeta (näin julki­sesti — sallit­takoon): olen hiljaa mielessäni ylpeä, että minulla on joskus ollut kunnia opettaa kyseisen kommentin kirjoit­tajaa.

      Se on juuri noin kun sanot.

      Voisimme puhua tunti­tol­kulla tarinoiden merki­tyk­sestä. Tarinat ovat se miten me hahmoi­tamme maailmaa. Näemme oikean ja väärän, hyvän ja pahan. Luomme toivoa, jaamme surua.

      Pistin juuri omat lapseni nukkumaan ja luin heille sadun — kuten teen joka ilta. Se ei ollut vaan viihdettä. Se opetti heille jotain, heidän omalla kielellään.
      (Satu oli muuten “Kuukoira” ja kertoi ystävyyden merki­tyk­sestä).

      Parhaim­millaan hyvä journa­lismia ja kuvajour­na­lismi on juuri saman­laista.

  23. Lainaus kirjoi­tuk­sesta:

    Toinen on mielestäni erittäin mielen­kiin­toinen: hyväk­symmekö me yhteis­kuntana, että suuret korpo­raatiot voivat alihan­kittaa suurimman osan työstään alihank­ki­joille ja sanella sitten yksipuo­li­sesti ne ehdot — määräävää markkina-asemaa ja puhtaasti isomman voimaa käyttäen — joilla työtä tehdään. Mitä tapahtui sille, että ihmisiä oikeasti palkataan töihin?”

    Tällainen toiminta tai kyykytys on ollut jo hyvän aikaa tapana esimer­kiksi teolli­suu­dessa tai vaikkapa siivousa­lalla. Ehkä pääkau­pun­ki­seutu on poikkeus mutta muualla Suomessa aika yleistä. Suuris­sakin kaupun­geissa kun ei ole kun ne muutamat isot toimijat (siivousala), joten heillä on kohtuut­toman hyvä neuvot­te­luasema. Joten minusta me olemme sen jo hyväk­syneet. Nyt se kohtalo osuu tähän ammat­ti­ryhmään. En tarkoita tätä millään tavoin loukkaavana. Tätä on vain tapah­tunut pitkään yhteis­kun­nas­samme. On vain halvempaa palkata ihminen pelkästään juuri siksi ajaksi hänen työpal­ve­luaan tarvitsee. Ei, en sano että koen sen kovinkaan oikeu­den­mu­kai­seksi.

    Jostakin muistin syöve­reistä muiste­lisin sellai­sesta toimin­nasta että kunnat “pakot­tavat” olisiko ollut hoiva- tai siivousa­lalla ihmisiä yrittä­jiksi, koska se tulee kunnille halvem­maksi. Muistelen että PAM tästä yritti herätellä keskus­telua.

    1. Jep -

      ei tämä ensim­mäinen tapaus varmasti ole. Eikä viimeinen, jos sallimme sen. Kuten kysyn kirjoi­tuk­sessani: jos lehdistön ammat­ti­laiset — ihmiset jotka mediaa tekevät työkseen — eivät nyt saa ääntään kuuluviin, niin miten millään ammat­ti­ryh­mällä jatkossa on mitään mahdol­li­suutta siinä onnistua?

      Onko joku huomannut asiaa käsitel­tävän esim. päivä­lehtien sivuilla? Miksi­köhän ei?

      Sinänsä: ajatuksia tämä on ehkä herät­tänyt, sillä jutun on tähän iltaan mennessä lukenut jo 23 000 ihmistä. Näistä kommen­teista voi ehkä lukea sen sävyn, mitä ihmiset ajatte­levat.

    1. Samalla tavalla kuin Otava­media tunnetaan nykyään yleisemmin nimellä Orava­media, niin SMF on jo varmasti muuttunut ammat­ti­laisten suussa: FSMF

  24. Kuulostaa kovin saman­lai­selta toimin­nalta kuin blogilista.fi:n muutos muutama vuosi sitten. Silloinkin (varmaankin sama) lakimies perusteli käyttö­eh­tojen muutoksia hyvin samoin perustein, mutta varsi­nai­sessa tekstissä ei ollut neuvot­te­lun­varaa eikä siksi hyväk­syt­tä­vissä ihmiselle, joka haluaa pitää jotain oikeuk­siaan työhönsä.

    Disclai­merina, en ole katso­nutkaan blogi­listaan tai sen käyttö­eh­toihin sitten ko tapah­tuman 2008.

  25. Linkki blogiisi tuntuu leviävän vilkkaasti sosiaa­li­sessa mediassa — etenkin jokaisen valoku­vausta harras­tavan keskuu­dessa. Vaikka äänet­tomiä ovatkin suoma­laiset harras­tajat, kyllä se äänetönkin protesti jossain vaiheessa toimii. Yhtenä keinona on juuri tuo kommen­teissa mainittu tilausten peruut­ta­minen niin, että tämä mainitaan syynä. Olen SMF:lle oman palaut­teeni tässä muodossa antanut ja olen näin henki­sesti mukana tässä pienessä protes­tissa.

    1. (Nopea vastaus, pakkaan kamoja parhaillaan reissuun lähteäkseni (niin, olet alan harrastaja joten osaat arvostaa: Brian Stormin workshop Lontoossa huomenna)). Kiitos kommen­tista. Kyllä, panostasi arvos­tettaan oikeasti, kiitos että annat palau­tetta myös tässä. Pidä silmät ja korvat auki — mikäli mitään ymmärrän, niin moni muu aikoo antaa saman­laista palau­tetta SMF:lle ja siitä tulee SoMessa varmasti viestiä sinul­lekin.
      Yksi korjaus: tämä ei ole PIENI protesti. Ne 300 ammat­ti­laista — ja lukijat — ansait­sevat parempaa.

      K

  26. Teksti tosiaan leviää sosiaa­li­sessa mediassa, hyvä niin. Enkä koe jakamista tärkeänä vain valoku­vaa­jille — ammat­ti­lai­sille ja/tai harras­ta­jille — vaan ihan kaikille media-alalla toimi­ville. Lisäksi tällainen keskustelu antaa paljon myös kulut­ta­jille — mitä haluan tukea? Millainen on suoma­lainen media-ala? Kuten sanoit tekstissäsi, asiasta ei kirjoiteta.

    Kyse on jostain paljon suurem­masta kuin tästä esimerk­ki­keis­sistä. Jokainen teko ja tekemättä jättä­minen itsessään on valinta.

    Kiitos erittäin herät­te­le­västä tekstistä. Suosit­telen kaikkia lukemaan myös nämä kommentit!

    1. Yhdyn ylläolevaan kommenttiin täysin.

      En itse ole mitenkään sidok­sissa media-alaan mutta luin kaikki kommentit läpi ja voin sanoa olevani kiitol­linen blogi-kirjoi­tuk­sestasi. Aiheesta kun en olisi muualta oletet­ta­vasti mitään infor­maa­tiota saanut.

      Omalta osaltani tämä keskustelu herätti nimenomaan ajatte­lemaan ja luulta­vasti johtaa myös kyseisen konsernin lehden tilauksen peruut­ta­miseen.

  27. Hatun­nosto Teille kolmel­le­sa­dalla freekulle, jotka allekir­joi­titte! En itse voinut kyselyä allekir­joittaa, koska en ole, enkä aio tarjota töitäni enää isoille taloille, joten en ole sopimusta eteeni saanut. Se on minun päätökseni. Olen meilannut kolmelle tämän maan lehtitalon/kustantajan päätoi­mit­ta­jalle tässä reilun vuoden aikana heidän komme­teistaan; suoraan siis ko. henki­lölle ja kirjoi­tanut asial­li­sesti. Yksi vastasi ja asial­li­sesti, kaksi eivät viitsineet.
    Tässä otteita; ” Jos allekir­joitan ja ystävä­per­heeni kuvat olivat juuri nappi­suo­ritus ja varmaan lisätöi­täkin tulisi, en suostu silti allekir­joit­tamaan. Kun kirjoitan, kirjoitan myös tutta­va­perheen puolesta, heidän lasten puolesta, heidän turva­sa­ta­mansa: kodin, jonka suostuivat esitte­lemään koko Suomen kansalle, puolesta.

    Kuvat menevät esim. lehden omaan kuvapankkiin ja vaikkapa saman konsernin lehti on juuri tekemässä juttua pedofii­lis­kan­daa­lista Hollan­nissa. Hyvät kuvat leikki­vistä
    lapsista löytyy siis lehden digiar­kis­tosta, ne on ottanut joku kuvaaja Suomesta. Laitetaan tämän jutun yhteyteen yksinäinen lapsi leikki­mässä lattialla. Tässä kohtaa ei auta vaikka
    kuvateks­tissä olisikin maininta; “kuvan lapsi ei liity tähän juttuun mitenkään”.

    Tässä kohtaa ei myöskään auta se, että se on ystäväni lapsi, jonka isovan­hemmat tunnis­tavat vaatteista, vaikka kasvoja ei näkyisi. Tuntuu kuin
    heidän kodista olisi tehty synninpesä, lapsi on julki­sesti näytetty, häpäisty ja minä menin ja pyysin heitä tulemaan tähän juttuun. Koska he olivat ystäviäni.”

    Sopimuk­senne, jota tarjoatte webbi­si­vuil­lanne, rajoittaa meidän freelance­reiden liike­toi­mintaa. Se on yksityisen yrityksen asettama rajoitus toisen firman tai yksityisen tahon työn rajoit­ta­mista.” Tätä kannat­taisi tutki meidän freelance­reiden puolelta, meidän lakimies­tenkin.

    Odotan myös kustan­nusa­lalta yhteis­kun­nal­lista vastuuta, jota se on kantanut ihan kohtuu­della länsi­mai­sissa maissa, mutta nyt puhuu enää vain raha ja sen suuruus osakkee­no­mis­ta­jille.
    Minne on kadonnut aito journa­lismi, kiinnos­tavat aiheet ja visuaa­li­sesti näyttävät kokonai­suudet? Ne ovat kadonneet huonosti johdet­tuihin suury­ri­tyksiin, joissa markki­nointi sanoo, että on aivan sama myytkö ruuveja, vaippoja, lento­ko­neita, huone­kaluja tai lehtiä; tässä mentiin jo pahasti metsään. Markki­nointi ei ole ollut aikoihin sitä, markki­nointi on rohkeutta ottaa askelia, joita kukaan ei ole ennen ottanut. Markki­nointi on rohkeutta sekoittaa kulut­tajien päitä ja ottaa rohkeasti kantaa ja viestittää eettisiä arvoja; silloin on aivan sama myytkö nappeja tai autoja. Rohkeutta pitää olla muulla­lailla kuin yt-neuvot­te­luissa ja ulkois­tuk­sessa. ”

    Mitä tapahtuu kun vuosien tieto­taito katoaa yt neuvot­te­luissa tai alihan­kinta yritys onkin se rohkeampi osapuoli ja kertoo että heidän ammat­ti­tai­tonsa ei ole enää teidän käytös­sänne?
    Kuka tekee silloin myytävän tuotteen? Nyt jos koskaan on ollut halvinta, helpointa tehdä lehtiä, kirjoja ja tuottaa itse sisältöä. Sen voi tehdä kuka tahansa, milloin tahansa ja missä tahansa.”

    Kustan­tajan työ, vielä selven­nyksen vuoksi, on tuottajan rooli, joka oikeasti on vain sihteeri, joka soittaa sitten kuvaajat ja toimit­tajat paikalle, hyväksyy laskut ja aloittaa aina alusta saman joka
    lehden kohdalla. Kyllä arvostus pitää lähteä siitä, että ammat­ti­taito on kaiken A ja O. Nyt jo viimeisen kymmenen vuoden aikana lehtemme on näyttäneet yhä toistensa kopioilta kun ei uskalleta
    olla erilaisia ja erottua joukosta. Miksi ostaisin 12 saman­laista samaan tapaan tuotettua naisten kauneus tai sisus­tus­lehteä? Nyt voin jo katsoa peiliin itseäni ja sanoa, että osaan tuon asian
    paljon paremmin kuin moni muu. Siihen tarvitaan ammat­ti­taito ja hyvä itsetunto ja selkä­ranka. Pyydän miettimään johdos­sanne tätä samaa, onko teistä myös peiliin katso­jiksi?”
    Kiitos, että jaksoit lukea tänne saakka ja paljon jäi vielä sanomatta. MK

  28. Jos 300 journa­listia voi yhdessä liittoutua jotakin vastaan niin varmaan ne 300 journa­listia voisivat yhdessä tehdä paljon enemmänkin. Suomeen ollaankin kaivattu puolu­ee­tonta mediaa, joka ei julkaise sontaa uutisina. Teidän tilai­suu­tenne on koittanut.

  29. Pitkän­sillan kupeessa on virasto, joka käsit­tääkseni tutkii juurikin tämän kaltaisia asioita.

    Heidän sivuiltaan löytyy mm. seuraa­van­lainen teksti, joka käsit­tääkseni on relevantti.

    … Yhden tai useamman elinkei­non­har­joit­tajan tai elinkei­non­har­joit­tajien yhteen­liit­tymän määräävän markkina-aseman kiellettyä väärin­käyttöä voi kilpai­lun­ra­joi­tuslain 6 §:n mukaan olla erityi­sesti:

    1. kohtuut­tomien osto- tai myynti­hin­tojen taikka muiden kohtuut­tomien kauppaeh­tojen suora tai välil­linen määrää­minen;
    2. tuotannon, markki­noiden tai teknisen kehityksen rajoit­ta­minen kulut­tajien vahin­goksi;
    3. erilaisten ehtojen sovel­ta­minen eri kauppa­kump­panien saman­kal­taisiin suori­tuksiin kauppa­kump­pa­neita epäedul­liseen kilpai­lua­se­telmaan asetta­valla tavalla; tai
    4. sen asetta­minen sopimuksen synty­misen edelly­tyk­seksi, että sopimus­puoli hyväksyy lisäsuo­ri­tukset, joilla niiden luonteen vuoksi tai kauppa­tavan mukaan ei ole yhteyttä sopimuksen kohteeseen. …” Lähde: Kilpai­lu­vi­rasto, “Määräävän markkina-aseman väärin­käyttö” — lainattu 19.2.2011, url: http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?sivu=mman-vaarinkaytto

    1. Joo… mut ei. Tämä tie olisi käytet­tetty, jos se olisi mahdol­lista. En ole juristi, joten en edes yritä selittää. Sen verran olen ymmär­tänyt: lain tulkinnat ratkaisee. Markki­na­oikeus otti edelli­sessä käsit­te­lyssä erittäin konser­va­tii­visen kannan… Eli vastaus on ei.NIIN HLVTIN VÄÄRIN KUN SE ONKIN.

      Paras tapa vaikutaa on mielestäni hyvin yksin­ker­tainen ja suora: peruuttaa Sanomien tilaukset. Kertoa miksi niin tekee. FB:ssä eräs lukija perusti ryhmän jossa kertoi juuri näin tehneensä — kamelin selkä, kuten hän ilmaisi, katkesi tästä sanomien viimei­sestä tempusta. Suosit­telen tutus­tumaan JA TOIMIMAAN. Se on ihan oikeasti vaikut­ta­mista. Ihan niinkuin ilman äänes­tä­mistä ei ole demokratiaa vaan apatia.

  30. Hyvää tekstiä joka kertoo surul­lisen karulla kielellä ketkä tätä maailmaa pyörit­tävät, ainakin niin tekevät jollei laiteta vastaan.
    Aiemmin ketjussa joku jo kertoikin tämän tyyppisen toiminnan olevan normaalia esim. teolli­suu­dessa sekä siivousa­lalla jne.
    Voin itse hyvin allekir­joittaa tuon väitteen, sillä teen työtä firmassa joka on keskit­tynyt alihan­kintaan. Suuret firmat määräävät kappa­leille hinnat, jotka ovat toisinaan niin alhaisia etteivät edes kata materi­aa­li­kus­tan­nuksia.
    Vapaa-ajallani harras­telen valoku­vausta, joten sitä kautta tämä Karin teksti koskettaa myös minua.
    Mielestäni esim. teolli­suuden ja valoku­vauksen alihan­kintaa ei voi millään tapaa verrata toisiinsa, teolli­suu­dessa tehdään joku tuote, joka myydään kerta­luon­toi­sesti jollekin, tuote voi vaihtaa omistaa toki uudelleen ja uudelleen. Kun taas joku lehti ostaa jonkun kuvan, he maksavat siitä korvauksen, jos kuvaa edelleen myydään toisiin julkai­suihin, pitää siitä myös maksaa. Ai miksikö? Muutenhan tämä seuraava julkaisija tekee rahaa tavallaan ilmai­seksi saadulla kuvalla. Ja tälläinen mahdol­li­sesti tapah­tuisi SMF:n sopimuksen alaisena. Piratismia tämä SMF:n toiminta on, ei kukaan muusik­kokaan myy levynsä oikeuksia kerta­kor­vauk­sella.

    1. …ainakin niin tekevät jollei laiteta vastaan”. Demokra­tiaan (suuri sana, tiedän) kuuluu se, että voi ainakin yrittää sanoa mieli­pi­teensä. Eivät ne, jotka äänes­tivät Haavistoa olleet väärässä tai hävinneet taistelua. Maassa oli ainakin hetken ihan uskomat­toman hieno keskustelu monesta tärkeästä aiheesta — ja se kantaa, uskon, myös tuleville vuosille.

      Demokra­tiassa ihmisten tapa vaikuttaa on äänes­tä­minen. Huuta­minen vääryyden edessä- jota minä nyt teen — kantaa vain hetken. Huudon päätyttyä vääryys jatkuu.

      Tässä tilan­teessa itse kukin voi äänestää jaloillaan — tai ehkä konkreet­ti­semmin tieto­ko­neella tai puheli­mella: perua SMF lehtiensä tilaus. Ja kertoa syyt siihen kaikille.

      Demokra­tiassa ihmisten tapa vaikuttaa on äänes­tä­minen. Huuta­minen vääryyden edessä- jota minä nyt teen — kantaa vain hetken. Huudon päätyttyä vääryys jatkuu.

      Minuun otti yhteyttä kaksi päivää sitten entinen elokuva-alan ammat­ti­lainen, joka kertoi, että “nyt katkesi kamelin selkä”. Hän organisoi ryhmän FaceBookiin nimeltä “LUKIJALAKKO”. Ajatus on, että tarpeeksi monet ihmiset antai­sivat teoillaan viestin, että lukijat ansait­sevat arvoi­sensa tekijät ja että näiden tekijöiden pitää pystyä toimimaan niin että se on lukijoiden/haastateltavien/kuvattavien edun mukaista eetti­sesti.

      FaceBoo­kissa on helppo painaa “like” ja tuntea tehneensä osansa. Joskus se riittääkin, että kaverille tulee hyvä mieli. Mutta: korpo­raatiot eivät kauheasti niitä peukkujen kuvia katsele… Lehtiä tehdään lukijoille, mainos­ta­jille (josta raha tulee) myydään tilaa sillä, että “katso kuinka hieno ja tyyty­väinen lukija­pro­fiili meillä on”. Äänes­tä­minen tämän asian puolesta on hyvin selvä: peruuta tilauksesi ja kerro se. Kerro se tuonne FB ryhmään, kerro se vaikka tänne komment­teihin, kerro se sähkö­pos­tilla päätoi­mit­ta­jalle.

      Olen vakavasti sitä mieltä, että se on paras hatun­nosto mitä voimme noille kolmel­le­sa­dalle tekijälle tehdä — nouskoon heidän ryhmänsä tässä nyt jonki­lai­seksi taistelun ikoniksi. Konkreet­tinen teko, jolla ilmaisee tukensa.

      Muuten tämä keskustelu jää helposti tasolle “Voi, voi, toihan on kamalaa…”

      Ajatte­levat lukijat ansait­sevat arvoi­sensa tekijät.

      ===========

      Huomaan, että innostuin kirjoit­tamaan vähän pidem­mälti — ja jatkan vielä. Minua kosketti todella tuo yksi lukija, joka lähestyi tämän yllä kuvatun Facebook ryhmän tiimoilta. Toinen palaute, joka on soinut korvissani useamman päivän tuli tyttöys­tä­vältä (nykyään myös lasteni kummitäti) neljän­nes­vuo­si­sadan takaa… Hän kirjoitti seinälleni: “Quiero morir siendo esclavo de los principios, no de los hombres” (Emiliano Zapata).

      Quiero morir siendo esclavo de los principios, no de los hombres” -Emiliano Zapata.

      (Tässä yhtey­dessä sen voisi vapaasti kääntää: “Kuolen mieluummin periaat­teitteni orjana kuin minkään korpo­raation”).

      Siinä se on lyhykäi­syy­dessään. Jokainen voi kysyä itseltään: mihin minä uskon ja mitä aion tehdä sen edestä?

      Päätän Tommy Taber­manin uskomat­toman hienoihin sanoihin, joita usein olen toistellut, julki­ses­tikin:

      Epäröinnin hetkellä kysy itseltäsi — kuinka paljon rohkeutta uskallan tänään jättää käyttä­mättä”

      Epäröinnin hetkellä kysy itseltäsi — kuinka paljon rohkeutta uskallan tänään jättää käyttä­mättä”

  31. Mitä pieni ihminen voi tehdä?

    Tämä tarina on tosi ja lähti juuri palaut­teena heille:

    Olimme luvanneet ekaluok­ka­lai­selle pojal­lemme, että kun hän oppii lukemaan, hänelle tilataan Aku Ankka. Ei muuten tilata. Te voitte pyyhkiä nimeni, osoit­teeni, puhelin numeroni ja kaiken minuun liittyvän asiakas­re­kis­te­ris­tänne. En tule tilaamaan teiltä yhtään mitään. En myöskään osta ainut­takaan kustan­ta­maanne lehteä irtonu­merona.

    Tämä on seuraus siitä miten te kohte­lette freelance­reitä. Olen itsekin freelanceri, toimien toisella alalla.

    On mahdol­lista, että mieleni tämän asian suhteen muuttuu. Teidän toiminta ratkaisee. Julkinen anteek­si­pyyntö on vähintä mitä te tässä tilan­teessa voitte tehdä.

    Tämä päätös saattaa olla vaikea selittää meidän 7-vuoti­aalle pojalle, mutta yritän silti. Näin hän saa samalla oppitunnin siitä miten pieni ihminen voi omilla teoillaan taistella ahneutta ja vääryyttä vastaan.

    1. Jarno — KIITOS. Puhun aivan rehel­li­sesti kun sanon, että samalla hetkellä kun painoin nappia ja vastasin edelli­selle kommen­toi­jalle, kommenttisi hyppäsi ruudulleni — ja jostain syystä nousi aikui­sella miehellä pala kurkkuun ja oli hetken vaikeaa lukea. Toistan: kiitos.

  32. Terve, viikon­lopun mietti­misen jälkeen soitin ja peruin meidän perheen Glorian Kodin ja AkuAnkan. Nyt tuli piste tälle. Puhuin suoraan asiakas­pal­veluun ja surul­lista tietty oli kuulla että heillä on siellä sama tilanne; työt loppuvat kahden viikon kuluttua. Kyllä sydän hetkeksi pompahti että samassa veneessä ollaan. Että sillain on asian laita. Kuka siis tekee lehdet ja hoitaa asiakkaat, jos freelance­reitä ei ole ja asiakas­palvelu ei toimi? Johto saa matkustaa ja juoda kakku­kahvit. Osakkeen omsitajat saavat korkeat osingot. Miten monta vuotta SMF on tahkonut miljoona voittoja. En sano että olen tyly kapita­lis­mille, edustan sitä itsekin olemalla yrittäjä jo yli 20 vuotta, mutta kyllä yhteinen kerätty hyvä täytyy mennä myös kehitykseen, inves­toin­teihin ja ydin osaamiseen eli upeiden innova­tii­visten lehtien/tuotteen mielen­kiin­toiseen ja puolu­eet­tomaan näkemiseen. Törkey­dellä ei ole rajoja kun lakimiehet johtavat suury­ri­tyksiä.

    1. Terve, viikon­lopun mietti­misen jälkeen soitin ja peruin meidän perheen Glorian Kodin ja AkuAnkan. Nyt tuli piste tälle. Puhuin suoraan asiakas­pal­veluun ja surul­lista tietty oli kuulla että heillä on siellä sama tilanne; työt loppuvat kahden viikon kuluttua. Kyllä sydän hetkeksi pompahti että samassa veneessä ollaan. Että sillain on asian laita. Kuka siis tekee lehdet ja hoitaa asiakkaat, jos freelance­reitä ei ole ja asiakas­palvelu ei toimi? Johto saa matkustaa ja juoda kakku­kahvit. Osakkeen omsitajat saavat korkeat osingot. Miten monta vuotta SMF on tahkonut miljoona voittoja. En sano että olen tyly kapita­lismille, edustan sitä itsekin olemalla yrittäjä jo yli 20 vuotta, mutta kyllä yhteinen kerätty hyvä täytyy mennä myös kehitykseen, inves­toin­teihin ja ydin osaamiseen eli upeiden innova­tii­visten lehtien/tuotteen mielen­kiin­toiseen ja puolu­eet­tomaan näkemiseen. Törkey­dellä ei ole rajoja kun lakimiehet johtavat suury­ri­tyksiä.

      1. (anteeksi tämän päiväinen netti­hil­jaisuus — koko päivä kiinni multi­media works­ho­pissa).

        Mainitset osingot. Sanomat maksoi osinkoa 2009 vähän alta 200 milj. 2010 vähän alta 400 milj. Suomeksi: tupla­sivat sen vuodessa. Koko Suomen lehdistön arvon­li­sä­ve­ro­tuo­toksi on arvioitu 83 miljoonaa. Eli: PUOLET Sanomien osingon LISÄYKSESTÄ 2009=>2010 on enemmän kuin koko lehdis­tömme arvon­li­sävero. Silti asiasta maristaan ja se on olevinaan suuri uhkakuva koko alalle… Ymmärrän: se on uhka osingon­mak­sulle, mutta muuten se on vain typerä keppi­he­vonen, jolla yritetään jotenkin selittää tämän kaltaisia tapah­tumia kuin mistä esim. nyt puhumme.

        Vaikka joku voi ajatella, että mitä nyt muutaman lehden peruut­ta­minen muuttaisi… Vastaan: tuollainen argumentti on täsmälleen samalla tasolla kuin ihminen, joka sanoo, ettei äänestä, koska ei sillä kuitenkaan ole mitään merki­tystä. Mielestäni meillä on kaikilla oikeus — ja sanoisin: velvol­lisuus — kertoa, mitä itse kukin ajatelee.

        Henki­lö­koh­tai­sesti: meille ei tule yhtään SMF julkaisua. Ylihuo­menna kotiin palat­tuani peruutan VENE-lehden (Orava­media) niin paljon kuin siitä pidänkin — sillä hetken mietitt­tyäni — olkoon se minun pieni protestini vuori­neuvos Reenpään älykkäisiin komment­teihin siitä miten “valokuvaus ei ole osa journa­lis­tista prosessia”.

  33. No Hesarihan on jo aika Iltapäi­vä­leh­ti­tasoa nykyäänkin, joten mitä siitä. Koko jujun takanahan on että pitää kasvaa ja kasvaa ikuisesti ja kun kasvua ei muuten enää Suomessa voi tehdä niin pitää mennä juntti tasolle ja yrittää kasvaa näiden juntti­lehtien alueella.

  34. Ei mitään uutta auringon alla.

    Aloin kirjoittaa 80-luvun puoli­vä­lissä Mikro­Bittiin ja kirjoitin freelancerina moniin saman kustan­tajan lehtiin melkein 15 vuoden ajan. 90-luvun alussa Tecnopress ja Erikois­lehdet sulau­tettiin Sanoma Oy:n Helsinki Mediaan, mikä näkyi nopeasti avustajien kohtelun muuttu­misena: freelance­reita vaadittiin allekir­joit­tamaan toimintaa ja tekijä­noi­keuksia rajoittava sopimus. Siirsin vuosittain postissa saapuneen sopimus­ni­vaskan aina suoraan ö-mappiin.

    Omalta kohdaltani tilanne kärjistyi vuonna 1999, kun nimeni vilahti kilpai­levan kustan­tajan julkai­seman lehden apina­laa­ti­kossa. Vaikka en ollut kirjoit­tanut kyseiseen lehteen mitään (autoin hieman lehden taitossa), Helsinki Median välitason pomot pillas­tuivat ja vaativat minua allekir­joit­tamaan sopimuksen, joka olisi sitonut minut kirjoit­tamaan vain Helsinki Medialle. “Teet töitä vain meille tai vain muille”, minulle sanottiin. Tuon jälkeen en ole Sanomalle hommia tehnyt.

    Kyseisen ultimaa­tumin laatijat ovat edelleen Sanoman palve­luk­sessa.

    1. Sanomien (Magazines tai News — sama toimin­ta­kult­tuuri) tapa käyttää valtaa on vähän kysee­na­lainen juuri kuten kirjoitat. Käytettään kysee­na­laisia keinoja — suorastaan uhkaillaan ja kiris­tetään, kuten esimerkkisi osoittaa.

      Itse voin näyttää sopimuksen vuodelta 2002 jonka Sanomat vaati minut allekir­joit­tamaan ennenkuin lähdin Salt Lake Cityn Olympia­laisiin (2002). Olennaista tässä on paikka ja vuosiluku: Yhdys­vallat ja hieman 9/11 jälkeen.

      Sopimukseen vaadittiin pykälä, että mikäli sairastun tai tapahtuu terro­risti-isku yms. yllät­tävää, Sanomat eivät ole velvol­linen maksamaan minulle palkkaa.

      Sopimukseen vaadittiin pykälä, että mikäli sairastun tai tapahtuu terro­risti-isku yms. yllät­tävää, Sanomat eivät ole velvol­linen maksamaan minulle palkkaa.

      Tunsin itseni todella arvos­te­tuksi.
      Ja samalla pakote­tuksi allekir­joit­tamaan, sillä jokaisen urheilua kuvaavan unelma on joskus päästä kyseisiin kekke­reihin — edellisen kymmen vuotta olin kuvannut Sanomille lähinnä cocktail-kutsuja ja kiekon paikal­lis­pelejä. Ja lisään: pääsin sinne “tuuraamaan” — sillä heidän oma valoku­vaa­jansa ajoi hieman ennen kisoja auto-onnet­to­muuden ja oli estynyt. Yksityis­kohtana mainit­takoon, että voitin vuoden urhei­lu­kuvan näistä kisoista.

      Seuraaviin kisoihin halusin.… mutta silloisen päätoi­mit­tajan mukaan sinne piti lähettää “oikeita” valoku­vaajia… Ja hyvin pian tämän totea­muksen jälkeen jätin Sanomat taakseni.

      No, muistelot sikseen, tarina jatkuisi vielä… mutta päättyy samoihin sanoihin kuin kommenttisi:

      Kyseisen ultimaa­tumin laatija on edelleen Sanoman palve­luk­sessa.

  35. Kiitos hyvästä kirjoi­tuk­sesta jälleen kerran.

    Kuten sanoit, media on murrok­sessa ja yrittäjät saavat kärsiä asiasta. Aloit­taessani Freena joskus back-in-the-day palkkiotkin olivat melko toisen­laisia kuin nyt. Olin melkoisen huuli pyöreänä ensim­mäisten tilinau­hojen kanssa, kun 8000 merkki­sestä artik­ke­lista pulitettiin mukise­matta noin 900 euroa. Toki kulma oli hyvä, ja aihe erittäin ajankoh­tainen silloin (piratismi itärajan takaa söi levymyyn­tejän kävin pitkät jorinat Antti Kotilaisen sekä muutaman artistin kanssa aiheesta).

    Kun tätä päivää vertaa silloiseen, huomaan palkkioiden laskeneen ja työolojen huonon­tuneen. Vastaa­vasta jutusta maksetaan nykyään kynsin hampain ehkä 400 euroa. Minulla ei ole moiseen varaa, mutta monella muulla tuntuu olevan. Tosiasia on että friikkuja pyörii lehtien toimi­tuksien nurkissa kärkky­mässä juttuja kuin pulla­sorsia lammessa, ja kaikki kelpaa. Tämä on ajanut palkkioita alaspäin ja vieraan­nut­tanut monia media-alan työstä. Ymmärrän kyllä että isolle julkai­sulle työn tekeminen on sulka hattuun, ja se tehdään ehkä joskus vain tekemisen ilosta. Mutta onko noista sulista hyötyä silloin, kun ensim­mäiset lapset syntyvät maailmaan ja moni huomaa että 4 ihmisen elättä­minen onkin vähän eri asia kuin yhden. Monelle tämä on tullut jostain syystä yllätyksenä, ja nyt he tekevät huonolla liksalla töitä, etsien samalla mitä tahansa muuta työtä josta maksetaan normaalia palkkaa.

    Itse teen kahta työtä. Toinen on oma yrittä­jyys­puoli kuvahom­missa sekä freena. Toinen on päivätyö. En vain näe järkevänä enää elää pelkillä juttu­palk­kioilla, ja päivätyö takaa sen että voin kieltäytyä orjaso­pi­muk­sista mieleni mukaan. Ja jos kieltäy­ty­minen tarkoittaa hanojen kiinni menoa, niin antaa mennä. Joku integri­teetti tässä pitää säilyttää. Enkä halua kolme­kymp­pisenä vatsa­haavaa.

    En oikein edes osaa kuvitella mikä tilanne on nyt valmis­tu­villa toimit­ta­jilla. Harva lehti palkkaa enää täysi­päi­väisiä journa­listeja, ja uskon heidän työllis­tyvän tausta­tut­ki­muksen tekijöiksi erilaisiin tuotantoyhtiöihin/isojen konsernien tiedotuspuolelle/mainostoimistoihin/tms yhtä paljon kuin toimit­ta­jiksi milloin millekin viihde­si­vus­tolle.

    Tässä tuli paljon mutuilua, faktaakin tietysti olisi, mutta pidän omat tekstini mieluummin puhtaan subjek­tii­visena. En jaksa törkkiä sitä paska­kasaa mikä friik­ku­töiden sivutuot­teena on syntynyt. Mutta toki mukaan on mahtunut paljon hyviäkin aikoja.

  36. Kiitos loista­vasta ja tärkeästä kirjoi­tuk­sesta! Pekka Potkankin blogi­juttu on varmaan tuttu: http://www.pekkapotka.com/artikkelit/2012/2/20/smf-vastaan-freelancer.html.

    Ao. konser­nissa aikoinaan työsken­neenä en ole yllät­tynyt… Kyllä siellä on nämä pykälät ja selitykset tarkkaan mietitty. Kaikista käsit­tä­mät­tömin on tuo valta ja vastuu, jotka eivät ole samoissa käsissä. Samoin erinomaisia pointteja kuvat­tavien roolista.

    Mitähän per kuva SMF muuten maksaa nykyisin keski­määrin? Mikä on tämän freen “käänteisen lottoa­misen” (Sulannon termein) suhde: palkka vs. pahim­massa tapauk­sessa iso vahin­gon­korvaus? Isoilla riskeillä yritetään pieni elanto raapia kokoon.

    Olenkin ihmetellyt viime vuosina, miksi Hesarin kuvien taso on laskenut näkyvästi, “Vuoden parhaat kuvat” -kooste herätti myötä­häpeää ja suurta ihmetystä. Samaa lienee tulossa nyt SMF:äänkin. Voi kuinka kaipaankaan Hannes Heikuran lehti­kuvia!

    Näitä täytyy vastustaa viimeiseen hengen­vetoon asti. Ei voi hyväksyä orjakauppaa, sillä sitähän tämä todel­lakin olisi, orjatyötä, silkkaa riistoa.

    Peruutan SMF:n lehteni tilauksen ja kerron tämän syyksi. Sen voi jokainen lehden tilaaja tehdä näiden rohkeiden allekir­joit­tajien lisäksi.

  37. Kari, luettuani jutun sekä kaikki kommentit olen kiitol­linen sinulle sekä kaikille kommentin jättä­neille kun nostatte tämän tärkeän asian esille täällä, missä sana on vielä vapaa. Olen syvästi järkyt­tynyt siitä, että suomen media ei reagoi asiaan!!! …vaikka ovat aivan varmasti asiasta perillä (kaikki he). Mikseivät olisi? Kysehän on heidän lehtien tulevai­suu­desta ja sisäl­löstä, enkä tarkoita tässä nyt vaan SMFä. Odotan innolla huomista panee­li­kes­kus­telua asiasta kuva&kamera messuilla.

  38. Natan jutun luettuani luin läpi sekä Krista Keltasen että sinun kirjoi­tuksesi. Aivan uskomat­toman törkeä meininki! Ei oikein osaa sanoa mitään järkevää mitä ei olisi jo aiemmin täällä kerrottu.

    Irtisanoin äsken Hesarin tilaukseni päättymään välit­tö­mästi. Tilaus olisi muuten päättynyt tämän kuun viimeinen päivä, mutta en halua enää lukea moista.

    Toivot­ta­vasti kaikki päätyisi parhain päin. Tsemppiä!

  39. Hei,

    Alanne ei liippaa itseäni edes kaukaa. Paitsi lukijan ja kuvien katse­lijan ominai­suu­dessa.
    Siitä huoli­matta luettuani blogi­kir­joi­tuksen ja silmäil­tyäni muutaman kommentin irtisanoin kaikki Sanomien lehti­ti­laukseni. Irtisa­no­misten syyksi laitoin linkin tähän blogiin.

    Olkoon tämä oma pieni kannan­ottoni aiheeseen.

    Tsemppiä! Kaikkeen ei todel­lakaan pidä suostua..

  40. Törmäsin tähän kirjoi­tukseen sattu­malta valoku­vaa­ja­tut­tavan kautta ja vaikka minulla ei ole alaan lainkaan koske­tus­pintaa, olen pöyris­tynyt siitä tavasta, jolla SMF kohtelee freelance­reitaan. Kaikki kunnioi­tukseni niille 300 valoku­vaa­jalle, jotka ottivat riskin yhteisen hyvän puolesta ja jättivät allekir­joit­ta­matta moista riisto­so­pi­musta.

    Ulkosuo­ma­laisena seuraan surul­lisin mielin maamme tapah­tumia — Ahteen irtisa­no­miss­kan­daalia, kodin­hoidon tukien leikkausuhkaa, SMF:n toimintaa yms. Mihin yhteis­kun­tamme on oikein menossa? Suunta ei minun silmissäni näytä lainkaan hyvältä.

    Kiitos rohkeasta kanna­no­tostasi!

  41. Lukaisin kirjoi­tuksesi pari viikkoa sitten ja totesin että onpa hyvä kun joku pitää vähän älämölöä asiasta. Sen jälkeen unohdin koko asian kunnes tänään…

    Ilta-Sanomat julkaisi ilman lupaa verkko­ver­sionsa etusi­vulla ja jutun yhtey­dessä muutaman vuoden takaisen kuvani Pacifique-kylpy­lä­bi­leistä. Juttu, jonka yhtey­dessä kuva julkaistiin oli otsikoltaan “YleX: Seksiä yöllä saunassa ja altaissa — Serena-bileissä villi meno.” Kuva oli yleiskuva Serenan isossa altaassa tanssi­vista ihmisistä — ei sillä että sillä olisi mitään väliä, mutta sanon­pahan nyt kuitenkin sen vuoksi että kaikki ymmär­tävät kuinka vähän kuvalla ja otsikolla oli tekemistä toistensa kanssa.

    Sain tiedon kuvan käytöstä jutun yhtey­dessä yhdeltä tapah­tuman järjes­tä­jistä, joka tiedusteli olenko antanut kuvani Ilta-Sanomien käyttöön. Koska en ollut ja kuvaa käytettiin erittäin kysee­na­lai­sessa “SEKSIVAU”-yhteydessä ja koska kuvan julkaisu sellai­sessa eittä­mättä herättää tapah­tuman järjes­tä­jissä merkit­tävää epäluot­ta­musta allekir­joit­ta­nutta (joka on siinä mielessä vieläpä poikkeuk­sel­lisen harmil­lista että satun olemaan kyseisen tapah­tuman valoku­vaa­misen aina hoitaneen kuvaa­jayh­teisön perustaja — epäluot­ta­muk­sella on siis poten­ti­aa­lisia suoria seurauksia sekä itseeni että ryhmään muita kuvaavia) kohtaan soitin Ilta-Sanomien toimi­tukseen.

    Puhelimeen vastasi mieshenkilö, joka kohteli minua ja asiaani tympeästi ja vähek­sy­västi, mutta lupasi ilmoittaa asiasta verkko­toi­mi­tuksen päätoi­mit­ta­jalle ja jättää soitto­pyynnön. Parin­kym­menen minuutin päästä soitto sitten tulikin ja sen sävy oli sellainen, että ensim­mäi­seksi tavoit­tamani tympeä ja väheksyvä mieshenkilö alkoikin tuntua suorastaan herttai­selta sen rinnalla; noin kymme­nessä sekun­nissa minulle urputettiin että olen itse antanut luvan kuvan julkaisuun vuonna 2008 Nyt-liitteessä ja koska Hesari on Ilta-Sanomien kanssa samaa taloa on Ilta-Sanomilla (ja muilla saman yhtymän lehdillä) oikeus julkaista kuvaa sen jälkeen rajat­to­masti ilman erillistä korvausta. Pinnahan sitä paasausta kuunnel­lessa paloi (sietä­mät­tömän asenteen lisäksi sen takia etten ole antanut kuvaa tai sen julkai­su­lupaa myöskään Nyt-liitteelle missään vaiheessa ja kuulin ensim­mäistä kertaa kuvan olleen sielläkin. Korvauk­sesta nyt on turha puhuakaan — sellaista en ole luonnol­li­sesti kuvan julkai­susta missään vaiheessa nähnyt.) ja seuraa­vaksi sainkin kuulla että “olisi syytä nyt leikata sitä asennetta.” Kehotin samaan ja sain luurin korvaani.

    No, ei muuta kuin soittoa perään. Tällä kertaa asia saatiin käsiteltyä ja kuva poistettiin pitkin hampain verkosta. Edelleen kuitenkin väitettiin että olen antanut kuvan heille, koska “miten muuten meillä olisi se” (No, ehkäpä siksi että ko. kuva on netissä saata­villa webbi­re­soisena. Tai ehkäpä ei siksi. Mistä minun se pitäisi tietää?), “meillä on oikeus” (Jaa. En kyllä tiedä minkä logiikan mukaan.) ja “tästä voidaan puhua lakimiesten kautta” (Kai tässä sitten pitää sellai­nenkin hankkia.).

    Miten tästä eteenpäin? En tiedä, mutta sen tiedän että vastai­suu­dessa en anna minkään valta­kunnan lupia kuvieni julkaisuun yhdel­lekään Sanoma Magazines Finlandin lehdelle, koska niitä voidaan tosiaan näköjään käyttää sitten ihan missä tahansa saman putkan muussa julkai­sussa millai­sessa jutussa tahansa — halusin tai en. Tiedä sitten auttaako lupien antamat­to­muuskaan mitään, koska eihän niitä nytkään ollut.

    1. Ensin­näkin, uskomat­toman röyhkeä teko Ilta-Sanomilta ja toisekseen epäasial­lista asiointia verkko­toi­mi­tuksen päätoi­mit­ta­jalta.

  42. Hei Jouni. Kovin läheltä kuulin vastaa­vasta keissistä Hesarin osalta parin vuoden takaa ja huhu kertoi että harras­ta­ja­ku­vaa­jalle oli käyttäy­dytty juurikin samalla tavoin. Loppu­tulema oli asian käyminen käräjillä ja huhu kertoi että kuvan julkai­susta tuli Sanomille sellainen reilun kymme­nen­tu­hannen euron kuva, korvauk­sineen ja oikeu­den­käyn­ti­ku­luineen…

  43. Jouni. Tuohan on varas­ta­mista. Sinulta ja monilta muilta on varas­tettu. Onko Sanomat ja SMF ryhtynyt varkaaksi? Eikö varkau­desta pitäisi tuomita, oli varas sitten kuinka suuri ja mahtava tahansa?

  44. Selasin yhtä SMF:n lehteä ja siinä kuvaajana näytti olevan Riitta Pollarin mies. Onkohan hän ainoa, joka on allekir­joit­tanut sopimuksen? Olin luullut, että pörssiyhtiön eettiset säännöt kieltäi­sivät työn teettä­misen lähisu­ku­lai­silla.

  45. Yhteis­kun­nas­samme on meneillään laaja­mit­tainen murros jossa vanhasta utili­ta­ris­ti­sesta ja humaa­nista ajatte­lusta ollaan siirty­mässä kovempiin arvoihin. Muutos on hieno­va­raista, mutta jokseenkin syste­maat­tista. Luonnonvara nimeltä ihminen jalos­tetaan tuotteeksi/tuottavaksi, toimi­maton pyritään mahdol­li­simman halvalla korjaamaan toimi­vaksi ja tehoton siiretään syrjään. Vaikka maamme on rikkaampi kuin koskaan, meillä on köyhyyttä ja sen aiheut­tamia lieveil­miöitä jatku­vasti vain enemmän. Perus­pal­ve­lui­tamme ulkois­tetaan ja ne muuttuvat maksul­li­siksi ja osa siirtyvät jopa kolmannen sektorin siiville.

    Kun tarkas­te­lemme niitä raken­teita jotka ovat osittain tai nimel­li­sesti valtion omistuk­sessa on nähtä­vissä, että suurimmat hedelmät kerää hyvin pieni osa väestöstä. Palve­luiden ja raken­teiden omistuk­sissa on yhteneviä tausta­te­ki­jöitä poliit­tiseen päätök­sen­tekoon. On täysin aiheel­lista kysyä, miten on mahdol­lista kapita­lismin nimissä polkea törkeästi aiemmin ihmisten perus­tu­lakiin nojaavia oikeuksia? Demokratia ja kapita­lismi eivät ole synonyymeja eikä niiden perus­tehtävä ole sama. Valitet­ta­vasti tämä ei ole edes poliit­ti­sille päättä­jille enään itsestään selvyys.

    Erityis­va­pauksien takaa­minen jotka ajavat voiton maksi­moi­misen yli yksilön oikeuksien on ollut punainen lanka laaje­malti mm. lainsää­dän­nössä jo noin viimeisen 10 vuoden ajan. Esimerkkejä on lukemat­tomia. Vapaan median pelottelu nimel­li­sesti hyväk­syt­tä­villä lainvoi­mai­silla raameilla joilla kyetään kiris­tämään ja uhkai­lemaan ovat mielestäni täysin luonnol­linen jatko tähän meneillä olevaan prosessiin.

  46. Kuinka kauan omistajat aikovat katsoa vierestä kun SMF:n ylin johto jatkaa ihmisten nöyryyt­tä­mistä, valeh­te­le­mista ja siinä sivussa tekee laitto­muuksia? Onko mentävä niin pitkälle että aletaan hoitaa asioita polii­si­tut­kinnan kautta? Joko Pollarin ja SMF:n johdon olisi aika vetää johto­pää­tökset, jotka ovat ilmiselvät.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *