Kuka vain osaa kuvata”

Kuka vain osaa kuvata”

Leica M4-P

Luin juuri Sanoma Magazines Finlandin kuvapääl­likön kolumnin “Kuvien tulva” (Sanomista 2/2012, sivu 31). Alaot­sikko: “Kuka vain osaa kuvata, kirjoittaa Markku Niskanen”.

Luin sen useampaan kertaan ja olen yrittänyt ymmärtää sen logiikkaa. Lopulta olen tullut siihen tulokseen, että mitään logiikkaa ei ole. Kolumni mielestäni parem­minkin kuvastaa sitä, kuinka tuulia­jolla alamme on.

MN kolumniKeskeistä kirjoi­tuk­sessa (klikkaa kuvaa vasem­malla lukeaksesi) on viittaus “distrup­tii­viiseen innovaa­tioon” ja mitä se tarkoittaa valoku­va­busi­nek­selle.

Tarmo Toikkasen blogi­juttu, johon kirjoittaja tekstissään viittaa, on ansiokas: se vääntää rauta­lan­gasta mitä disrup­tii­visuus tarkoittaa valoku­vauk­selle. Mitkä ovat ne ratkai­su­mallit, jotka yksit­täi­selle toimi­jalle (valoku­vaa­jalle tässä tapauk­sessa) ovat tarjolla.

Voimak­kaasti yksiker­taistaen vaihtoehtoja on kolme: tehdä bulkkia entistä heikommin ehdoin (“halvalla, mutta nopeasti”) — tai erikoistua niin voimak­kaasti, että kukaan muu ei pysty vastaavaan ja säilyttää siten oma kilpai­lu­ky­kynsä.

Kolmas vaihtoehto? Jäädä keski­kastiin — yrittää vakuu­tella ympäris­tölle, että uusi on väärin/moraalitonta — hävitä se taistelu ja kuolla pois.

Kolumni mainitsee — aivan oikein — että lehdille on käymässä samalla tavalla kuin valoku­valle. Paha peikko (disruptori) on tietysti internet ja sosiaa­linen media, jotka sortavat perin­teiset toimijat (eli lehdet) samaan tilan­teeseen valoku­vaajien kanssa.

Mainitaan Flicker ja CC (Creative Commons) hyvinä kuvaläh­teinä ja taas toisaalta kehutaan, miten Kodin Kuvalehti tehdään dedikoiduin kuvin.

Sitten suora lainaus:

Meidän kuitenkin pitää osata käyttää kuvia hinta­tie­toi­sesti, ja olisi kummal­lista, jos emme hyödyn­täisi edullisia kuvaläh­teitä. Emme saa jäädä päivit­te­lemään inter­netin moraa­lit­to­muutta tai huonoutta.

Nousemme tasolle, jossa disrup­tii­vinen innovaatio ei uhkaa meitä ja jossa saamme sen ainakin osittain hallin­taamme.”

Siis anteeksi kuinka? Miten näin noustaan millekään “tasolle jossa disrup­tii­vinen innovaatio ei uhkaa”? Ehkä sisälu­ku­tai­dossani on jotain vikaa, mutta tuo ei aukea minulle ollenkaan. Eli siis sillä, että panos­tetaan mahdol­li­simman halpoihin, “riittävän hyviin” kuviin nostaa (tässä tapauk­sessa) SMF:n disruption yläpuo­lelle? Vai ymmär­sinkö oikein?

Kirjoittaja jatkaa:

Lukijan täytyy kokea, että tämä juttu on räätä­löity tähän brändiin ja kuva on tehty juuri tähän juttuun, julkai­su­muo­dosta riippu­matta.”

Eli nyt siis haetaan laatua, juuri tätä juttua varten tehtyä kuvaa? Eikö tämä ole risti­rii­dassa edellisen kappaleen kanssa?

Minulle jää epäsel­väksi, kumpaan suuntaan SMF on kallis­tu­massa kuvan­käy­tössään: pyrkiikö se tekemään laatua ja siten säilyt­tämään asemansa — vai siirtyä “mahdol­li­simman halpa mutta riittävän hyvä” -strate­giaan ja näin toimien työntää ulos bulkkia joka ei ehkä ole maailman tyylik­käintä, mutta ei sen tuotta­mi­nenkaan mitään maksa — ja näin toimien varmistaa katteensa?

Minua kalvaa pelko, että tämä ei ole kirjoit­ta­jal­lekaan ihan avautunut — ja että hänen kantava ajatuk­sensa on, että tehdään molemmat — mutta tehdään ne mahdol­li­simman kustan­nus­te­hok­kaasti.

Loppu­tulema on kuitenkin: mikään tässä ajatte­lu­mal­lissa ei nosta yritystä pois disrup­tii­visen kehityksen tieltä millekään “uudelle tasolle”, jossa muka sitten ollaan turvassa. Ei mikään. Viitaten Tarmon analyysiin disruption syvim­mästä olemuk­sesta: on valinnan paikka. Molempia ei voi saada.

Ja lisään heti: disrup­tii­vi­suuteen myös kuuluu, että perin­teiset toimijat eivät ymmärrä sen vaiku­tusta ajoissa. Tunnetuin esimerkki maassamme lienee Nokia, joka avoimesti nauroi iPhonen tultua markki­noille 2007.

Voiko mitään päätellä siitä, että kustan­nus­talot heräävät nyt, yli 20 vuottta inter­netin keksi­misen jälkeen tilan­teeseen, että jotain pitäisi tehdä?

Ja tarjottu ratkai­su­malli on, mikäli sen oikein ymmärrän: tehdään samaa kuin aina ennenkin, mutta yritetään tehdä se halvem­malla?

Loppusanat

Mielestäni kirjoitus itsessään kuvastaa hyvin sitä hämmen­nystä, joka alalla ja kaikesta päätellen myös SMF:ssä vallitsee.

Ja kun Euroopan viiden­neksi suurimman kustan­tajan design­kes­kuksen kuvapääl­likkö linjaa talonsa tapaa toimia tulevai­suu­dessa, on mielestäni myös vähän tarkemman lukemisen paikka. Vaikuttaa aika monen elämään.

Kuka vain osaa kuvata”, hän kirjoittaa. Lisäisin tähän: kuka tahansa osaa myös kirjoittaa. Täyttääkö SMF sivunsa jatkossa leikkaa-liimaa periaat­teella myös genee­ri­sestä ja ilmai­sista teksteistä, joita on netti pullollaan?

Vai onko nyt tehty linjaus, että teksti on journa­lismia, mutta kuvat ovat vain ikävä, pakol­linen kustannus? Maail­massa, jossa kommu­ni­kaatio käydään entistä enemmän kuvilla, tämä olisi aika rohkea linjanveto. Itsemurha, sanoisin jopa.

Lainaan vielä kerran kolumnia, nyt sen loppu­lausetta:

Maailma on täynnä toinen toistaan muistut­tavia mitään­sa­no­mat­tomia valokuvia. Maailma on myös täynnä upeita ja kosket­tavia kuvia — sellaisia meidän pitää käyttää. Ne jättävät muisti­jäljen.

Aivan.

Kuten sanoin, kirjoi­tuksen logiikka ei minulle aukea.

27 Replies to “Kuka vain osaa kuvata””

  1. Olipa tosiaan sekava kirjoitus ja pahasti näyttää, että se logiikka tosiaan on hakusessa. Toikkasen kirjoitus on varsin hyvä analyysi siitä mitä vaihtoehtoja on olemassa. Tuo Niskasen kirjoitus alleviivaa kyllä sen hämmen­nyksen ja tilanteen, jossa perin­teinen media nyt on. Nyt jos koskaan pitäisi panostaa laatuun ja uusiin julkai­sua­lus­toihin… Ilmei­sesti näin ei tule tapah­tumaan…

    1. Peter -
      mietin itse, että onko vika minussa, mutta en todel­lakaan ymmär­tänyt, mitä Niskanen yrittää sanoa. Ainoa mitä minulle tuosta jäi käteen oli juuri totaa­linen hämmennys, joka rivien välistä paistoi.

  2. Olet itse ansiok­kaasti pitänyt tekijä­noi­keuksien puolta, mutta eikö tuo tekstin julkai­se­minen kuvana ole ihan yhtä lailla tekijä­noi­keus­rik­komus?

    Itse bloggaus taas pelkkää asiaa.

    1. Nope -

      kuuluu katego­riaan “revin­näinen”. Ethän esim. muuten pystyisi kirjoit­tamaan yhtään taidear­vos­telua tms., ellet näyttäisi mitä kritisoit. Kuten huomaat, siitä tietoi­sesti näkyy, että se on skannaus origi­naa­lista. Lähde mainitaan myös asial­li­sesti. Ajattele vaihtoehtoa: kritisoin/kommentoin tekstiä, ja lukijalla ei ole mahdol­li­suutta verifioida — ja todeta esim. että en ymmärrä yhtään mitään, enkä osaa lukea — tai että vääris­telen kirjoi­tusta jotenkin.

      1. Revin­näi­soikeus taitaa olla lain pykälässä 23§, joka kuuluu näin:
        “Sanoma­lehteen tai aikakaus­kirjaan saa toisesta sanoma­leh­destä tai aikakaus­kir­jasta, jollei siinä ole jälki­pai­nan­ta­kieltoa, ottaa uskon­nol­lista, poliit­tista tai talou­del­lista päivän­ky­sy­mystä koskevan kirjoi­tuksen.”
        Tämä blogi luulta­vasti ei kuulu katego­riaan “sanoma­lehti tai aikakaus­kirja”, joten revin­näi­soi­keutta ei tarkkaan ottaen ole. Sitaatin saa toki ottaa, mutta koko tekstin ottaminen sitaattina ei ole yleensä ottaen hyväk­syt­tävää.

        Eli luulta­vasti tuon tekstin kokonai­suu­dessaan ottaminen tähän oheen on sekä hyödyl­listä, tarpeel­lista että lain vastaista. :-)

        1. Tämä blogi luulta­vasti ei kuulu katego­riaan ‘sanoma­lehti tai aikakaus­kirja’”
          Tästä pitäisi varmaan lähteä oikeuteen riitelemään(ja tarkentamaan/uudistamaan lakia), sillä itse ainakin koen tätä blogia uutislähteenä(->(digitaalinen-)aikakauslehti!?), ja käytän myös omaa blogia samalla periaat­teella.

          Ainakin mun omasta näkökul­masta tämä blogi­kir­joitus ottaa kantaa talous­po­liit­tisen päivän­ky­sy­myk­seen¹, laki-teksti näyttää (kuten mainitsin jo) olevan päivi­tyksen tarpeessa.

          ¹hyvät suoma­laiset, kuka keksi tälläisiä sanoja?! :X

          1. Tekijä­noi­keuslaki on sekavuu­dessaan, epäloo­gi­suu­dessaan ja vaikea­sel­koi­suu­dessaan omaa luokkaansa. Jopa lakiteks­tiksi. Sanalla sanoen susi jo syntyessään. Esim. lain valmis­telun aikana opetus­mi­nis­terinä ollut Karpela oli laista ulkona kuin lumiukko — enkä yhtään ihmettele sitä.
            Voin käsitellä lakia joskus tarkemmin omassa blogissani, mutta tässä pari kommenttia Karin sitaattiin. Jo aiemmin mainit­se­mastani Wikipe­diasta.
            Sitee­rausoi­keuden käyttä­minen

            1. Julkis­tettu teos
            Lainat­tavan teoksen on oltava julkis­tettu. Teos katsotaan julkis­te­tuksi, kun se luval­li­sesti on saatettu yleisön saataviin.

            2. Hyvä tapa
            Sitaat­tioi­keuden yhtey­dessä hyvä tapa tarkoittaa sitä, että “sitee­rat­taessa teosta tai sen osaa on lähde mainittava joko välit­tö­mästi sitee­ratun kohdan yhtey­dessä tai muussa sopivassa paikassa. Siteeraus on myös selkeästi erotettava sitee­raajan omasta tekstistä esimer­kiksi lainaus­mer­keillä.” Lainauk­sella pitää myös aina olla hyväk­syttävä asial­linen yhteys lainaajan omaan teokseen.

            3. Asial­linen yhteys
            Sitee­rattua teosta saa käyttää omien ajatus­tensa perus­te­le­miseen, havain­nol­lis­ta­miseen tai sitee­rat­tujen ajatusten arvos­te­le­miseen. Tämä tarkoittaa sitä, että toisen tekemää tekstiä tai kuvaa ei saa käyttää korvaamaan omaa tekstiä tai muuta teosta.

            4. Laajuus
            Sitee­rausoi­keutta saa käyttää tarkoi­tuksen edellyt­tä­mässä laajuu­dessa. Laajuutta ei ole tarkemmin määri­telty laissa tai muissa säännök­sissä, vaan hyväk­syttävä lainaa­misen laajuus on ratkaistava tapaus­koh­tai­sesti. Asiaa arvioi­taessa on otettava huomioon myös yllä mainittu hyvän tavan mukaisuus ja asial­lisen yhteyden vaatimus.

            Karin tapaus täyttää kaikki nämä ehdot, joten sitä on pidettävä laissa mainittuna hyväk­syt­tävänä sitaattina.

            Sen verran vielä asiasta sivuun, että monen­moisia kummal­lisia tulkintoja sitaat­tioi­keu­desta näkee. Esimer­kiksi eräs kuvajour­na­lismin opettaja käyttää sivuillaan kuvasi­taatteja vedoten niiden olevan opetuk­sel­lista käyttöä varten. Puurot ja vellit on tässäkin sekaisin. Opetukseen saa KOPIOIDA tietyn määrän materi­aalia oppilai­tosten lisens­sillä. Se ei ole sitee­raa­mista eikä sitä saa tehdä kuin lisenssin omaavan koulun opettajat ja oppilaat ja vain opetus­tar­koi­tukseen. Kopiosto sitten jakaa korvauksia oikeu­den­hal­ti­joille, tai pikem­minkin kaikille muille kuin oikeu­den­hal­ti­joille, mutta se on jo ihan toinen tarina.

  3. This guy confirms our fears — pictures chosen according to price, as long as they are ” good enough”, not because they are the best. Keep up the good work, Kari.

  4. Eli esim. valokuvien kanssa saa toimia samalla lailla?

    Kyllähän lehdissä onnis­tutaan joka päivä käsit­te­lemään tai lainaamaan artik­ke­leita ilman että tarvitsee kopioida koko juttua mukaan. Ei kirja-arvos­te­luis­sakaan ole koko kirjaa mukana tai taidear­vos­te­luissa kuvaa kaikista tauluista. Ja revin­näisten päätar­koitus ei kyllä ole jutun sisällön kopiointi omaan käyttöön.

    1. Ja revin­näisten päätar­koitus ei kyllä ole jutun sisällön kopiointi omaan käyttöön.” Ei, vaan tarkoitus on rehel­li­sesti antaa lukijalle mahdol­lisuus todeta, että kirjoittaja ei vääristele asiaa.

  5. Wikipe­diassa hyvä artikkeli asiasta. Wikipedia on paljon mainettaan parempi tiedon lähteenä, etenkin ensias­kelina.

    Sitaat­tioikeus eli sitee­rausoikeus on Suomen tekijä­noi­keuslain 22 §:ssä määri­telty tekijä­noi­keuden rajoitus, jonka mukaan ‘julkis­te­tusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukai­sesti ottaa lainauksia tarkoi­tuksen edellyt­tä­mässä laajuu­dessa’ ”

    Enemmän sitten täällä.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sitaattioikeus

  6. Luin Niskasen kirjoi­tuksen ja taidat nyt kyllä tehdä kärpä­sestä härkäsen.Kuka vain osaa kuvata — sehän on selvä juttu.Jos sulla on kännykkä ja siinä kamera niin varmasti osaat ottaa sillä kuvia.Minkäläinen kuva siitä tulee on eri asia ja kiinnos­taako kuva muita kuin sen ottajaa.Facebook on täynnä sellaisia kuvia.Nythän kuvien käyttä­jillä on valinnan varaa tuhat­määrin kuin aikaisemmin,siis mitä kuvia käyttää ja missä.Pitää aina muistaa että valokuvan arvo on itse kuvassa,ei teknii­kassa.

    Sama koskee hintaa.Tarjonnan määrä on suhteessa hintoihin.ja jos budjetti kuvien käyttöön on pienempi kuin ennen niin on luonnol­lista että kuvista maksetaan vähemmän.
    Emmekö me kulut­tajina ole samanlaisia,jos saamme jonkun tavaran halvem­malla muualta kuin osamme sen sieltä.Lontoossa monet käyttävät RedLaser softaa iPhonessaan,se skannaa tuotteen hinnan ja kertoo missä muualla samaa tuotetta myydään ja mihin hintaan.
    Mielestäni Niskasen loppu­kom­mentit vain kannus­tavat ammat­ti­ku­vaajia ottamaan parempia kuvia.Maailma on todellä täynnä keskin­ker­taisia kuvia,Alamylla on esim
    yli kaksi tai jo jopa kolme miljoonaa kuvaa arkis­toissaan mutta niiden taso on keskinkertaista,jyvät ei siellä erotu akanoista.Mutta niitä kuvia saa halvem­malla kuin lähettää kuvaaja ottaaan niitä.Kuka tahansa voi mennä Intiaan ja ottaa siellä kuvia mutta
    todella hienoja kuvia sieltä näkee Suomen lehdissä aika vähän.Onneksi on Mondo!

    Itse luen Niskasen kirjoi­tuksen kannus­tavana sillä hän sanoo ’ upeita ja kosket­tavia kuvia meidän (siis Sanomien) pitää käyttää.Jos ottaa keskin­ker­taisia kuvia niin niitä saa halvalla netistä.Mutta jos ottaa upeita kuvia niin kuviasi julkaistaan.Rima on nyt korkeammalla,hinnat vaan ovat alempana.Mutta siitä ei kannata murehtia, hinnat eivät nouse niinkauan kun kaikki ottavat kuvia.

    Itse olen elättänyt itseni valoku­vaajana yli 40 vuotta.Meidän vanhemman polven valoku­vaajien on turha haikailla aikaa jolloin valokuvaus oli ammat­ti­miesten käsissä.
    Mikään muu ammatti ei ole kärsinyt sellaista inflaa­tiota kuin valoku­vaajan ammatti.
    Kuka vain osaa kuvata.…c’est la vie!

  7. Kiva nähdä, että kirjoi­tukseni otettiin SMF:ssäkin huomioon. Itse Kuukan kirjoitus vähän sotkee velliä puuroon… Luulta­vasti hän hakee sillä “disrup­tii­visen innovaation uloit­tu­mat­tomiin nouse­mi­sella” sitä, että lehden juttu (ja sen kuvitus) tehdään niin hyvin, että sille ei löydy halpoja vasti­neita ja että siitä joku vielä haluaa maksaakin. Sinänsä ihan hyvä strategia, ja varmasti sitä täytyy ainakin kokeilla. Edelleen on print­ti­lehtiä, jotka säilyt­tävät asemansa korkean laadun avulla, mutta kilpailu online-lähteiden kanssa on kovaa ja kovenee koko ajan.

    Ja positii­viseen suuntaan minäkin toki kannustan joka alan toimijaa, jota murros uhkaa: Älä jää tuleen makaamaan, vaan kehitä toimin­taasi arvoket­jussa ylös- tai alaspäin. Alapuo­lella voi tuottaa bulkkia yhä halpe­nevin myynti­hinnoin ja kustan­nuksin, jolloin myynti­vo­lyymit pitää saada korkealle. Yläpuo­lella taas tehdään kalliilla harvoille asiak­kaille heidän tarvit­se­maansa lisäarvoa, jota he eivät muualta saa edulli­semmin. Itse kunkin mietit­tävänä on, mitä tällaista pystyy tekemään.

    1. Tarmo moi -

      Pidin kovasti kirjoi­tuk­sestasi, taisin sen muutamaan kertaan jakaakin silloin kun sen julkaisit. Hyvin selkeä ja infor­ma­tii­vinen. Kun sanot “luulta­vasti hän hakee…” tarkoi­tatko minua vai SMF päällikön sanoja (ihan rehel­linen kysymys)?

      Itse uskon siihen, että print­ti­lehden (ennen­kaikkea siis sanoma­lehden, maailman jossa toimin) aika on ohitse nopeammin kuin arvaam­mekaan. Olen pari vuotta sitten sanonut, että iltapäi­vä­lehdet muuttavat olomuo­toaan 2015 mennessa, maan johtava päivä­lehti on muuttunut joksikin muuksi 2020 mennessä. Nyt tammi­kuussa siirrytään tabloidiin (siis HS), se lienee ensim­mäinen (ja oikea, huom.) askel. En olisi hämmäs­tynyt, jos toinen iltapäi­vä­lehti hyvinkin nopealla aikatau­lulla ilmoit­taisi siirty­vänsä viikon­lop­pu­pai­nokseen siirtäen “uutis­tuo­tannon” nettiin. Ei pohjaa mihinkään tietoon, vain aavistus, mutta olisi hyvin looginen askel.

      Aikakaus­leh­distä en lähde paljoa sanomaan, se maailma on minulle vieraampi. Sen verran kuitenkin, että (kuten sanot) on varmasti lehtiä, jotka säilyt­tävät arvonsa ja asemansa ja pyrkivät korkeaan laatuun. Sijoit­tavat sen laadun tuotta­miseen, oli kyseessä sitten kuvat, teksti, ulkoasu. Ja sellaiseen lehteenhän jokainen toivoisi voivansa työsken­nellä.

      Jotenkin minun on kuitenkin vaikea ymmärtää, että lehden, joka lapioi sivuilleen netistä löytämää kaikille saata­villa olevaa ilmaista bulkkia on vaikea nousta asemaan, jossa joku olisi oikeasti valmis siitä maksamaan pitkässä juoksussa. Vaikka esim. että lehdessä olisi yksi kaksi kunnon repparia, ja loppu flicker/lukijan juttu kamaa. Jos jollain ei ole arvoa alunpe­rinkään / tai sillä ei koeta olevan sellaista… miten sille voi tulla arvoa, kun se printataan jonkin brandin alla paperille? Toisaalta, olen väärässä: suuri osa naisten­leh­distä (ulkomaa­lai­sista sellai­sista) menestyy loista­vasti, koostuen muuta­masta jutusta ja sadasta — sadasta viides­tä­kym­me­nestä sivua mainoksia. Henki­lö­koh­tai­sesti minun on kuitenkin vaikea käyttää sanaa “journa­lismi” niiden kohdalla.

      Kuten sanoin, tulen itse sanoma­leh­ti­taus­talta ennen­kaikkea — toki teen aikakaus­puol­takin etc. — ja en näe tulevai­suutta siellä kovin valoisana. Vaihtoehtoja on muutama kuten toteamme: voivottelu ja valit­ta­minen, lisää bulkkia ja voluumia pienem­mällä hinnalla, tai tehdä / pyrkiä tekemään jotain sellaista, mitä muut eivät tee. Jolla ehkä koetaan olevan arvoa — ehkei vielä nyt, mutta tulevai­suu­dessa.

      Olen itse valinnut tuon kolmannen, tietoi­sesti: pyrkinyt tekemään asioita, joita muut eivät tee. Alustana on ollut ennen­kaikkea netti. “Netti on roskaa, ei siellä mitään laatua ole, ei siitä kukaan maksa.… onko kiva olla suomen nimekkäin netti­ku­vaaja?” Tämähän on ollut status quo ja et arvaa sitä skeidan määrää, joka niskaan on tullut. Nyt se on vähen­tynyt, miksi­köhän? Olisi­kohan syynä se, että ruvetaan laajem­mal­tikin ymmär­tämään, että sanoma­lehti on tullut tiensä päähän — kysymys on vain aikatau­lusta. Ja mikä onkaan alusta jolle päivit­täinen työskentely on siirtynyt tai siirtyy?

      Ollaan tultu tilan­teeseen, että ruvetaan ehkä laajel­mal­tikin miettimään, kannat­taisiko sinne laittaa jotain muutakin kun “klikkaa kuvat” tai “huh mitkä rinnat”?

      Esimerkkinä voisi mainita tuon Eeva-casen itsenäi­syys­päivänä — viittaan siis edelliseen blogi­kir­joi­tuk­seeni. Kotiku­toinen vähän, simppe­likin olosuh­teiden pakosta, virhei­täkin siinä oli… mutta saavutti luulta­vasti enemmän katsojia kun mikään ko. lehden tekemä netti­hoito koskaan. Saattaa olla jopa A-lehtien histo­riassa huomat­tavan luettu (netti)juttu, en tiedä, voin vain veikkailla. Olennaista: ilman “katso kohukuvat” klikki­ka­las­telua.

      Toinen esimerkki: New York Timesin muutama päivä sitten uloslaittama hoito lumivyö­rystä. Tarkoi­tettu alunpe­rinkin nettiin ja eBookiksi. 16 tekijää, puoli vuotta aikaa. Laatua isoilla L-llä. Muuta­massa päivässä miljoonia katsojia. Säilyttää arvonsa vuosia eteenpäin.

      Danny Wilcox Frazierin Driftless… lähes 10 miljoonaa katsojaa. Nyt kun MediaStorm on PPS-strate­giassa, vaikka 90% noista katso­jista olisi jättänyt tämän väliin, se olisi tuottanut 2 miljoonaa dollaria (olen käsitellyt tätä aiemmin blogissani).

      Minun panoraa­ma­hoito Pekin­gistä: 1.4 miljoonaa katsojaa… ja 2008 se oli ihan hemme­tisti.

      Mitä ajan takaa?

      Ensim­mäinen pointtini: on mielestäni rajoit­tu­nutta ajatella, että meillä on “lehtiä jotka panostavat/eivät panosta laatuun…etc.”. Meillä ei tulevai­suu­dessa ole lehtiä (on meillä niitäkin) vaan meillä on mediaa joka on joko maksa­misen arvoista tai ei — katsojan mielestä siis. Ja yksin­ker­taistaen: ainoa, millä (mielestäni) siitä saadaan maksa­misen arvoista on tehdä siitä sellaista, että sen arvon huomaa.

      Toinen pointtini: koska sanoma­leh­ti­paperi kuitenkin nyt katoaa vakavasti otettavana uutisa­lustana hyvinkin nopeasti (premissini) eikö kannata nyt yksilönä miettiä, mitkä ovat ne sen korvaavan alustan inherentit ominai­suudet ja miltä näyttää sille alustalle tehtävä laadukas työ? Kouluttaa ehkä itsensä sen osaamis­kaaren huippuun — tai niin pitkälle kuin pystyy? Ihan vain omaa ammatil­lista tulevai­suuttaan ajatellen.

      Olen jo useamman vuoden yrittänyt opiskella mitä siihen mahtaa kuulua. Ja siitä oppineena sen verran uskallan sanoa, että se paketti on enemmän kuin FCX ja hieno älypu­helin. Ja ennen kaikkea: siihen kuuluva oppimis­käyrä on yllät­tävän pitkä. Ja koskee kaikkia: kuvaajia, graafi­koita ja myös toimit­tajia. Mielestäni (but that’s just me…) olisi kannat­tanut alkaa opiskelu jo hyvä tovi sitten. Jos ei niin tehnyt, niin viimeistään nyt.

      Yleises­tikin ottaen olen sitä mieltä, että disruptio ei koske ainoastaan valokuvaa ja sen ympärillä toimivia (kuten yleisesti tunnutaan ajatte­levan) vaan ennen­kaikkea mediaa kokonai­suutena. Clay Shirky sanoi hyvin:

      [T]he word “publishing” means a cadre of profes­sionals who are taking on the incre­dible difficulty and complexity and expense of making something public. That’s not a job anymore. That’s a button. There’s a button that says “publish,” and when you press it, it’s done… We had a class of people called publishers because it took special profes­sional skill to make words and images visible to the public. Now it doesn’t take profes­sional skills. It doesn’t take any skills. It takes a WordPress install.”

      Mitä jää jäljelle millä erottua? Laadukkaat sisällöt ja niiden tekijät.

      _________

      (edit: ref tohon Shirkyn lainaukseen: http://blog.findings.com/post/20527246081/how-we-will-read-clay-shirky)

      1. Tarkoitin tietenkin SMF:n päällikköä, enkä sinua. Lapsus, kun yön pimeinä tunteina naput­telin vastaustani. Blogin ylläpitäjä saa vaikka editoida komment­tiani, jotta nimi on siinä oikein.

        1. Näin arvelinkin. Olen tosi varovainen editoin­nissa (siinä helposti sössii ja sitten on oikeasti kusessa sen kanssa kuka sanoi mitäkin ja milloin; ja joku heittää sen sitten silmille jossain ikävässä yhtey­dessä). Ja kyse ei ole maailman isoim­masta asiasta eli antaa keskus­telun säilyä kuten oli (vaikka annoitkin luvan moderoida). Jotenkin rehel­li­sempää isossa kuvassa.

          Moderoin kyllä pois surutta — yrittäen olla kohtelias — suorat, henki­lö­koh­taiset hyökkäykset joilla ei ole mitään tekemistä itse asian kanssa tai tilanteet, kun joku vain jää jankkaamaan/tivaamaan jotain epäolen­naista tai asiaa, joka pitäsi olla päivän­selvä jo siinä vaiheessa.

  8. Ilpo!
    Kun lähdetään unders­ta­tement-linjalle, niin muutama huomio. Minulla ei ole oikein muuta referenssiä kuin googlata nimellä Ilpo Musto ja laittaa kuvahaku päälle. Ammat­ti­laisuus esille tulevissa kuvissa näkyy siinä, että henkilöt ovat kuuluisia, valokuvat yleensä suoralla salamalla päin näköä laukaistuja snaps­hotteja.

    Ymmärrän hyvin, että valokuvan arvo on paljon enemmän siinä, kuka tai mikä on kuvassa kuin sen visuaa­li­sessa sisäl­lössä. Kuvat julkkik­sista ovat kuitenkin ensim­mäisiä, jotka putoavat pois tässä pudotus­pe­lissä. Koska kuka tahansa osaa ottaa kännyk­kä­ka­me­rallaan kuvan, joka on riittävän hyvä. Kuten ennen sanottiin, tukka on hyvin ja kello näkyy.

    http://img2-2.timeinc.net/ew/i/2012/10/19/Justin-Timberlake.jpg

    Siinä olet oikeassa, että näillä kuvilla ei tulevai­suu­dessa ole kunnol­lista markkina-arvoa. Pitää osata kuvata. Ei riitä, että kuvaa julkkisia.

  9. Timo moi, oletko ajatellut uraa politii­kassa? Se vois sopia sulle hyvin,siellähän puhutaan usein asian vierestä ja mennään henki­lö­koh­tai­suuksiin kun ei osata raken­tavaa keskus­telua.

    Kari,ehkä blogisi ei ole oikea paikka tällai­selle keskus­te­lulle ja vielä vähemmän Facebook.
    Kirjoita Journa­listiin jota lukevat ammatti-ihmiset.Sinulla on selvästi jotain Niskasta vastaan hampaan­ko­lossasi kun hyökkäät häntä vastaan niin voimakkaasti.En tunne miestä mutta ihan asiaa hän puhuu,mielestäni.

    Mitä muuten Lehti­ku­vaajat-järjestö tekee nykyään muuta kuin jakaa vuotuiset palkinnot kavereille?

    Anyway,over & out! Hyvää uutta vuotta!

    1. Guys -

      play nice, sanotaan toisella kotimai­sella. Ei henki­lö­koh­tai­suuksia, kritiikkiä toki ja rankkaakin, mutta ei mennä henki­lö­koh­tai­suuksiin ja nimitellä.

      Ilpo: olet oikeassa, blogi ei ehkä ole oikea paikka tällai­selle keskus­te­lulle. Olen sitä välillä miettinyt; mutta en ole keksinyt vaihtoehtoa. Journa­listi? Kolumni 2000 merkkiä kerran 2–3 kuukauden välein… ei toimi sekään. Kun ei aina viitsisi olla kriitinen valit­ta­jakaan, vaan mieluummin tarjota vaihtoehtoja. Viittaan tällä siis viimei­simpään kirjoi­tuk­seeni.

      Olla hiljaa, vaihtaa alaa? Vapaa lainaus E.Burkelta:

      All that is necessary for the triumph of evil is that enough good men do nothing”

      Jos kutsuu itseään journa­lis­tiksi, niin ehkä se vaike­ne­minen ja kyykkyyn painu­minen ei ole se paras optio. Voin tietysti olla väärässä — helpoin­tahan olisi allekir­joittaa kaikki paperit mitä eteen lykätään ja painaa duunia euron halvem­malla kuin kaveri. Vetää lärvit perjan­taisin ja mitäs muista.

      Ei, minulla ei ole ketään vastaan mitään hampaan­ko­lossa. Oikeasti ei ole, ei ainakaan tässä tapauk­sessa. Luulen jopa, että Markku myöntäisi sen itse ensim­mäisenä — vaikka olemmekin joistakin asioista hyvin eri mieltä. Kiinni­titkö muuten huomiota, että pyrin kirjoi­tuk­sessani (nyt ja aiemmin) välttämään henki­löstä puhumista hänen nimellään? Kyse ei ole henki­löstä, ei edes firmasta vaan siitä linjauk­sesta jonka maan suurin julkaisija ja siellä ylintä “kuvavaltaa” käyttävä henkilö — kuka hän onkaan — tekee. Kun Suomen ehkä vaiku­tus­val­tai­simman kuvatyö­paikan (sanahirviö) haltija tekee linjauksia (jotka luulta­vasti heijas­tuvat koko alaan), siitä pitää voida puhua.

      Jälleen, voin olla väärässä. Helpointa luonnol­li­sesti olisi olla hiljaa. Tai keskus­tella kasvo­tusten ammati­laisten kesken. SMF on kuitenkin (kuvapää­lik­könsä suulla) ilmoit­tanut ei keskus­te­le­vansa (ref. Hämeen­linna, syyskuu 2012) kenenkään kanssa. Ei edes journa­lis­ti­liiton.

      Jore Puusalle: kyllä, ilmoitin edellisen verbaalin hyökkäyksesi yhtey­dessä (julki­sesti), että jatkossa rajaan sinut pois kommen­teista. Viimeisen kommenttisi valossa en todel­lakaan näe mitään syytä muuttaa kantaani. Samassa yhtey­dessä toivotin sinulle menes­tystä ja sanoin muistaakseni, että olet terve­tullut jatkamaan parjaustani muilla fooru­meilla. Tätä olet hyvin ansiok­kaasti (?) ja ahkerasti tehnytkin.

      _____

      Tämä blogi alkoi ihan simppelinä valoku­vaajan jutus­teluna. Ajattelin silloin, että olisi kiva kirjoittaa englan­niksi, että joku sitä tekisi, että tulisi ehkä jonkin­lainen foorumi pois meidän omasta pikku hiekka­laa­ti­kosta. Ala ei ollut sellai­sessa kriisissä kun mitä se on nyt, sopimukset ja IPR-agenda oli vasta juristien pöydillä. Taisi olla päätän­tä­valta vielä päätoi­mit­ta­jil­lakin ? :-)

      Tämä on yhden ihmisen pohdis­kelua siitä maail­masta missä elää. Missä ollaan nyt, mihin ollaan menossa? Ennen kaikkea siitä, mihin ollaan menossa. Tulevai­suu­desta. Ymmär­ret­tä­västi, sillä meillä perheessä molemmat saavat leipänsä alalta.

      Rouva joutui juuri YT vasaran alle (Lehtiyhtymä), mutta pidämme sitä enemmänkin mahdol­li­suutena johonkin oikeasti uuteen kuin suuren suurena tappiona. Pääsi samantien töihin aivan huippu­pu­tiikkiin elävän kuvan ja dokumentin tekemisen pariin (rehel­li­sesti olen vähän kade.. :-))

      Pointtini: tämä ei ole mikään helvetin missio ketään vastaan — vielä vähemmän henki­lö­koh­tainen sellainen. Minua kiinnostaa tulevaisuus, alan tulevaisuus — ja kyllä: omani ja perheeni siinä samassa. Mitä teemme kymmenen vuoden päästä? Olenko typerä, mutta minusta alamme tulevaisuus pitäisi kiinnostaa kaikkia.

      Mennä kyykkyyn ja olla hiljaa — ja vittuilla niille jotka yrittävät jotain tehdä/sanoa/kehittää; sekö on se oikea ratkaisu?

      (Sori puuskahdus, mutta tämä nälvi­misen määrä tänään meni vähän överiksi).

      Keven­netään vähän. En tiedä liittyykö tähän, liittyy kuitenkin asiaan — eli tulevai­suu­teemme. Kaveri osaa kirjoitaa — ja uskoisin, että tietää mistä puhuu. Tai sitten sai Nobelin ihan turhasta:

      http://krugman.blogs.nytimes.com/2012/12/26/is-growth-over/

  10. Olisin voinut jättää kommentit Ilpo Mustosta kirjoit­ta­mat­takin, mutta kuntuli tehtyä, niin ehkä pieni anteek­si­pyyntö on paikallaan. Minua vain ärsytti asenne “ennen ammat­ti­miehet osasivat…” ja kun googlasin referenssiä, niin tuloksena oli snaps­hotteja. Käynti Ilpo Muston netti­si­vuilla näytti vähän toisen­lai­siakin kuvia.

    On ammat­ti­taitoa sinänsä päästä ottamaan kunnon kuvia kovan luokan julkkik­sista. Siihen asemaan ei päästä vain ilmoit­tau­tu­malla. Sellai­sille kuville on varmaan jatkos­sakin kysyntää. Kuka tahansa kun ei saa kutsua tulla kuvaamaan vaikka Charlie Wattsia.

    Sanomien tilan­teesta Musto on selvästi ulkona kuin lumiukko. Tosin ei mínul­lakaan ole käsitystä free-tilan­teesta Englan­nissa. Esimer­kiksi tätä Kari Kuukan blogia hieman selatessa Suomen tilanne varmaan aukenee ihan tavalla. Suoma­laaisen freeva­lo­ku­vaajan näkövink­ke­listä Niskasen kirjoitus ei ollut kannustava, vaan minä monen muun tavoin koin sen lähinnä v-alkuisena verbina.

    Jos tämä lievä takaisin veto kuitataan anteek­siantona, niin asia on selvä myös minun puoleltani.

  11. Lisään vielä yhden referenssin, kun tässä keskus­te­lussa olen/olemme puhuneet disrup­tiosta. Tämä Nick Carrilta NLJ:stä.

    http://www.niemanlab.org/2012/12/the-end-of-disruption/

    Tämän kun yhdistää siihen maailmaan, jota Paul Krugman (nobelisti, linkki http://krugman.blogs.nytimes.com/2012/12/26/is-growth-over/) kuvaa tai Clay Shirkyn (yksi arvos­te­tuimpia media­guruja jenkeissä, linkki http://blog.findings.com/post/20527246081/how-we-will-read-clay-shirky)) niin siinä alkaa piirtyä se maailma kuten minä olen sen ymmär­tänyt.

    Siis itsenäni huomat­ta­vasti viisaampien suusta kuultuna. Voin olla ymmär­tänyt väärin. He voivat olla väärässä. Maapal­lokin voi olla litteä?

  12. Itse ymmärrän Kuukan kirjoi­tuksen pointin ja sen ajatuksen noista kolmesta vaihtoeh­dosta. Mailma muuttuu, muutu mukana tai muuta ainakin bisneksesi nykyaikaan. Asioita pitää toki välillä kriti­soida (ainakin SMF:n touhuja, jossa kritiikki on aiheel­lista) mutta, vaikka kuinka valit­taisi, asiat eivät sillä parane, vaan itsensä ja tekemisen kehit­tä­minen voi viedä eteenpäin.

    Lehti­ta­lojen ideologia tehdä miljoona luokan bisnestä ns nolla­ku­luilla on pidem­män­päälle mahdoton yhtälö. Suoma­laiset raksa­jätkät kärsivät, kun virolaiset duunarit tulivat tekemään duunia 14€+alv. Hetken aikaa raken­nut­tajat olivat innoissaan halvasta työvoi­masta, mutta tilaajat ovat tilanneet “laadu­kasta raken­ta­mista” ja huoma­sivat enenpitkää ostavansa p***aa. Sen seurauksena tilanne on edes vähän paran­tunut.

    Tämä pätee myös lehtiin. Niin kauan kuin kulut­tajat tilaavat/ostavat, niin pitkään yritetään ja myös tehdään konvehtia pas**sta.

  13. Tämä “disrup­tii­vinen” keskus­te­luhan käytiin jo melko tyhjen­tä­västi ja siihen ei mitään lisät­tavää. Kun NEWSWEEK pani pillit pussiin kommen­toitiin siellä päässä seuraavast (vapaasti lainaten) Internet on ihan OK ja kiinnostava ja tulevaisuus on siellä mutta RAHA tuntuu edelleen olevan painettu paperille… ( mainokset, näyttävä kuvien käyttö)
    Mitä siihen olisi lisät­tävää… katsotaan miten netti Hesarin käy.

    1. Pikavastaus Jukka: ensim­mäinen kardi­naa­li­virhe on tuijottaa muutok­sessa rahaan — tämän on sanoneet mua huomat­ta­vasti viisaammat. Kun se muutos tulee kuitenkin.
      Yksilön tasolla: jos minä olisin urani alkuvai­heessa, sen sijaan että tinkisin hinnoissa ja itkisin, minne pääsen tekemään suola­kai­vos­duunia olemat­to­milla palkkioilla, vaikka velaksi pari vuotta opiske­lisin aivan sikana. Sillä vähän Matti Nykäsen tyylin todeten: tulevai­suu­desta voi sanoa sen verran ainakin melkoi­sella varmuu­della, että se tulee. :-)

      Se miten HS netin käy on oikeastaan sitten ihan toinen juttu. Toivot­ta­vasti hyvin. Kun tuntuu, että uskallus on aika pienessä tehdä jotain oikeasti siistiä missään. Mieluummin käper­rytään omalle mukavuusa­lu­eelle ja näive­tytään siihen, kun oikeasti uskal­letaan kokeilla jotain ihan radikaalia. Kaikki positii­viset signaalit olisivat sopuleille hyviä.

      Ja nyt jatkan omalla mukavuusa­lu­eellani mäkiviikon ekan kisan editointia… :-) Ps. Oli hieno kuva se Marskin hauta­jai­sista.

      1. Tänks Kari, mannerheim on historiaa jos mikään. Tuosta nuorena olemi­sesta: tekisin suunnilleen samalla tavalla kuin tein 1965. kuvaisin hullun lailla odotta­matta tuota “decisive moment” onnen­potkua. Väsäisin näyttävän porto­folion , erilaisen muuta­malta eri alueelta. ja sitten laittaisin selkeät mutta vakuut­tavat websivut. Sitten lähtisin maail­malle, puhuisin vaikka muutaman sukulaisen takaamaan kunnon matka­kassan. Koettaisin lyöttäytyä oikeisiin kuvioihin, mutta pitäen kontaktit tänne Suomeen kuitenkin kunnossa. Eihän sitä tiedä miten konjunk­tuurit täällä menee. Joku saattaa saada pähkä­hullun idean koettaa sittenkin laatu­jour­na­lis­milla. Silloin tarttis olla työkalut terävinä ja hoksot­timet kunnossa. terv JW, jos joudat , tsekkaa http://www.jukavatanen.fi
        ois kiva saada palau­tetta…

  14. En ole lukenut alkupe­räistä artik­kelia, enkä juurikaan näitä kommentteja, joten mieli­pi­teeni perustuu täydel­liseen asian­tun­te­mat­to­muuteen.

    Yrittää­köhän alkupe­räinen sanoaj kertoa, että kuka tahansa voi lähettää kuvia, joista on medialle kaupal­lista hyötyä.

    Loppujen lopuksi asilla ei ole mitään tekemistä hyvien kuvien, kuvaajien ammat­ti­taidon tai minkään muun perin­teisen näkökulman kanssa.

    Jos nyt lentokone menee kiito­ra­dalla pitkäksi ja venäläisen autokamera kuvaa tilanteen, niin ei siihen nyt sitä ammat­ti­laista saada millään paikalle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *