Eeppinen Uutispäivä

Posted on Oct 12, 2012 in journalism, Media, Photography, Print, Publishing | 3 Comments

Tänään vietetään Journalismin päivää Helsingissä. Ja syytä kyllä on, sillä eilisen “uutisanti” oli kyllä niin villiä, että perässä oli vaikea pysyä.

Päivän huippukohdat

Joku venäläinen euroviisuissa laulanut babushka oli löytänyt isänsä haudan. Herran, joka kuoli Nazisin taistelussa (76-vuotiaana) ja jolle tiedettiin pystytetyn joukkohaudan…

Sofi Oksanen ei sitten saanutkaan Nobel-palkintoa (kuten koko maailma henkeään pidätellen odotti). Se meni jollekin kiinalaiselle suuruudelle Mo Yan, jonka nimi heti suomennettiin enemmän anglo-amerikkalaiseen kielenkäytöön sopivaksi “Yo Man”…

Ja norjalaiset eivät siis ymmärrä Jenni Haukion puvun päälle… Siitähän olisi voinut tehdä vielä raflaavan otsikon “suomalaiset elävät puutteessa” kun ensin edellisen presidentin puoliso katselee vieressä olevan kruununprinsessan  rintoja (taisi olla vuosi sitten) ja nyt seuraava presidentti ei saa silmiään irti vaimonsa varustuksista…

Eräs kollega keräsi yllämainitut esimerkit samalle sivulle (klikkaa kuvaa suurentaaksesi).

Mielestäni on oikeutettua kysyä: Kuinka paljon näitä oksennuksia mahtuu yhteen päivään ennenkuin se kuuluisa “joku” nostaa haloon. Vai pitäisikö sanoa: nostaa kissan pöydälle. Sillä päivän kruunasi se surullisen kuuluisa mirri…

Kyynistä Klikkihuorausta

Kuvankäsittelyn kukkanen, todellista ammattitaitoa.

Jossain Posiolla joku kertoo, että “arvatkaas mitä tapahtui…” No, siitä paikallislehti saa hassunhauskan jutun. Maan toiseksi suurin sanomalehti toteaa, että tästäpä meille myyvä juttu. Lööppiä pukkaa, kantta pukkaa… Haetaan jopa asiantuntijalausuntoja, että voikos kissa lentää joutsenella. Tarrautuiko höyheniin vai raapiko lihaa? Kas kun eivät olleet keksineet alluusioita “märkään mirriin” ja vetäneet sitä otsikkoon… En olisi ollut hämmästynyt.

Mutta tarinan todenperäisyys tai yhteiskunnallinen relevanssi ei tässä ole se varsinainen kipukohta, vaan käytetty kuva.

Kuvaa ei siis ole, mutta nopeastihan ns. muka-toimittaja/halpis-kuvankäsittelijä sellaisen väsää. Kuvasta ei kauheasti tolkkua saa ja se ei liity mitenkään tapaukseen. Ruokolahden leijonan tassulta näyttävä väriläiskä joutsenen edessä huutaa “SYVÄYS”, silmille hyppäävästä perspektiivi/syväterävyys-virheestä puhumattakaan.

Ja ei: ongelma ei ole, että se on tehty huonosti. Ongelma on paljon suurempi. Kuvaa ei ole otettu. Se ei liity tapahtumaan mitenkään.  Kuva on rakennettu kahdesta kuvasta. Kuvista, jotka  eivät liity tapahtuneeseen.  Silti Ilta-Sanomat esittää sen “uutiskuvana”, “uutiseen” muka liittyen. Pistetty vielä sivulle klikkaa kuva-linkin alle, jotta maksimoidaan sivuilla vierailu. Kyynistä klikkihuorausta, eräs kollega osuvasti nimitti tätä.

Kuvaajan/kuvaajien ja käsittelijän nimeä ei mainita. Ehkä heidän onnekseen, mutta journalistinen tapa edellyttää niin. (Klikkaa kuvaa suurentaaksesi sen).

Puolitoista vuotta sitten moitin Ilta-Sanomia siitä, että tekivät uutiset etukäteen – siis ennen sitä tapahtumaa, josta “uutinen” kertoo. Vain siksi, että saisivat juttunsa julki kilpailijoitansa nopeammin.

Nyt siis nämä olemattomat uutiset saivat seurakseen olemattomat kuvat.

Olenko naivi, mutta mitä tällä on tekemistä journalismin kanssa? Mitä millään yllä mainituilla esimerkeillä on tekemistä journalismin kanssa? Lukijat kaikkoavat yhä nopeampaa tahtia – mistähän mahtaa johtua?

Jos lukijat poistuvat siksi, että eivät halua nähdä tällaista lehmän lantaa… Onko silloin oikea ratkaisu tuottaa vielä huonompaa ja haisevampaa tavaraa? Minulle ei ihan ole auennut tämä ansaitalogiikka.

“Kaikkihan tietävät, että iltapäivälehdet ovat tuollaisia” -ilmiö

Aivan. En minä nyt Pulizer-tasoa Ilta-Sanomilta peräänkuulutakaan. Mutta ilmiö on vaarallinen: kun hyväksymme, että jokin instanssi toimii väärin/huonosti/epäeettisesti, siitä tulee normi, itseään selittävä ilmiö, kehäpäätelmä.

Annan esimerkin: vuosia sitten jouduin työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Yritin puhua aiheesta esimiehelleni. Vastaus: “kaikkihan tietää, että se on hullu”. Hänen esimiehelleen. Vastaus: “No se on sellainen persoonallisuus”. Päätoimittaja: “Me olemme kaikki erilaisia ja hän on vähän outo”.

Eli kaikki tiesivät, että kyseinen tyyppi oli psykopaatti kusipää, mutta koska kaikki tiesivät sen, niin se riitti, ongelmaa ei ollut. Kokemuksesta voin sanoa, että ei helpottanut yhtään. Mutta: kaikki siis tiesivät, joten se siitä.

Sopimuksista

En malta olla muistuttamatta, että ko. lehti on palanen Sanomia ja Sanoma Newsia. Putiikkia, joka vaatii avustajiaan ja ihmisiä joita he kuvauttavat antamaan kuviinsa kaikki oikeudet käyttää niitä missä vaan, miten vaan… Joten seuraavan kerran kun myyt  Sanomille kuvan tai annat itsesi kuvata Sanomien lehteen,  mieti: voit päätyä joutsenenkin selkään.

 

___________

Credits: ilmaisut “eeppinen uutispäivä” ja “kyyninen klikkihuoraus” olen lainannut kollegoilta,  journalisteilta, joita arvostan kovasti. En usko, että he tästä pahastuvat. Aloituskuvan tekijä on Sannukka Yliluoma ja hän ystävällisesti antoi luvan sen käyttöön tässä yhteydessä.

 

 

3 Comments

    • kkuukka
      October 12, 2012

      Sillä on varmaan vähän kuraiset jalat tossa IS:n kuvassa… Siis siinäkin lehdessä on kolme päätoimittajaa, kaikki paukuttelevat henkseleitään suurina journalisteina ja tää on paras mihin ne pystyy?
      Joku oli keksinyt hyvän lyhennyksen tähän: VMP

      Reply
  1. Jan Vehrenkamp
    October 14, 2012

    Tänne on mukava tulla lukemaan, kun kirjoitat aina täyttä asiaa. :)

    Ja mitä enemmän luen näitä sun juttuja, sitä onnellisemmaksi tunnen itseni siitä, etten työskentele “laatu-journalisteille”. (Teen 90%sesti mainoksia.)

    Jan

    Reply

Leave a Reply