“Kuvan lapset eivät liity tähän juttuun”

(Kuvan lapset eivät liity tähän juttuun © Kari Kuukka 2010)

Kirjoitin pari viikkoa sitten jutun “Koulukiusaamista vai kolonialismia?”  Suomeksi, sillä halusin, että sen lukee maassamme mahdollisimman moni. Koen aiheen erittäin tärkeäksi.

Ja noin  40 000 lukijaa sen löysikin. Se poiki suuren määrän hyvää keskustelua ja kommentteja (joista suuri kiitos),  aiheutti ilmeisesti koko joukon lehtien peruutuksia protestiksi SMF:n toiminnsta, eräs suivaantunut lukija perusti jopa FaceBook-ryhmän asian edistämiseksi. Hyvä näin.

Aloitin jutun esimerkeillä siitä, mitä Sanoma Magazines Finlandin tarjoama “sopimus”  eli “me otamme kaikki oikeudet, emme maksa niistä mitään, sinä saat pitää oikeudellisen vastuun – ja me emme neuvottele”  tarkoitaa tekijöille. Viittaan tässä vain  edelliseen kirjoitukseeni enkä toista asiaa tässä sen enempää.

Mutta: huomaan olleeni itsekäs. Kirjoitin siitä mitä se tarkoitaa tekijöille – sen seuraukset kuvattaville/haastateltaville  jäivät valitettavan vähälle huomiolle. Joten lyhyesti siitä.

Ymmärrät, että kuvasi voi päätyä kondomimainokseen?

Jos sinua kuvaa sopimuksen allekirjoittanut kuvaaja: ymmärrät, että kuvasi voi päätyä kondomimainokseen? Kuvaajan pitäisi kysyä sinulta lupa siihen, että sallit kuvasi rajattoman käytön maailmalla missä tahansa yhteydessä: journalistisessa yhteydessä ja mainoksissa, osana mitä tahansa kokonaisuutta tai koostetta.

Annatko todella luvan siihen – jos kuvaaja muistaa sen nyt kysyä ja pistää sinut allekirjoittamaan tällaisen monisivuisen luovutuspaperin?

Jos kuvaaja EI muista – tai hänellä ei ole mahdollisuutta siihen –  ja kuvaa käytetään mielestäsi väärin, voit toki haastaa KUVAAJAN oikeuteen. Kustantaja on itsensä suojannut em. “sopimuksella”.

Esimerkki on luonnollisesti yksinkertainen, mutta todellisuus on juuri näin raadollinen. Kreikkalainen maalaismies, jota kuvattiin pieneen lehtijuttuun ja päätyi turkkilaisen jugurttipurkin etikettiin Ruotsissa on usein siteerattu esimerkki.

Sen sijaan, että yrittäisin itse löytää oikeita sanoja tässä tilanteessa, lainaan (luvalla) erään lukijan hienoa tekstiä edellisen kirjoitukseni kommenteista, hän tiivistää mielestäni tämän erittäin hyvin:

“Aikakaus­lehdille ja koko journa­lismille on tyypillistä käsitellä suuria aiheita ja ilmiöitä yksilön kautta, elävän esimerkin näkökulmasta. Tällä viikolla aihe voi olla aids-lääkityksen kehit­tyminen, ensi viikolla avioeron jälkeiset talous­vai­keudet, vakava ylipaino tai lapsen itsemurha.

Koko tuo ihmis­läh­töisen journa­lismin pohjana ovat ihmiset, jotka päästävät kuvaajan ja toimittajan kotiinsa ja elämäänsä ilman rahallista korvausta, antavat kuvata lapsiaan, kertovat sairauk­sistaan ja itkevät valoku­vaajan läsnä­ollessa. Oma kokemukseni on, että yleisin syy esimerkiksi tarjou­tu­miselle ja elämänsä avaamiselle on mahdol­lisuus auttaa muita samassa tilan­teessa olevia ja tarjota erään­laista julkista vertaistukea.

Virke –“tällaisen jutun olisin itse halunnut lukea, kun jouduin tähän tilan­teeseen” on varmasti monelle aikakaus­leh­ti­ku­vaajalle todella tuttu.

Kaikki kehitys kohti oletusta, että jutut ja kuvat ovat vapaasti käytet­tävissä kaikissa yhteyksissä (myös ilman alkupe­räistä asiayh­teyttä) ilman kuvattavan ja kuvaajan suostumusta, on eettisesti todella arveluttavaa.”  

Kun päästät kuvaajan kotiisi – ja aihe on jotain ylläkuvatun kaltaista – haluatko todella, että siitä syntynyttä materiaalia voidaan käyttää vapaasti ihan missä vaan: lehdissä, netissä, mainoksissa…?

Ehkä olen vanhanaikainen, mutta minusta tuossa on pieni ongelma.

Toinen esimerkkini tulee hyvin läheltä: en myöskään halua, että esimerkiksi tämän sivun alussa oleva kuva esiintyy… sanotaan vaikka Hollannissa julkaistavassa pedofiiliketjusta kertovassa jutussa. Ja siinä ei auta pätkääkään, että kuvan alla lukee “kuvan lapset eivät liity tapaukseen”.

Tässä tilanteessa minua kukaan tuskin haastaisi oikeuteen – sillä kyse on omista lapsistani –  mutta vanhempana koen tämän hyvin ahdistavana mahdollisuutena. Ja ei, esimerkki ei ole kaukaa haettu: molemmat kuvan lapset ovat olleet lukemattomissa lehtijutuissa kuvituksena. Heidän kuvansa löytyvät useiden lehtien arkistoista. Merkinnällä: KERTAJULKAISUOIKEUS.

Selvyyden vuoksi: kun isä on valokuvaaja ja äiti toimittaja, niin tätä voisi lasten kannalta kutsua vaikka pakolliseksi pahaksi.  Mutta näitä kuvia ei todellakaan käytetä yhtään missään muualla kuin mihin ne on kuvattu. Ei ilman minun lupaani.

Puhuin yllä omista lapsistani – minulle tärkeimmästä asiasta maailmassa – olkoon tämä aasinsiltana seuraavaan.

Koulukirjat ja historiankirjat

SMF on paitsi lehtien julkaisija ja mainostoimisto, niin myös kirjankustantaja. Jos he nyt tällaisella sopimuksella haalivat arkistoihinsa suurimman osan maassamme kuvattavasta journalistisesta kuvasta:  kuka päättää, miltä näyttävät  historian kirjat ja lastemme koulukirjat parin vuoden päästä? Tällaisella “super kustantajalla” on mahdollisuus sanella mitä kuvia tulee ja ennenkaikkea, MITÄ EI TULE oppikirjoihin. Tekijät itse eivät voi materiaalia myydä kenellekkään toiselle kustantajalle eivätkä käyttäää missään kaupallisessa yhteydessä, sillä sopimus kieltää sen. Sanomilla on satojen tuhansien kuvien arkisto ilmaiseksi käytössään – ja sieltä voidaan valita itseä miellyttävä sisältö.

Jälleen, olen ehkä vanhanaikainen, mutta minusta tässä on pieni epäkohta. Että yksi kustantaja – joka toimii puhtaasti kaupallisin periaattein –  voi määrätä minkälainen sisältö ja historia meidän kirjoihimme (jotka siis kymmenen vuoden sisällä ovat paljolti jotain muuta kuin paperia ja luonteeltaan hyvin visuaalisia) tallennetaan.

Tai vaikka niitä kustantajia olisi muutamakin. Demokratian kannalta lienee itsestään selvää, että ei pelkästään valta vaan myös historiankirjoitus täytyy olla hajautettu, jotta se olisi rikas ja mahdollisimman objektiivinen.

Immateriaaliarvo

Yksi sana, joka toistuu käytävässä keskustelussa on immateriaalisuus:  immmateriaalioikeus ja immateriaaliarvo. En rupea niitä sen enempää kääntämään ja vääntämään, mutta haluan kiinnittää huomiota yhteen seikkaan: immateriaaliarvo on aivan todellinen arvo.

Kokoelma kuvia, sanotaan vaikka 50 000 kuvaa  vuodessa(joka on minun noin vuosituotantoni tällä hetkellä) on yksi kovalevy työpöydän nurkalla. Siltä levyltä ehkä myyn vuoden mittaan muutaman ruudun kirjoihin ja erilaisiin muihin tarkoituksiin. Saan muutaman euron,  mutta tällä levyllä on niin sanotusti immateriaaliarvo – tai paremminkin: sen levyn sisällöllä on immateriaaliarvo.

Kun SMF haalii yksinoikeudella itselleen sanotaan 500 kuvaajan työn  ja heidän “vuotuiset kovalevynsä” yksinoikeudella, tämä immateriaaliarvo muuttuukin  todelliseksi. Tämän kokoinen kuva-arkisto esim. kymmenen vuoden aikana kerättynä on erittäin arvokas ja suuren yhtiön kyseessä ollessa: se voidaan liittää yhtiön taseeseen ja se nostaa yhtiön osakkeiden arvoa.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että yhtiön arvo kasvaa. Hyvä niin. Mutta jotenkin koen epäoikeudenmukaiseksi sen, että tekijät eivät saa tästä kasvusta senttiäkään.

Maan tapa

Yksi teema, josta olen useaan otteeseen esittänyt huolestumiseni on nyt esitetyn “sopimusmallin” pesiytymisestä maan tavaksi, jopa lainsäädäntöön saakka.  Jos SMF saa tässä tahtonsa lävitse, jokainen pienenmpi kustantaja ja kyläkauppa seuraa perässä.

Surullinen esimerkki – tai paremminkin täydellisen korni sellainen  – meillä jo on: Suomen Yrittäjät (siis putiikki, jonka pitäisi ajaa yrittäjien etua) lähestyi avustajiaan (jotka tekevät heidän lehteään) samanlaisella sopimuksella taannoin. Se oli suoraan kopioitu suuren mediatalon vastaavasta paperista, ja sisälsi mm.  TAKAUTUVASTI oikeuden KAIKKEEN kuvaajan tekemään materiaaliin. Heiltä asiaa tiedusteltaessa kävi ilmi, että eivät olleet ilmeisesti edes lukeneet ko. paperia lävitse ennen lähettivät sen avustajilleen.

Ei voi kuin ihailla tuota “ammattitaitoa” mikä näissä putiikeissa vallitsee….

Ja kyseessä siis: Suomen Yrittäjät. Pienyrittäjän asialla.

Vähän hiljaiseksi vetää.

Tulehtunut tilanne

Alallamme vallitsee käsittämättömän tulehtunut tilanne.  SMF haluaa itselleen kaiken – neuvottelematta ja vain siksi, että se täysin hallitsevaa markkina-asemaa hyväksi käyttäen voi näin tehdä. Graafisella alalla lakkoilu on kielletty (myös tukilakot), koska vallitsee ns. absoluuttinen työrauha  ja yksinyrittäjien järjestäytyminen on kielletty (kartellisyyte).

Miten tilanne ratkeaa, aika näyttää. Henkilökohtaisesti uskon, että muutoksen pitää tulla journalistien omista riveistä.

Sanoin journalistien riveistä. Ei, ei freelancereiden, vaan JOURNALISTIEN omista riveistä. Ymmärrys siitä, minkälaista vääryyttä tässä ollaan koko meidän yhteiskuntajärjestelmälle tekemässä täytyy elää ammattijournalistien mielessä. Vai ovatko kaikki vain niin väsyneitä ja alistuneita – ja tässä pelon ja ahdistuksen ilmapiirissä kiihkeästi vain odottavat OMAA eläkettään,  eivät vain enää jaksa ja viitsi…?

En halua edes ajatella tätä vaihtoehtoa:  se on liian pelottava tulevaisuudenkuva.

Tiettyä toivoa luo tänään SMF toimitusosaston kirjelmä yhtiönsä johdolle, jossa he kohteliaasti käytännössä antavat johdolle epäluottamuslauseensa oman yhtiönsä toimista.

Mielenkiintoinen on viimeinen lause:

“Osasto myös toivoisi tietoja siitä, millaiset taloudelliset tai muut perustelut tämän freelancer-sopimuksen taustalla ovat.”

Luulisin, että sitä toivoisivat myös kaikki tekijät ja lukijat myös. Mielestäni he myös ansaitsisivat ne.

Nopea pika-analyysi tämän absurdin, mutta pelottavan todellisen farssin pohjimmaisista syistä on kuitenkin selkeä: arroganssi, typeryys, näköalattomuus  ja ennenkaikkea pohjaton ahneus.

 

 

25 Comments

  1. Juho Ålander
    February 29, 2012

    Vähän asian vierestä, mutta meni muuten juuri toisinpäin se jugurttiesimerkki, se oli kreikkalainen mies joka päätyi turkkilaisen jugurtin purkkiin.

    Reply
    • kkuukka
      February 29, 2012

      Korjaan (kiitos); mutta kreikkalaisten ja turkkilaisten ylpeän luonteen tuntien se taisi olla aika iso haloo… (korjattu/kk) Isompi asia kuin se, että kuvaa oli luvatta käytetty.Mutta ei lasketa enemmän leikkiä tästä, mulla rupeaa pikkusen olemaan huumori kortilla kun tätä menoa katselee.

      Reply
  2. mk
    February 29, 2012

    Kyllä oli upeaa lukea että sanoman omat kyseenalaistavat lakimiesten touhut! Se on jokin kädenojennus toimituksilta, edes. Aiempaan tarinaan liittyen olen myös kertonut seuraavaa fiktiota; “kuvaaja kuvaa haastateltavaa kahvilassa, etualla pöydässä on coca-colapullo ja haastateltava istuu Le Corbusierin nojatuolissa. Kuvaaja ottaa kuvia eri kulmista ja kuvat päätyvät sopimuksen allekirjoittaman kuvaajan toimesta lopuksi SMF arkistoon. Arkistoa käyttää kustantajan hollantilainen tytäryhtiö lehdessään jutussa; kuinka cocacola turmelee lasten rautahampaat täysin. Kuka soittaa ja kenelle; ensin lehden päätoimittajalle joka kertoo että ehei, se on se kuvaajan Suomesta, soittakaa hänelle. Haluatko sinä soiton Coca-Cola Companyn lakimiesarmeijalta? Tai kuvattavan naama päätyykin sinne jugurttipurkkiin tai sellaiseen yhteyteen missä ei todellakaan halua esiintyä. Tai arvokas disaintuoli onkin seuraavassa lehtijutussa kuvittamassa juttua; “miten nahkatuolin kemialliset puhdistusaineet aiheuttavat syöpää”. haluatko soiton ko. tuolin oikeudenomistajien lakimiehiltä soiton? Tällä hetkellä sellainen on käynnissä Ranskassa: http://www.bjp-online.com/british-journal-of-photography/news/2140613/getty-images-fights-copyright-infringement-ruling-french-court

    Reply
  3. Anomuumi
    February 29, 2012

    Sen verran pitkä tuo edellinen kommenttiketju, että ihan jaksanut sitä selata läpi. Ehkä tämä on siellä jo mainittu: tällainen sopimus upottaa myös työnantajapuolella väliportaan aika ikävään pissitynnyriin. Sanotaan, että tämä sopimus olisi kaikkialla tyrkyllä, ja firmat asettaisivat ukaasiin, että vain sen allekirjoittaneita friikkuja saa käyttää. Pooli pienenee aika lailla. Ei kukaan työtään ja julkaisuaan kunnioittava toimituspäällikkö, tuottaja tai toimitussihteeri – tuskin päätoimittajakaan – haluaa tyytyä huonoon jälkeen vain sen takia ettei sitä hyvää tekijää saa palkata.

    Reply
  4. Tanja Mikkola
    February 29, 2012

    Anomuumi: juuri kuvaamallasi tavallahan asia juuri nyt on. Journalistisesta sisällöstä ei päätä (ne työsuhteiset) journalistit vaan mediatalojen juristit.

    Reply
  5. sikuriina
    March 1, 2012

    tämä juttu käsittelee nyt pelkästään Sanomaa.
    Minua itseäni pelottaa facebook: olen halunnut jakaa siellä lomakuviani, ymmärtämättä täysin mihin annan luvan. Siis annan luvan ihan kaikkeen. Facebook saa tehdä ihan mitä haluaa, myös niillä kuvilla joita olen mahdolisesti kertaalleen tuhonnut tililtäni tai vaikka lopettaisin fb tilini…..??? Ne voivat vaikka lisensoida mun kuvia jollekin muulle.. tai käyttää niitä missä tahansa tarkoituksessa millä tahansa tavalla:


    You hereby grant Facebook an irrevocable, perpetual, non-exclusive, transferable, fully paid, worldwide license (with the right to sublicense) to (a) use, copy, publish, stream, store, retain, publicly perform or display, transmit, scan, reformat, modify, edit, frame, translate, excerpt, adapt, create derivative works and distribute (through multiple tiers), any User Content you (i) Post on or in connection with the Facebook Service or the promotion thereof subject only to your privacy settings or (ii) enable a user to Post, including by offering a Share Link on your website and (b) to use your name, likeness and image for any purpose, including commercial or advertising, each of (a) and (b) on or in connection with the Facebook Service or the promotion thereof.

    Reply
    • kkuukka
      March 1, 2012

      Moi –

      kyllä, koko maailmaa ei voi syleillä yhdellä pienellä jutulla. Hyvää ehkä se, että ihmiset oikeasti pysähtyvät ajattelemaan, että copyright ja immateriaalioikeus on asia joka koskettaa kaikkia yhä enenevässä määrin. FB on varmasti täynnä vaikka mitä, mutta tässä kontekstissa se ei ehkä ole se focus.

      Ajattele mieluummin tällaista: Sanomat on journalisteille lähes kuten VR on veturinkuljettajille: VR ulkoistaa veturinkuljettajansa, ilmoittaa että siirrymme 7 päiväiseen työviikkoon ilman lisäkorvausta, ja jos tapahtuu onnettomuus, niin kuski korvaa.

      Ja selvyyden vuoksi: veturinkuljettajat ovat siis nyt yrittäjiä, joten he eivät voi järjestäytyä.

      Kuullostaa älyttömältä. Se on sitä – ja se on juuri se linja kun Sanomat on nyt valinnut. Ja se tärkein kysymys: kuka kärsii eniten tästä?

      Vastaus: VR:n tapauksessa matkustajat, Sanomien kohdalla lukijat. Lopullinen kärsijä on kuitenkin sama: meidän yhteiskuntamme.

      Reply
  6. Antti Haataja
    March 1, 2012

    Hienosti kirjoitettu. Hauska seurata, miten SMF:n johto luotsaa paattinsa tältä matalikolta ulos :) Johtamista akateemisessa maailmassa opiskelleena ja työelämässä hyvää ammattijohtamista seuranneena, SMF:n johtamiskulttuuri ja -metodit ovat alkeellisia. Mitään ei tehdä, kuten alan perusteoksissa neuvotaan. Freelancerin ominaisuudessa puolestaan tää rakentaa kovan epäluulon kyseistä firmaa kohtaan. Pitkällä aikavälillä tää farssi kääntyy SMF:lle tappiolliseksi: imagon uudelleen rakentaminen on kallis paketti.

    Reply
    • kkuukka
      March 1, 2012

      Jep – en ymmärrä missä ylipistossa ne ovat koulunsa käyneet. Kiinassa? Kuinka vaikeaa on rustata sopimus, jossa esim. 50% tuloista ohjautuu tekijöille ja 50% korporaatiolle. Jossa tekijä voi itse rajoittaa missä hän sallii työnsä näkyvän (ja huom, samalla rajoittaa itse itsellee tulevia tuloja). Julkaisija vastaa julkaisusta ja tekijä (oman uran jatkuvuuden riskillä) siitä, että toimii oikein ja eettisesti.
      50% kate mille tahansa nykyään on hemmetin hyvä siivu korporaatiolle (kiitos globaalien markkinoiden); mutta tietysti: 100% on aina parempi – kun kerran on tuota lihasta millä sitä vaatia.

      Koomista (mut ei kauheasti naurata): kenttä suurinpiirtein huutaa, että “antakaa meidän tehdä huippujälkeä” ja kaiku Sanomien seinästä vastaa: “Me haluamme vain halpaaaaaaa…..”

      Reply
  7. Jyrki Vainio
    March 1, 2012

    Kaikkein olennaisinta olisi saada tämä viesti läpi alan opiskelijoille ja nuorille tuleville ammattilaisille. Jos alalle tulevat uudet tekijät saadaan hyväksymään tämä uusi sopimusmalli periaatteella “näin ne asiat nyt vain täällä karussa aikuisten maailmassa menee, tämä on vallitseva käytäntö”, niin ajan kanssa siitä todella TULEE vallitseva käytäntö, vaikka vanhempi polvi yrittäisi kuinka pullikoida vastaan. Ennen muuta tässä ratkaistaan nyt tulevan kuvantekijä- ja journalistisukupolven kohtaloita.

    Reply
    • kkuukka
      March 1, 2012

      Jyrki –

      opetan itse Tampereen Yliopistossa ja Lahden Muotsikassa (TaiKin kanssa yhteisprojekti) – ne ovat kaksi tärkeintä koulua (henk. koht. mielipide) josta kuvaajat valmistuvat. Arvaas pääsevätkö oppilaat edes ensimmäisestä tunnista lävitse kuuntelematta “tekijän oikeuden ja sopimisen perusteet” -saarnan?

      Mutta kirjoittavaa puolta en tunne; ja epäilen, ettei asiaa käsitellään kovinkaan paljoa. Nuoren valmistuneen nälkä ensimmäiseen työpaikkaan/avustjasuhteeseen on kova ja täysin ymmärrettävä.

      Kannattaa myös kysyä itseltään: palkkaavatko talotlaadun vai hinnan perusteella – sen perusteella kuinka tiukan “sopimuksen” joku on valmis allekirjoittamaan? Yleensäkin, palkkaako kukaan enää ketään vai käyttävätkö näitä ns. TTT-työläisiä eli tarvittaessa töihin tulevia (ihmisiä joilla on lyhyt määräaikaisuus sovittuna ja pelko pepussa oman sopparin jatkamisesta) – sillä pelko omasta tulevaisuudesta pitää hyvin nöyränä ja hiljaisena?

      Olet oikeassa viimeisessä lauseessasi, mutta näkökulma on liian kapea: tässä ratkaistaan hyvin paljon muutakin. Tässä ratkaistaan maan tapaa toimia monessa asiassa ja lehdistön mahdollisuutta tulevaisuudessa kertoa tästä tavasta.

      (Pakko lisätä suluissa: tuntuu kun kijoittaisi huonoa käsikirjoitusta kirjaan “SMF and Conspiracy Theory Behind”… mutta kun itselleen rehellisesti tätä yrittää katsoa, niin ei voi tällaisilta uhkakuvilta välttyä).

      Reply
  8. Tuija Tiitinen
    March 1, 2012

    Kiitos, Kari, että jaksat kirjoittaa tästä sopimusasiasta ja mahtavaa, että näitä sivuja todella luetaan. OLen freetoimittaja ja olen soitellut ja kertonut SMF:ään juuri tuota esimerkkiä, että millainen prosessi “syvähaastattelu” on kokonaisuudessaan haastateltavalle. Päätös, haastattelu, kuvaus, itse juttu ja lopulta kokonaisuuden julkaiseminen lehdessä. Sen lisäksi tulevat vielä lukijoiden kommentit ja palautteet, joita saattaa tulla vielä vuoden kuluttuakin, kun ihmiset lukevat vanhoja lehtiä kampaajalla tms. Se on tavalliselle ihmiselle iso ja herkkä asia.
    Tällaisia tarinoita SMF menettää, kun se menettää ensinnäkin ison osan ammattifreelancereista, mutta myös ja ennen kaikkea siksi, että haastateltaville pitäisi lukea tuo karmea tulevaisuudenvisio. Kysyin parilta haastateltavaltani, miten suhtautuisivat asiaan ja he sanoivat, että luultavasti olisi jäänyt haastattelu antamatta.

    Tuija

    Reply
  9. Janica
    March 1, 2012

    Tuli tuosta “kuvan lapset eivät liity tapaukseen” mieleen kun tässä hiljattain oli iltalehdessä juttua koulupuukotuksesta joka tapahtui Porissa. Luokkatoveri puukotti toista kouluajan ulkopuolella ja lehden jutussa oli kuvana Karjarannan Sale ja kuvan alla teksi “kuvan tapahtumat eivät liity tapaukseen”.
    Kieltämättä tuli vähän sellainen negatiivinen fiilist kyseisestä Salesta vaikkei tapaukseen liittynytkään.

    Reply
    • kkuukka
      March 1, 2012

      En ole koskaan tajunnut tätä “kuva ei liity tapahtuneeseen”. Duh? Miks se sitten on siellä?

      Reply
  10. Tatu Blomqvist
    March 1, 2012

    –“Kuvan tapahtumat eivät liity tapaukseen” on kyllä muutenkin lause, joka on journalistisesti vähän arveluttava :-)

    Reply
  11. toimistusjohtaja
    March 1, 2012

    Mulle ei vaan mene jakeluu, kuka tuolla Sanomassa oikein ajattelee firman parasta. Tarkoitan: Kun tarkastellaan sitä tilaa missä media-ala on, kaikkien pitäisi ymmärtää että juuri nyt kaikki voimavara tuotekehityksessä on tarpeeseen.
    Sanomien johto voisi esimerkiksi tutkia kuinka paljon vääriä polkuja pitkin mentyjä tuotekehityksen linjoja firmalta on mennyt rahaa viimevuosina. Epätoivoinen huuto valtiovallan puoleen mediakentän kehittämispaneeliksikin kertoo jotain.
    Samaan aikaan tämä kaikki free-avustajien härski vedätys ja luoltaan työntäminen sulkee heiltä uskomattoman kehitysvoimavaran ja asettaa yhtiön amputoituun asemaan.
    Ylimielisyys on tässä avainsana. Tahtoisin kuulla sen tarinan (demokratiassa) menestyvästä yrityksestä joka onnistuu tuottoisasti menestymään ylimielisesti. Sanomassa tähän kun uskotaan.
    Riitta Pollarin esiintyminen avustajille pressiklubilla kuulosti varmasti hyvältä ylimmän johdon memossa. Tuskimpa sinne oli kuitenkin kirjattu millä asenteella hän paikanpäällä esiintyi, ja yhä esiintyy. Voin lukea hänelle joitain meriittejä päätoimittajana, mutta yrityspuolen johdossa olemiselle hänellä ei ole kannuksia eikä minkäänlaista osaamista.

    Reply
  12. Jari Tikka
    March 1, 2012

    Moikka Kari + kiitokset hyvin jäsennellystä asiatekstistä!

    Kuva-arkistojen koolla/laadulla on tulevaisuudessa valtava vaikutus yritysten arvoon. Tulevaisuudessa tullaan käymään kauppaa lehtitaloista samaan tapaan kuin käydään tällä hetkellä levy-yhtiöistä; se ei välttämättä ratkaise onko levy-yhtiöllä tällä hetkellä eniten myyvä artisti vaan minkälainen on heidän kataloginsa: keidenkä artistien tuotanto / kustannusoikeudet on yhtiön hallussa.

    Hyvä esimerkki Suomen mittakaavasta on Love Records, joka myytiin viime vuonna monikansalliselle Universalille. Mitä Universal tulee tekemään Love -katalogilla jää nähtäväksi, mutta todennäköistä on se, että jossain kohdin tuo katalogi on ainakin osin myytävänä uudelleen; eikä silloinkaan osinkoja myyntituotosta tulla jakamaan Love recordsin musiikintekijöiden kesken. Samaan tapaan tulee jäämään tekijät ilman osinkoja, kun esim. Sanoma Magazinesin arkistot on joskus myytävänä.

    Reply
    • kkuukka
      March 1, 2012

      Se on juuri näin. “Immateriaaliarvo” kuullostaa jotenkin niin teoreettiselta, mutta se on juuri noin yksinkertaista kuin kuvasit. Samoin sillä voidaan tietyllä tavalla keinotekoisesti nostaa yrityksen arvoa, todistaa sijoittajille, että hyvin menee… lypsää suurempia osinkoja (ns. sadonkorjuumalli) ennenkuin pistetään tehdas kiinni.
      Näen jo ivallisen hymyn monien naamoilla…. “Sanomat? Hah! Kyllä Erkolla fyffeä riittää.”

      Niinpä. Vuosi sitten kommenttiini “Hesari siirtyy tabloidiin parin vuoden sisällä” todettiin lasitalossa naureskellen, että “never, ever gonna happen”. Viisi vuotta sitten jos joku olisi sanonut, että Patricia Seppälän perintö i.e. Lehtikuva myydään pois Sanomilta, olisi sanoja naurettu ulos lasitalosta…

      Reply
  13. Juhapekka Tukiainen
    March 1, 2012

    Tähän asti olen kohteliaasti loukannut kaikkia tämän kiistan osapuolia, mutta kyllä minäkin alan taipua loukkaamaan pääasiassa vain mediayhtiöitä.
    En ymmärrä, miksi firmat kuvittelevat yhä olevansa sisällön suhteen ostajan markkinoilla? Kirjoittajille ja kuvaajille pottuilu on perinteisesti perustunut ajatukseen, että oven takana on jono huipputekijöitä haluamassa sisään, mutta eihän se enää pitkään aikaan ole pitänyt paikkansa. (Okei, tämä on loukkaus.)
    Tapasin juuri yhden Hesarin suuruuden ajan nuoren leijonan, joka kertoi täyttävänsä lähiviikkoina 61 fucking vuotta! Alalla ei ainakaan minun näköpiirissäni ole hänen tasoistensa, eikä varsinkaan nuorempien huipputekijöiden laumaa etsimässä keikkoja.
    Kyllä yhtiöt tietysti löytävät tekijöitä “myyville” jutuille, mutta kotimaista peruskamaa myydään lähinnä vähemmän koulutetuille ihmisille, jotka eivät ole rikastumaan päin. Nykypäivän ja huomisen ostovoimaiset lukijat tuskin ovat kiinnostuneita Hannele Laurin sydänsuruista, vaan heidän kiinnostuksestaan/markkinointiarvostaan kilpaillaan rinta rinnan New York Timesin, Engadgetin, Atlanticin, Guardianin yms. kanssa. Siinä ei sujuva kynä ja terävät kuvat paljon paina, vaan pitäisi lyödä tiskiin aika kovan tason tietotaitoa.
    Sitä taas löytyy suhteellisen suppealta porukalta, joista vain pieni osa on markkinoilla vapaana olevia friikkuja ja vielä pienempää osaa voi kutsua nuoriksi ja kimmoisiksi. Miksi hemmetissä suututtaa tämä porukka ja kuvitella, että heitä voisi jotenkin uhkailla nuorempaan vaihtamisella?
    Jos minä omistaisin mediayhtiön, yrittäisin tässä vaiheessa kilpailla rakentamalla työryhmää, jolla on jotain rahan arvoista sanottavaa. Perustason sisältöä suoltavalla nöyrällä biomassalla ei enää kauan tehdä kovin kummoista liiketulosta.

    Reply
    • kkuukka
      March 1, 2012

      Olen kaivannut ääntäsi tässä keskustelussa. Ja toivon, ettei kukaan nuoremmista pelästy… Heille selvyyden vuoksi: JP:llä ja minulla on 15 vuotta yhteistä historiaa ko. yhtiön sivuja värjäämässä ja olemme lukemattomia kertoja tässäkin blogissa (verbaalisti) parantaneet tämän maan mediaa… Peruslähtökohtana viime aikoina tyypillisesti on ollut: “Eiks ne hemmetti vieläkään tajua, miten jotkut voi olla noin pönttöjä?”

      “Jos minä omistaisin mediayhtiön, yrittäisin tässä vaiheessa kilpailla raken­tamalla työryhmää, jolla on jotain rahan arvoista sanottavaa. Perustason sisältöä suoltavalla nöyrällä biomassalla ei enää kauan tehdä kovin kummoista liiketulosta.”

      Ei. Ei tehdä kohta enää lehtiäkään. Mitäs sitten tehdään?

      Reply
  14. Haije
    March 2, 2012

    Kari, kiitos ihan mielettömästi tästä jutusta taas! Tuli ihan spontaanisti mieleen sanat “rakastan tuota tyyppiä!” , kun näin tämän toisen kirjoituksesi… ;) Nämä vain OVAT ihan mielettömän tärkeitä asioita, myös yhteiskunnallisesti ja kaikkia koskien, on itsellä sitten mitään tekemistä media-alan kanssa tai ei. Aion tästä myös omaan blogiini kirjoittaa ja haastaa ihmisiä peruuttamaan ja boikotoimaan SMF:ää. Itse peruutin lehtitilaukseni ja selkeästi kerroin asiakaspalveluhenkilölle syyn peruutukseen. Pyysin myös välittämään syyn eteenpäin.

    Kun lukee uutisia ja seuraa politiikkaa, kyynistyminen on kieltämättä lähellä. Esim. tämänpäiväinen uutinen kotihoidontuen mahdollisesta lyhentämisestä (sinne vaan ihan kaikki kaksivuotiaat 10-tuntisiin tarhapäiviin, ai niin, eihän tarhapaikkoja nytkään ole tarpeeksi, eikä naisille niitä töitäkään, johon patistaa…). Silti on vain jaksettava herätä ja toimia, kun tärkeät asiat vaativat sitä. Ja sinä Kari teet sitä ihailtavalla tavalla ja siinä samassa riskeeraat myös mahdollisesti omaa toimeentuloasi ja mainettasi näiden riistäjien suuntaan. KIITOS.

    Reply
    • kkuukka
      March 2, 2012

      Kiitos kommentista – (punastus) – olet aivan oikeassa: tässä on kysymys uskomattoman suurista asioista koko yhteiskunnan kannalta. Paljon enemmästä kuin että muka muutama freelancer on suivaantunut kohtelustaan.

      Edelleenkin voi mielestäni oikeutetusti kysyä: miksi “mainstream” media ei kerro tästä mitään?

      Reply
      • Lipari
        April 16, 2012

        Karin kommentti:

        Voikohan vastaus olla niin yksinkertainen, että johto on kieltänyt käsitellä aihetta?

        Reply
        • kkuukka
          April 16, 2012

          Voi – ja ehkä onkin. Eli jos johto esim. Siitä syystä että jokin aihe voi aiheuttaa osakkeenomistajille ikävää kutinaa kieltää jonkun aiheen käsittelyn, niin AMMATTIJOURNALISTIT, nuo yhteiskunnan vahtikoirat, pistävät hännän koipien väliin ja pissaaavat allensa kun pelkäävät OMAN hyvinvointinsa puolesta.

          Anteeksi – sain juuri oksennuskohtauksen….

          Reply
  15. Jorge
    April 17, 2012

    Tuli vain tuollainen uutinen vastaan: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/nuori-suomalaisnainen-jarkyttyi-nahtyaan-naamansa-yllattavassa-paikassa/art-1288462502783.html
    Ja kun lukee noita kommentteja, niin pääasiassa näyttävät sisällöltään olevan: “Mitäs laitoit kuvasi nettiin.”
    Sieltä siis välittyy se todella virkistävä ja elämänuskoa luova asenne, jonka suurin osa tuonne kommentoivista kuutioista omaa.

    Reply

Leave a Reply